Jarmo Ihalainen: Mitä miehen pitää

Todellisuus on ihmisiä olohuonekattilassa Espoossa kaukana toisistaan, lähellä toisiaan, riippumatta toisistaan, kiinni toisissaan. (s. 57)


Mika on vastikään eronnut kahden lapsen isä, työssään luokanopettaja ja vapaa-ajallaan ahkera nettitreffeillä kävijä. Arki rullaa omalla painollaan: on työtä, höntsäkorista, olut kaveriporukalla silloin tällöin. Lapsia on ikävä, kun he ovat ex-vaimolla, ja kun he ovat Mikalla, hän kaipaa omaa rauhaa.

Monta vuosikymmentä aiemmin Kelpo-niminen poika joutuu huutolaiseksi, kun omalta perheeltä loppuu rahat ja vapaus. Elämä huutolaisena ei ole herkkua, ei todellakaan, sillä talot teettävät raskaimmat työnsä Kelpolla, eikä ruokaakaan aina ole tarjolla. Mutta Kelpo ei luovuta, vaan hän selviytyy aikuiseksi ja päätyy muurarimestarin kisälliapulaiseksi. Hän pääsee kiinni työnsyrjään ja sitä kautta omaan, itsenäiseen elämään, joka on jo ihan muuta kuin lapsuus.

Ihastuin kovasti Jarmo Ihalaisen esikoisromaaniin Perheestä ja alastomana juoksemisesta (Sammakko 2012), joten kun huomasin hänen uuden kirjansa ilmestyvän, olin jo lähtökohtaisesti innoissani. Lukeminen osoitti ennakko-oletukseni paikkansa pitäviksi: romaani on hyvä.

Kahden aikatason ratkaisu on toimiva. Mikan näkökulma on henkilökohtainen ja osuva, siihen on helppoa samastua, vaikka elää itse toisenlaista perhearkea ja elämää. Koulumaailman kuvaus tuntuu kovinkin tutulta, kolhuineen kaikkineen. Nykymiehen rooli tempoilee moneen suuntaan, eikä oman paikan löytäminen ole helpoin mahdollinen tehtävä. Etenkin Mikan pyrkimys olla hyvä isä lapsilleen, vaikka eksä panee kampoihin minkä ehtii, koskettaa. Ex-vaimo ei kuitenkaan ole yksiulotteinen hirviö, Ihalainen ei sellaiseen henkilökuvaukseen sorru.

Kelpon elämä on vielä kauempana omastani, mutta Ihalainen rakentaa historiallisen miljöön uskottavaksi ja huutolaispojan nousun nohevaksi muurarimestariksi kokonaisuudeksi, joka vie huomaamatta mukanaan. Historiallinen Helsinki kiehtoo, kuten aina, ja kirjailija kertoo sen eläväksi hienovaraisin keinoin.

En tiedä, vastaako romaani varsinaisesti asettamaansa kysymykseen – ainakaan alleviivaten. Hyvä niin. Miehen pitää, ja paljon pitääkin, mutta valinnanvaraakin on. Voi jättää tekemättä tai tehdä vielä hieman kovemmin. Voi mennä tai olla menemättä. Voi ratkaista pulman ja olla jossittelematta.

Vaikka en minä miehen roolia kadehdi. En nykyhetkessä enkä menneisyydessä.


Jarmo Ihalainen: Mitä miehen pitää
Ulkoasu: Elina Warsta
Atena 2016
254 s.

Arvostelukappale.

______

Helmet-lukuhaasteen kohta 45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja.