Toinen maailmansota on päättynyt ja suomalaiset sotilaat palaavat siviiliin. Helsingin Malmilla parikymppisiä kaksospoikia Olavia ja Kalevia odottavat kotiin äiti Ingeborg ja täti Lettu. Olavi on ainakin päällisin puolin veljeksistä vakaampi, löytää jälleen elämästä ilon ja hurvittelun tai ainakin päättää niin elää. Kalevi puolestaan ei pääse irti rintamakokemuksistaan, vaan alkaa kärsiä kovista painajaisista ja ahdistuksesta. Hänet viedään "lepäämään" Lapinlahden sairaalaan.
Mielenterveysvaikeuksien hoitomuodot ovat sodanjälkeisessä Suomessa karut ja karskit. Työnteon parantavaan voimaan uskotaan kivenkovasti, ja mielen järkkyminen ylipäätään tulkitaan heikkoudeksi joko yksilössä tai tämän perimässä. Kalevi sulkeutuu yhä tiukemmin omaan sisäiseen maailmaansa, ja itse sitä tietämättä joutuu äitinsä ja tätinsä vuosikausia jatkuneen valtapelin nappulaksi. Sen juuret puolestaan ovat naisten nuoruudessa, eikä helpotusta tunnu olevan luvassa.
Jenni Linturin Jälleenrakennus on tiivistunnelmainen, haastava romaani. Se tarkastelee hahmojaan etäältä ja silti kurkistaa heidän maailmaansa, ajatuksiinkin, vähintään tekoihin ja sanoihin, jotka ovat kovia ja armottomia. Romaanin kuvaama perhe on palasina, eikä rikkinäisyys johdu pelkästään sodasta, vaan kaikesta, mitä ennen sitä on jo tehty ja sanottu.
Jälleenrakennus vaatii lukijalta tarkkaavaisuutta. Se on mitaltaan lyhyt mutta sisällöltään painava. Helppoa luettavaa se ei ole, sillä Linturin hiottu kieli etäännyttää. Lauseet ovat kirkkaita ja huolellisia, mutta tarinan tempoon ne eivät ime.
Samalla henkilöhahmot ovat epämiellyttäviä. He ovat rikkinäisiä, satutettuja, mutta yhtä lailla itsekin pahanteossa tavalla jos toisellakin. Etenkin sisarukset Lettu ja Ingeborg ovat omien rooliensa, odotustensa ja muistojensa vankeja: kumpikin on halunnut paljon ja jäänyt saamatta sen suurelta osin. Katkeruus, kauna ja eräänlainen sokeus tukahduttavat ilman heidän kotonaan ja perheessään.
Jälleenrakennus ei juhli sodan saavutuksia, ei kiillota kunniamerkkejä tai kohota kotirintamaa. Se paljastaa hymyttömänä ne railot, joita sota aiheuttaa yksilölle ja yhteisölle. Samalla se muistuttaa, kuinka lyhytnäköistä on kanavoida syytteet säpäleinä olevasta mielestä ja rikkinäisistä perheistä vain sotaa kohtaan: myös rauhan aikana ihmiset ovat halutessaan petoja toisilleen, armotta. Toisen ihmisen ymmärtämisellä on lopulta hyvin lyhyt mitta.
Jenni Linturi: Jälleenrakennus
Ulkoasu: Tuomo Parikka
Teos 2017
232 s.
Kirjastosta.
_______
Toisaalla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Mrs. Eriksson's Room
Haasteet: 83. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteessa, Suomi(ko) 100 -haaste (mielenterveyden vaikeudet), Helmet-haasteen kohta 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!