Jenny Erpenbeck: Vanhan lapsen tarina
Suomentaja: Mari Janatuinen
Avain 2011
115 s.
Geschichte vom alten Kind (1999)
Omasta hyllystä.
No niin, taas piti mennä pää edellä pusikkoon. En näemmä opi, että symbolistiset pienoisromaanit ovat minulle vähän vaikeita. Kokeilin viimeksi joulukuussa, ja lopputulos oli lähinnä tragikoominen. No, tässä sitä mentiin taas. (Kirja löytyi Akateemisen alelaarista naurettavan parin euron hintaan ja takakansiteksti vaikutti kiinnostavalta.)
Jenny Erpenbeckin esikoisteos Vanhan lapsen tarina alkaa siitä, kun kadulta löytyy 14-vuotias nimetön ja koditon tyttö ämpäri kädessään. Hän ei osaa sanoa itsestään tai taustastaan mitään, joten viranomaiset toimittavat hänet koulukotiin. Siellä hän solahtaa osaksi suljetun yhteisön elämää pysytellen kuitenkin koko ajan tavoittamattomissa ja omillaan. Hän ei osaa tai tahdo edes tulla osaksi yhteisöä, vaan pysyttelee mielummin tarkkailijana, aina hieman omillaan. Tyttö alkaa hitaasti muuttua: hänestä tulee sekä hyljeksitty että luotettu, ja myös hänen fyysinen olemuksensa muuttuu, se on pehmeä, jotenkin löyhärajainen ja jollakin tavoin epämiellyttävä. Hän on osa ympäristöään ja samalla siitä erillään, eikä kukaan edelleenkään tiedä, kuka hän todellisuudessa on ja mistä tulossa – tai minne hänen on määrä mennä.
Erpenbeckin kerronta on kieleltään miellyttävää ja se tuntuu melkein musiikilta. Hän rakentaa kertomustaan taitavasti, lyhyin kappalein, joista muodostuu yhtenäinen kudelma. Tunnelma on tiivis alusta loppuun, ja lukijalle jää riittävästi tilaa tekstin maisteluun ja sen merkitysten pohdintaan.
Tässä tosin tuli meikäläiselle kynnys vastaan. En päässyt tarinaan sisään, tarkkailin sitä vain. Tytön kautta kuvattu koulukodin todellisuus tuntui sekä aidolta että vieraalta, pintaraapaisulta ja välineeltä, jonka avulla kerrotaan pikemminkin jostain muusta. Tytön muuttuva identiteetti ja konkreettinen muutos tarjosivat vihjeitä tulkintaa varten, mutta eniten tässä häiritsee se, etten tiedä, kuinka metsään tulkintoineni menin.
Vierautta ja muutosta tässä ainakin käsitellään. Sitä, millaista on, kun ei kuulu joukkoon eikä välttämättä haluakaan kuulua. Kun identiteetti ja itsetunto on vähäistä tai hukassa, kun vastauksia ja toimintatapoja ei ole.
Olisinpa riittävän fiksu tällaisille kirjoille. En taida olla. No, palaan kuitenkin tyytyväisenä huomattavasti minun kirjamakuani paremmin vastaavan, mutta hieman saman aiheen äärellä olevan kirjan pariin: juuri nyt on kesken Tummien perhosten koti, jossa myös ollaan sijattomasti suljetussa yhteisössä.
___
Kirjasta ovat kirjoittaneet aiemmin ainakin Hanna, Ina, Susa ja Morre. Heidän blogeissaan on myös mielenkiintoista keskustelua kirjan teemasta ja merkityksistä.
Korkkaan Vanhan lapsen tarinalla Nannan kirjakimaran Teemamaana Saksa -lukuhaasteen.
Uuh, minullakin tämä odottaa tuossa luettavien pinossa, raahasin tämän kotiin kirjastosta juuri Saksa-haaste mielessäni. Ei kyllä kuulosta minun kirjaltani, joten saattaapi olla, että palautan lukematta :)
VastaaPoistaKokeile kuitenkin jos vain siltä tuntuu, saattaa tämä minun kokemuksestani huolimatta sopia sinulle hyvin! On tästä nimittäin siis tykättykin kovin. :)
PoistaYmmärrän toki kommenttisi ironian, mutta sanon silti, että ei minusta ole niin, että lukija on tyhmä ja kirja/tarina fiksu, jos teos ei aukea. Yhtä oikeaa tulkintaahan ei ole ja niin edelleen. Joskus tarinan rakentaminen ei vain ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, jos lukija ei saa siitä otetta - kuten mielestäni tässä tapauksessa. Minua harmitti, että alku lupasi paljon, mutta loppu jotenkin vesittyi omaan nokkeluuteensa. Etäännytys ja vieraannutus oli viety niin pitkälle, että ainakin minun mielenkiintoni etääntyi jonnekin ihan muualle. t.Iina
VastaaPoistaKyllä, olen ilman muuta samaa mieltä. Välillä se vaan todella ärsyttää, kun tuntuu, että vihjeitä annetaan tarjottimella ja silti menee yli ymmärryksen niin että kohina käy. Ehkä siihenkin vastauksena on treenaaminen, jos lukisi enemmän vaikeampia kirjoja, ehkä niihin pääsisi helpommin sisään... mutta siitä huolimatta luen mielummin "helpompia" kirjoja, kun niistä saa paljon enemmän irti.
PoistaJa niinpä, kyllä tarina on rakennettava siten, että se on lukijan tavoitettavissa. Muuten käy juuri tuo etäännyttävä vaikutus tai kirja jää kesken. Hauska kuulla sinunkin kommenttisi kirjasta, sillä minulle tämä oli ihan uusi tuttavuus.
Jos jotain hyvää, niin esineenä tämä on oikein nätti kirja. ;)
Kirjan nimi kuulostaa kiintoisalta, mutta ilmeisesti se voi pettää. Hmm. No mutta, jos joskus tulee jossain vastaan, niin saatan jopa lukea :)
VastaaPoistaOlin ihan varma, että pitäisin tästä, mutta ei voi mitään. Hö.
PoistaHei, saat kyllä tämän minun kappaleeni postissa, jos haluat kokeilla onneasi sen kanssa! Veisin sen joka tapauksessa kirjaston kierräyshyllyyn, mutta aivan hyvin voin postittaa sen sinulle, jos haluat!