Inkeri Koskisen Villi Suomen historia – Välimeren Väinämöisestä Äijäkupittaan pyramideihin palkittiin juuri tällä viikolla Vuoden tiedekirjana. Eikä syyttä, mainio opus!
Koskinen tekee tutkimusmatkan suomalaiseen historiankirjoitukseen – tai oikeammin sen nurjaan puoleen. Hän käsittelee pseudotiedettä ja salaliittoteorioita, suuruudenhulluja höpöteorioita ja itsepäisiä ja omanarvontuntoisia tutkimustensa omakustantajia.
Kirja on sekä napakka esitys suomalaisesta pseudotieteestä etenkin historian- ja kielentutkimuksen osalta että populaarihkoa tieteenfilosofiaa aloittelijoille ja hieman kokeneemmillekin. Koskinen tutustuu teemoitetuissa luvuissa erilaisiin villeihin historia- ja kielitieteellisiin "vaihtoehtoteorioihin" ja lisää kunkin luvun loppuun jonkun tutkijan kanssa käymänsä keskustelun, joissa varsin yksioikoisesti todetaan käsiteltyjen höpötysten ongelmakohdat.
Paikoin tieteenfilosofinen pohdinta on hieman korkealentoista, eikä ehkä kiinnosta ihan jokaista kaduntallaajaa, mutta ei kannata sen vuoksi ainakaan jättää kirjaa lukematta: sen verran villejä teorioita se maamme menneisyydestä kertoo, että niistä riittää hupia pidemmäksikin aikaa.
Suomen loisteliasta muinaisuutta on koetettu rakentaa monella tapaa. On kaiveltu esiin Kalevalan "todellisia tapahtumapaikkoja", vedetty yhteyksiä suomen kielen ja maailman valta- ja kulttuurikielten välille, sijoitettu Väinämöistä Välimerelle, Odysseusta Itämerelle ja Troijan taistelua Saloon, kaiveltu esiin Lemminkäisen temppeliä ja suomalaisten juuria Atlantiksessa ynnä Raamatussa, epäilty ruotsalaisia Suomen "todellisen" historian salaamisesta ja koetettu kaikin keinoin saada kotimaiset kallonmittaukset täsmäämään mongolien sijaan germaanien kanssa.
Villi Suomen historia on virkistävää luettavaa. Se on huolella kirjoitettu, otteeltaan napakka ja samalla leikkisä, se ei osoittele käsittelemiään aiheita ivaten vaan tyylikkäästi argumentoiden. Koskinen selittää selkeästi, mikä tieteen erottaa pseudosta (esimerkiksi se, että oikea tiede pyrkii korjaamaan itseään, toisin kuin "vaihtoehtoinen"), ja pohtii ansiokkaasti tieteellisen tiedon luonnetta ja merkitystä suhteessa "kilpailijoihin".
Toisaalta kirja saa olon henkisesti hieman kalpeaksi. Tällaisiin juttuihin ja niihin verrattaviin höpötyksiin uskotaan edelleen, koko ajan ja joka puolella. Eivätkä sellaiset ihmiset tartu sen enempää tähän kirjaan kuin mihinkään muuhunkaan vastaavaan, ainakaan muuttaakseen mieltään, vaan tunkevat päänsä yhä syvemmälle villeihin vaihtoehtoteorioihinsa. Toki esimerkiksi suomalaisten polveutuminen Atlantiksen väestä tai Raamatun pyhistä kansoista on aika harmiton uskonaihe verrattuna vaikka rokote"kriittisyyteen" tai lähes hysteerisiin salaliittoteorioihin, mutta pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta: tieteellisen tiedon kieltämisestä joskus hyvinkin kalliilla hinnalla.
Inkeri Koskinen: Villi Suomen historia – Välimeren Väinämöisestä Äijäkupittaan pyramideihin
Ulkoasu: Timo Numminen
Tammi 2015
310 s.
Kirjastosta.
______
Toisaalla: Merja Leppälahti / Agricola, Antti Kivimäki / Yliopisto-lehti, Jarmo Korteniemi / Tiedetuubi
Onpas varsin villejä teorioita! :D Tähän olisi hauska tutustua, salaliittoteoriat ja ''huuhailut'' ovat mielenkiintoisia.
VastaaPoistaKannattaa kyllä ehdottomasti lukea tämä kirja, tästä saa paljon hupia!
PoistaKirjan sivuilla näkyy seikkailevan myös Sigurd Wettenhovi-Aspa ja eipä kai kyseisenkaltaista kirjaa voisikaan kirjoittaa ilman mainintaa tästä varsin mainiosta hahmosta. Lueskelin taannoin hänestä tehdyn vanhan elämänkerran ja totesin, että kaikesta huuhaasta huolimatta tällaisia ihmisiäkin on hyvä olla olemassa!
VastaaPoistaKyllä vaan, hän on olennainen henkilö useammassakin kohtaa (sekä kirjaa että Suomen villiä historiaa, uskallan todeta). Kyllä monenlaiselle kulkijalle täytyy tilaa olla, siitä olen ehdottomasti samaa mieltä.
Poista