Ina Westman: Syliin

Hieman epätodennäköinen kirja luettavakseni, vai onko sittenkään. Ehkä kaikkea muuta. Lähipiirissäni on tultu äidiksi ihan urakalla viimeisten vuosien aikana, joten aihe on koskettanut näin vierestäkin tarkkailtuna.

Sitäpaitsi ei kirjoja siksi tarvitse lukea, että ne kertovat itselle tutuista aiheista. Eikä jättää lukematta, jos eivät kerro.

Ina Westmanin Syliin kertoo äitiydestä, joka ei ole vaaleanpunaista ja pehmoista (onko äitiys koskaan sellaista?). Kirjan juonilankoja yhdistää vaikeiden raskauksien sairaalaosasto, jossa yksikään nainen ei missään nimessä haluaisi olla, mutta jossa heistä jokaisen on jaksettava pysyä suojellakseen vielä syntymätöntä lastaan.

Yksille käy paremmin kuin toisille. Äidiksi tullaan, kun kerran on sille tielle lähdetty. Lapsi nukkuu tai ei nuku. Puoliso tukee tai ei tue. Humussa ja sumussa näkyy syvimmilläänkin jonkin majakan valo – tai sitten ei näy. Ne eivät ole kauniita tarinoita ne, jos kohta pahalta tuntuu niidenkin puolesta, jotka selviävät vaikka hammasta purren ja kylpyhuoneen peililasiin kirjoittaen.

Syliin on eräänlainen episodiromaani, jossa on useita henkilöitä ja heidän tarinoitaan. Osa ohitetaan yhdellä luvulla, osaa seurataan pidempään. Keskeisiksi hahmoiksi nousevat jo kirjan alkulehdiltä mukaan tuleva Iida sekä Iidan "raskauskaverin" tytär Stiina. Ohimenevämpiä ovat esimerkiksi lapseton nainen ja liian monta kertaa raskautta yrittänyt nainen. Toki Iidan ja Stiinan perheet ja niiden kuviot saavat myös oman sijansa.

Westman kirjoittaa tyylikkäästi, kieli on valmista ja hyvää. Jännite kutoutuu, henkilöiden kohtalot kiinnostavat, käänteet surettavat ja aika ajoin ilostuttavat. Syliin tuo esiin äitiyden ikuisen monimutkaista tematiikkaa niin, ettei siitä nouse sen enempää martyyritarinaa kuin säälinkeruutakaan. Aina löytyy uusi näkökulma, jonka voi kääntää esiin. (Aina uusi syy kokea syyllisyyttä?)

Aikajänne kirjassa on tosin erikoinen, kuljetaan vuosikymmeniä eteenpäin, mutta aika ei tunnu vaihtuvan. Lapsi, joka on syntynyt muutamia vuosia ennen Iidan esikoista kirjan alkupuolella, elää jo maailmassa, jossa kiireinen isä etsii läppäriltään presiksiä. Se sama lapsi ehtii kirjassa varttua eläkeikään, mutta aikakauden muutos tulevaisuuteen ei välity kirjan sivuilta. Ehkä se on sivuseikka, mutta minua vaivasi se, että aika tuntuu jäävän spiraaliinsa pyörimään, vaikka vuodet selvästi kuluvat.

Syliin voi antaa uutta näkökulmaa, katsoi äitiyttä sitten mistä suunnasta hyvänsä. Näin etäältä tarkkailtuna en varmastikaan ymmärrä aiheesta oikeastaan mitään, mutta Westmanin kirjan sivuilla pääsin – turvallisesti fiktion kautta – uppoamaan päänsisäiseen kaaokseen, väsymykseen, identiteetin totaaliseen uudistumiseen, alkukantaisuuteen. Äitiyttä lienee mahdotonta selittää puhki.


Ina Westman: Syliin
Ulkoasu: ?
Kosmos 2016
208 s.

Kirjastosta.

_____

Toisaalla: Kulttuuri kukoistaa, Kirja ja kuppi kuumaa, Sivulauseita, Kirjakirppu