8. heinäkuuta 2017

Kesälukumaratonille!



Emmin, emmin, mutta houkutus kasvoi suureksi. Blogistanian toinen tämän kesän yhteislukumaraton on käynnissä, ja päätin reilu tunti sitten, että mukaan on lähdettävä. Aloitin lukemisen klo 18 lauantaina, eli oma urakkani jatkuu sunnuntaihin klo 18 asti. Tämänkertaista yhteislukumaratonia emännöi Jane Kirjan jos toisenkin -blogista.

Lukumaratonin ideahan on lukea vuorokauden aikana niin paljon kuin ennättää ja haluaa. Olen maratoonannut useita kertoja, joten aika hyvin jo aavistelen, miten homma tulee menemään. Huomiselle on yksi muutaman tunnin lukuajastani vievä meno, mutta muuten tässä ollaan aivan vapailla vesillä tekemään mitä vain.




Omasta maratonistani on nyt kulunut ensimmäinen tunti ja luettuna on yksi kirja ja 128 sivua. Parvelan, Sortlandin ja Pitkäsen mahtava Kepler62-sarja on edennyt jo pitkälle, ja luin nyt sarjan neljännen kirjan, Pioneerit. Kaukaiselle planeetalle lähetetty retkikunta on saapunut perille ja alkaa tutustuminen uuteen kotiympäristöön. Kepler62 vaikuttaa jopa hieman liian hyvältä ollakseen totta, eikä vastoinkäymisiltä vältytä. Tässä osassa kertojavuoro on jälleen norjalaisella asetehtailijan tyttärellä Mariella.

Pasi Pitkäsen kuvitus on yhtä henkeäsalpaavaa kuin ennenkin, ja tarina etenee vauhdikkaasti. En voi kuin todeta, että Kepler62 tuo huomattavaa lukuiloa ihan tällaiselle varttuneemmallekin lukijalle. Suosittelen!

Seuraavaksi ehkä novelleja, niihin on hinku.

Aikaa kulunut: 1 h
Luettuna: 1 kirja / 128 sivua




Pioneerien jälkeen luin neljä novellia Maria Peuran kokoelmasta Tunkeilijat (yhteensä 22 sivua), mutta oli hieman vaikeuksia päästä kiinni Peuran vaativaan kerrontaan, joten jätin kokoelman toistaiseksi rauhaan.

Nappasin luettavakseni Markku Pietikäisen nuorille suunnatun dekkarin Painajainen leirikoulussa, joka oli kevyttä mutta hieman hailakkaa tavaraa. Luokka lähtee kevätlukukauden loppupuolella tiukan opettajansa kanssa leirikouluun syrjäiselle vanhalle kyläkoululle, jota isännöi persoonallinen taiteilija Väiski Kolu. Kummalliset ja pelottavat tapahtumat alkavat pian häiritä leirikoulun ohjelmaa,  ja vaaditaankin tiukkaa yhteispeliä ja kekseliäisyyttä, että pinteestä selvitään.

Aivot tuntuvat olevan hieman tahmeat, mutta enköhän jotakin vielä lue ennen nukkumaanmenoa.

Aikaa kulunut: 4 h 30 min
Luettuna: 2 kirjaa ja 4 novellia / 318 sivua




Uusi päivä, ah! Illalla lueskelin vielä hieman Alice Munroa, mutta uni vei kesken kaiken. Luin siis novellin Chaddeleyt ja Flemingit (45 sivua) kokoelmasta Jupiterin kuut loppuun heti ensimmäiseksi aamulla. Novelli on kaksiosainen, ja sen minäkertoja pohtii suhdettaan äitinsä ja isänsä sukuihin. Miten paljon suvut vaikuttavat? Miksi sukulaisiin ei osaa suhtautua neutraalisti? Miksi häpeää heitä, vaikkei olisi syytäkään? Munron tuttu, rauhallinen tyyli näkyy tässäkin novellissa.

Munron jälkeen otin luettavakseni Pekka Saurin Ratkaisemattomien kysymysten kirjan (160 sivua). Se on eräänlainen miniesseiden ja aforismien kokoelma, jossa pohditaan elämän merkitystä, taloutta, yhteiskuntaa ja yksilöä. Kirkkaita, teräviä ajatuksia, joihin palaan vielä tarkemmin. Erinomaista luettavaa kerta kaikkiaan.

Nyt olisi muutama tunti aikaa, ennen kuin lähden hetkeksi muihin menoihin. Vaikea valita seuraavaa...


Aikaa kulunut: 17 h
Luettuna: 3 kirjaa ja 5 novellia / 523 sivua




Saurin kirjan perään luin kaksi novellia Katherine Mansfieldin kokoelmasta Kanarialintu. Pikkutyttö (7 sivua) on karheankipeä kuvaus siitä, kuinka lapsen näkemys isästä muuttuu. Kaupan nainen (17 sivua) on puolestaan jopa hieman hyytävä novelli matkalaisista, jotka päätyvät yöpymään syrjäisen puodinpitäjän luokse. Roolit karisevat, yksinäisyys jäytää.

Novellien jälkeen otin lukuun Kirsti Kurosen Pahan puuskan (75 sivua), joka on runoelman muodossa oleva kertomus nuoren itsemurhasta ja sen vaikutuksesta läheisiin. Runoelmamuoto toimii tällaisen teeman kanssa hyvin, suru ja epätietoisuus ja suuttumus näkyvät, ja vähitellen aika korjaa.

Minulla on nyt selvästi rauhallisempi tahti kuin yleensä lukumaratonilla, mutta hyvä näin.


Aikaa kulunut: 18 h
Luettuna: 4 kirjaa ja 7 novellia / 622 sivua




Maalissa!

Viimeiseksi kokonaiseksi romaaniksi otin Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin (112 sivua), joka kuvaa nuoren transmiehen Peetun kesää. Peetu odottaa syksyllä koittavaa täysi-ikäisyyttä ja sukupuolenkorjausleikkausta ja käy isänsä kanssa purjelentämässä, jolloin on aikaa ajatteluun ja keskusteluun. Herkkä, kipeäntuntuinen romaani.

Viimeiseksi luin Alice Munroa, novellin Levää (31 s.) kokoelmasta Jupiterin kuut. Vastikään miesystävänsä jättämäksi tullut Lydia on matkalla pienellä saarella ja kohtaa siellä muissa majatalon vieraissa sekä outoutta että tuttuutta – ja ennen kaikkea itsensä ja elämänsä.

Tällainen rennohko vauhti tuntui sopivan tähän hetkeen, mutta hieman harmittaa, etten voinut aivan täysillä keskittyä lukemiseen, vaan piti hoidella muitakin asioita välissä. Vaan ei se mitään, kunhan lukee!

Aikaa kului siis 24 tuntia ja luettua tuli 5 kirjaa ja 8 novellia, yhteensä 765 sivua:

Timo Parvela, Bjørn Sortland ja Pasi Pitkänen: Kepler 62 – Kirja neljä: Pioneerit
Markku Pietikäinen: Painajainen leirikoulussa
Pekka Sauri: Ratkaisemattomien kysymysten kirja
Kirsti Kuronen: Paha puuska
Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Maria Peura: Tunkeilijat (osittain)
Katherine Mansfield: Kanarialintu (osittain)
Alice Munro: Jupiterin kuut (osittain)

16 kommenttia:

  1. Onnea maratonille! Minäkin taidan aloittaa kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, maraton meni aika mukavasti ja ilman kovia paineita.

      Poista
  2. Oletp nopea lukija! Minun valitsemani kirjat eivät suosi nopeutta ollenkaan, mut mitä välii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestaan valitsin juuri nopealukuisuutta tukevia opuksia, kun kävin kirjastossa viime viikolla. Jotenkin maratoonatessa haluaa päästä nopsasti eteenpäin. Joskus ehkä vielä kokeilen sellaista tiiliskivimaratonia, että koetan selättää jonkin paksukaisen maratonilla alusta loppuun.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. En edes tiedä, koska minusta tuli tällainen arpoja, mutta mukana nyt kumminkin oltiin ja ilolla! ;)

      Poista
  4. Hyviä lukuhetkiä maratonille! Mä jo lopettelin oman osuuteni, joten on aikaa ihmetellä muiden lukemisia. Tuo Kepler62-sarja on kyllä hyvä - onkohan se viides osa jo ilmestynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä muuten tiedä, tulen nyt hieman jäljessä sarjan kanssa. Uskoisin, että ellei jo ole niin hyvin pian ainakin ilmestyy!

      Poista
  5. Tsemppiä! Olen onnistunut kerran maratoonaamaan ja aina haaveilen uudesta maratonista. Ehkä vielä joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta, lukumaraton on kyllä hauska tempaus!

      Poista
  6. Lukuinnostusta! Kepler-sarja on minulta vielä kokonaan kokeilematta. Se olisikin taatusti ollut kivaa luettavaa maratonille, kun on jo niin monta osaa ilmestynyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tutustut siihen jossain vaiheessa, MarikaOksa! Kuvitus on henkeäsalpaavan hieno ja tarina vetävä.

      Poista
  7. Meillä on lapset kuunnelleet Kepleriä äänisatuna. Pitkäsen kuvitus tosin olisi kirjojen lukemisen puolesta. Lainasin juuri hänen kirjottaman ja kuvittaman kirjan... Itse odotan Parvelan uusimman Pate -kirjan saamista kirjastosta, koska ollaan tykätty siitä lastenkirjasarjasta kirjailijalta ehkä eniten :) Kiva että luit lanua! Mukavaa maratonia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanua täytyy aina aika ajoin vilkuilla sillä silmällä. Ja se sopii mielestäni hyvin maratonille helppolukuisuutensa vuoksi.

      Poista
  8. Olet todella nopea lukija, kuten moni muukin kirjabloggaaja näyttää olevan! Minulla lukeminen on aina ollut aika hidasta. Jään varmaan liikaa unelmoimaan ja teen välillä kaikkea muutakin.

    Kepler62 -kirjasarja kuulostaa mielenkiintoiselta. Ehkä pitäisi tutustua siihenkin jossain välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukunopeus on kasvanut vuosien aikana, mutta edelleen pitkäkestoinen keskittyminen on minulle hankalaa. Pahuksen älypuhelin kiusaa ja kiusoittelee. Pitäisi kokeilla jotain kunnon retriittiä, että pääsisi siitä jatkuvasta vilkuilusta eroon.

      Suosittelen lämpimästi Kepler62:ta! Todella vetävä sarja ja kuvitus on upea!

      Poista

Kiitos kommentistasi!