Maria Peura: Tunkeilijat

Maria Peuran novellikokoelma Tunkeilijat on häiritsevä ja häiritsevän hyvä. Sen 34 novellia iskevät lukijaa päin näköä, eivätkä totisesti anna vain lueskella vähän sinnepäin.

Peura on omaääninen, vahva ja anteeksipyytelemätön kirjoittaja. Hän taitaa sujuvasti sekä unenomaisen tulkinnallisuuden, raa'an realismin kuin murrekirjoittamisen. Osa kokoelman novelleista on kirjoitettu meänkielellä, joka on minulle äidin puolelta tuttu kieli, mutta sitä tuntemattomalle varmasti haastavaa luettavaa poljentonsa ja sanavalintojensa puolesta. Ei kannata silti sitä peläten jättää tätä kokeilematta.

Tunkeilijat sisältää novelleja, joiden punaisena lankana on vierauden kohtaaminen. Osassa vieras tulee sisältäpäin, perheestä tai omasta yhteisöstä, jopa omista ajatuksista. Osa novelleista puolestaan käsittelee sellaista vierautta, joka on helpompaa henkilöidä niihin, jotka tulevat muualta. Merkittävä määrä kokoelman novelleista kuvaa pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, joko jo Suomeen saapuneina tai matkalla.

Peura käyttää novelleissaan erilaisia kerronnallisia ratkaisuja. On useita minämuotoisia novelleja, mutta myös kaikkitietävän kertojan ääntä käytetään. Miehen katse sijoittuu islamilaisen yhteisön sisälle, ja sen käänne on kutkuttava: mitä katse paljastaa, milloin on aika sulkea ja avata silmät?

Toista henkilöä puhuttelevat novellit joko keskusteluna tai kirjeinä viiltävät, kuten esimerkiksi eteiseen sammunutta äitiä puhuttelevan nuoren näkökulman tarjoava Nuku, nuku pikkupiika tai tyttärelleen kirjoittavan henkisesti epävakaan äidin Kirje tyttärelle. Myös lapsen silmin ja äänellä kerrotaan, usein kauheuksia. Peura ei totisesti tunne armoa lukijaansa kohtaan, vaan tarina tulee vasten kuten sen on tultava.

Uusi iho on koskettava novelli vastaanottokeskukseen saapuneen naisen pään sisältä. Se saa miettimään, kuinka helposti toiset ihmiset pystyy mielessään leimaamaan numeroiksi siitä huolimatta, millaisia tragedioita, persoonallisuuksia ja tarinoita heidän taustallaan ja heissä itsessään on. Hajoava mieli tulee liki.

Novellihaaste2 tarjoaa mahdollisuuden peukuttaa novelleja eri syistä, ja koska Peuran laajassa kokoelmassa on monenlaista luettavaa ja koettavaa, en voi jättää peukutusmahdollisuutta väliin. Tunkeilijoiden novelleista etenkin kaksi, Konkari ja Tulkki, tarjoavat hykerryttävän hienon henkilöhahmon. Molemmat ovat minämuotoisia, ja niiden jännite kiristyy vauhdikkaasti. Konkarin minäkertoja on vastaanottokeskuksen vapaaehtoistyöntekijä, jolla olisi ehkä syytä hoitaa omat asiansa kuntoon ennen muita. Tulkki puolestaan ylittää työtehtävässään ammattietiikan rajat niin että paukkuu. Huikeaa henkilöhahmon rakentamista pienin elein!


Maria Peuran teksti ei ole helppolukuista tai lukijaystävällistä. Muutama kokoelman novelleista oli minulle ylitse- ja luokseenpäästämätön: niiden unenomainen tunnelma ei tarjonnut pintaa, johon tarttua, joten jouduin luovuttamaan. Ajan kanssa olisin ehkä onnistunut. Onneksi vastapainona oli iso nippu herkullisia, sykäyttäviä novelleja.

Peura ärsyttää, vavahduttaa ja ahdistaa proosallaan. Mutta juuri niin sen kuuluu mennä, juuri niin on tehtävä. Tuttuun ja turvalliseen maailmaan tulee väistämättä joskus jonkinlaisia tunkeilijoita, on parempi olla valmis ottamaan vastaan.


Maria Peura: Tunkeilijat
Ulkoasu: Eevaliina Rusanen
Teos 2017
222 s.

Kirjastosta.

________

Toisaalla: Reader, why did I marry him?, Opus eka

Haasteet: 91. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteessa, Novellihaaste2