Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Yli kolme tuhatta vuotta vanhoilla puilla täytyy olla henki, ja ainakin niillä on luonne ja nimi. Joskus, kun pysähdyn hetkeksi hiljaa seisomaan, luokseni kävelee vuorikauriita.

Sei, kun sinä tartuit siveltimeesi ja mustekiveesi kaukana Heiankyōssa, nämä puut olivat seisseet täällä jo kaksituhatta vuotta, täysin välinpitämättöminä ihmisten murheille ja ponnisteluille.

Sinua ja minua erottavat vuodet tuntuvat yhtäkkiä merkityksettömiltä.


Rakas Mia-san, kiitos ihanasta kirjastasi.

Olin todella ennakkoluuloinen, enkä lukenut sitä moneen vuoteen. En, vaikka se tuli vastaan lähes joka kulman takaa, voitti palkinnonkin ja kaikkea. Ajattelin, ettei se hempeän pinkkeine kansineen ja kaiken maailman listoineen kohtaa minua millään muotoa.

No, väärässä olin, taas kerran, kovin väärässä. Kerron hieman miksi, jos vain osaan.


Lukemisen jäljet ovat ilahduttavia vain silloin kun ne ovat omia.


Sei Shōnagon eli Heian-kaudella keisarinna Teishin hovissa sen hovinaisena ja runoilijana. Hänen elinaikansa sijoittuu 1000-luvun taitteeseen, mutta on tarkoiltaan vuosiltaan epävarma. Lähteitä on säilynyt hyvin vähän, varmaa ei oikein ole. Se tiedetään, että Sei kirjoitti paljon: eräänlaisia reportaaseja hovielämästä, runoja ja päiväkirjamerkintöjä, kirjeitä ynnä muuta. Sein Tyynynaluskirja on varhaisimpia japanilaisia kaunokirjallisia tuotteita, vaikkei senkään alkuperäisiä sivuja ole säilynyt.

Mia Kankimäki ihastuu Seihin ja kirjaan kirjallisuustieteen opinnoissaan ja päättää 38-vuotiaana kustannus- ja mainostoimittajana lopultakin tempaista. Hän jää vuorotteluvapaalle, hankkii itselleen apurahaa ja lähtee Kiotoon Sein jalanjäljille.

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on tarina, matkapäiväkirja ja lempeäotteinen tietokirja tuosta vuodesta ja matkasta ja maailmasta, johon Kankimäki uppoaa.

Kirja väistelee kategorisointeja, mikä ihastuttaa suuresti. Se ei suostu olemaan pelkkä tilitys tai omaelämäkerta, vaan siinä on pitkiä pätkiä tutkijamaisia tieto-osuuksia, lainauksia Sein kirjoituksista ja pohdintaa maailmasta sellaisena kuin se nyt on. Se on omalta osaltaan myös historiankirjoitusta, sillä siinä missä Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on tallettanut sivuilleen kirjoittajansa vapaavuoden kokemuksia, se kuvaa myös merkittäviä ajankohtaisia tapahtumia kuten Japanin massiivista maanjäristystä maaliskuussa 2011.


Mietin, missä ja miten ne ovat säilyneet – ja toisaalta miten ne muut ovat kadonneet tai tuhoutuneet. Varmaankin tulipaloissa, sodissa ja maanjäristyksissä, nopeasti ja väkivaltaisesti. Mutta ehkäpä tekstit tuhoutuvat joskus niin kuin ihmiset – maatuvat hiljaa unohdettuina, yhä ohuemmiksi ja hiutalemaisemmiksi muuttuen, sanat haaltuen ja kadoten, niin että lopulta jäljellä on enää multaa. Ja silti sana säilyy pidempään kuin ihminen, jota ei edes haalistuneena varjona voi siirtää sukupolvelta toiselle. Eikä liimata metallilevyyn.


Kirja on historiaihmiselle sydäntä sykäyttävää luettavaa. Kankimäki pohtii omaa suhdettaan tuhat vuotta sitten eläneeseen naiseen ja samalla kaikkeen siihen, mitä kuluneiden tuhannen vuoden aikana hänen jälkeensä on tapahtunut. Kuinka jotain on säilynyt ja jotain ei – kuinka haavoittuvisia ovat jättämämme jäljet ja kuinka syvässä sellaiset, joita ei ehkä ollut tarkoituskaan tallettaa. Sein maine kiirii hänen edellään, minkä Kankimäkikin saa selkeästi huomata.

Historia-aspektinsa lisäksi Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on jotenkin ajaton naisen elämän ja aikuisuuden kuvaus. Vaikka itse olen vielä monta vuotta nuorempi kuin Mia irtiottonsa tehdessään, tunnistan asioita, joita hän pohtii elämässään ja haaveissaan. Toki ymmärrän etuoikeutetun asemani – minulla on mahdollisuus tällaisia miettiä ja kyseenalaistaa – mutta toisaalta olen kyllästynyt siihen, että aina pitäisi muistaa vertailla, kuinka hyvin itsellä asiat ovatkaan moniin verrattuina. Yksi elämä meillä kaikilla kuitenkin vain on, ja jos omani on sijoittunut sattuman kautta tänne hyvinvoivaan pohjoiseen, saanen pitää sitä luontaisena lähtökohtana ajatuksilleni, toiveilleni ja tavoitteilleni.

Vielä kun tietäisin, mitä ne ovat.

Siinä missä Sei Shōnagon on kirjan haituvarajainen mutta sykkivä ydin, Kankimäen elämä Kiotossa on sen vehreä sivujuonne, joka muodostuu lopulta yhtä olennaiseksi asiaksi kokonaisuudessa. En ole koskaan käynyt Japanissa, mutta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin tuo maan niin lähelle, kuin sen kotisohvallaan voi saada. Ja vaikka nurkissa juoksevat torakat, syksy kylmettää jokaisen ihokarvan ja mahdoton kieli pitää tutkimusmatkailijan vähintään käsivarren mitan päässä aarteistaan, vahva kokemus tulee liki ja päästää luokseen.


Aware on sama selittämätön tunne, jonka valtaan joutuu katsoessaan kesäyössä tyynen järven taa laskevaa aurinkoa tai kuullessaan mustarastaan laulun huhtikuisessa illassa: siihen liittyy totaalista kauneutta, annos kaihoa, aavistus epätoivoa, tunne siitä, ettei kaikesta tästä pysty koskaan nauttimaan niin paljon kuin pitäisi, sillä siitä ei saa otetta, sitä ei saa mukaansa, sitä ei voi omistaa, sille ei pysty täysin antautumaan, se jää aina hieman tavoittamattomiin, vaikka on täysin sen ympäröimänä. Tunne on sietämätön ja ihana, ja vaikea kestää.


Yhtäältä myös turhaannuin. Olenko näin ilmiselvä, näin selvää kohderyhmää, näin helposti vietävissä? Tottakai tällainen kaupunkilaisnainen huokailee ihastuneena tällaisen kirjan äärellä, haluaa itsekin vuorotteluvapaan ja vuokrahuoneen kirsikankukkien alta. Tottakai.

Vai onko ihan niinkään?

Mia Kankimäki kirjoittaa kirjaansa monessa tasossa, moneen tarkoitukseen. Sen voi lukea pitkänä kirjeenä Sei Shōnagonille, tutkimusmatkana historiaan, vieraaseen kulttuuriin ja omaan elämään, omanlaisenaan pastissina Tyynynaluskirjasta, länsimaisen nykynaisen omaehtoisena ja lörpöttelevänä self-help-opuksena, fanikirjallisuutena tai melkein millaisena kirjana tahansa.

Ehkä juuri siksi pidin siitä niin paljon. Se karkaa ja härnää, jättää avoimeksi, myöntää umpikujansa, kikattelee viuhkojen ja verhojen ja kimonojen takana. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin oli minulle puhdasta, antoisaa ja hienoa lukunautintoa alusta loppuun.

Ja lopuksi itkin, koska kirja oli niin ihana ja sitten se loppui. 

Mutta onneksi kirsikankukat kukkivat taas seuraavana vuonna. Ja teksti – se säilyy ja elää.


Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Ulkoasu: Piia Aho
Otava 2013
336 s., e-kirja

Oma e-kirjaostos.

______

Toisaalla: Kirjainten virrassa, P. S. Rakastan kirjoja, Kirsin kirjanurkka, Opus eka, Lurun luvut, Luetut, lukemattomat, Lumiomena, Kujerruksia, Pieni kirjasto

Helmet-haasteen kohta 23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja. Kurjen siivellä -haasteessa matkustan Japaniin.