Juha Pihkala & Esko Valtaoja: Nurkkaan ajettu Jumala? Keskustelukirjeitä uskosta ja tiedosta.
Kirjapaja 2004
304 s.
Kirjastosta.
Nurkkaan ajettu Jumala? on kahden oman alansa asiantuntijan ja suunnannäyttäjän, oppineen ja sivistyneen herrasmiehen dialogina kulkeva kirja. Piispa Juha Pihkala ja professori Esko Valtaoja lähtevät haasteeseen – kirjeenvaihtoon itselleen tuntemattoman, lähtökohtaisesti "vastapuolta" edustavan ihmisen kanssa – varovaisesti mutta uteliaina. Tavoitteena ei ole tiukka debatti saati riita, vaan asioiden tarkastelu omaa näkökulmaa laajemmasta perspektiivistä.
Mitä ovat usko ja tieto? Miten ne rakentuvat, mistä ne rakentuvat? Miten voi tietää jotakin, miten uskoa johonkin? Miten maailmankuva ja maailmankatsomus muodostuvat ja miten ne eroavat toisistaan? Kuka on oikeassa?
Kirjaan kiteytyy suuria kysymyksiä, mutta se ei pakahdu omaan suuruudenhulluuteensa, mistä pitävät huolen taidokkaat kirjoittajat. Kirje kirjeeltä aihepiirit syvenevät ja näkökannat laajenevat. Pihkala ja Valtaoja pelaavat omat korttinsa huolella, ja molempien on aika ajoin sekä asetettava itsensä likoon että peräännyttävä. Tunnelma tiivistyy ajoittain, muttei ahdista. Riitaa ei synny.
Pihkala on Tampereen piispan virasta vuonna 2008 eläkkeelle jäänyt kirkonmies, Valtaoja avaruustähtitieteen professori Turun yliopistossa. Suuria miehiä siis, asiansa tuntevia. Pihkala edustaa osaltaan Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa, Valtaoja on sitoutumaton agnostikko. Nurkkaan ajettu Jumala? vie lukijansa näiden näkökulmien kautta sekä tarkastelemaan kahden ajattelijan ja kynäniekan argumentteja että pohtimaan omia näkemyksiään ja käsityksiään.
Itse olen kirkosta eronnut agnostikko, joten lähtökohtaisesti kuulun enemmän Valtaojan leiriin. Pyrin kuitenkin lukemaan kirjaa mahdollisimman avoimin mielin, siis antaen tilaa myös Pihkalan ajatuksille. Valitettavasti on kuitenkin todettava, että tässä kisassa omat pisteeni menevät ilman muuta Valtaojalle, sillä Pihkala ei pysty vakuuttamaan minua laisinkaan esimerkiksi siitä, miksi kirkko ei siunaa homopareja tai miksi paavin ehkäisykieltoa pitäisi ymmärtää. Eivät mene jakeluuni, tämänkään jälkeen, sillä Pihkala kiertelee kuumia aiheita, eikä lopulta vastaa Valtaojan esittämiin haasteisiin suoraan laisinkaan.
Olen todella kiinnostunut uskonnoista ja uskosta, vaikken itse kumpaakaan "harrasta". Uskominen johonkin (minun mittapuullani) yliluonnolliseen on kiehtovaa, mutta loppujen lopuksi ymmärrykseni ulottumattomissa. Minä kun kaipaan niitä pahamaineisia todisteita. Minulle on tärkeää myös se, että jokin oppi- tai tietojärjestelmä perustuu ennen kaikkea itsensä kumoamiseen: virheelliset käsitykset paljastetaan ja ne korjataan.
Nurkkaan ajettu Jumala? ei pyri käännyttämään ketään mihinkään suuntaan. Sen tarkoitus on avata käsityksiä ja argumentteja, toimia keskustelun herättäjänä ja ajatusten innoittajana. Kirja palkittiinkin Vuoden kristillisen kirjan tittelillä ilmestymisvuonnaan. Lukukokemuksena se on miellyttävä ja sujuva, molemmat herrat hallitsevat sanan säilänsä erinomaisesti. Kiihkottomuus miellyttää, sillä kurkku suorana paasaaminen (oli aihe mikä hyvänsä) lähinnä kyllästyttää minua. Tämä kirja pelaa avoimin kortein. Sitä ei maailmassa liikaa tapaa.
___
Jori on myös lukenut tämän kirjan.
Kansankynttiläin kokoontumisajot: Uskonto (ja kipuaminen haasteen ensimmäiselle suoritusasteelle, Sytkäriksi!)
Minun on pitänyt lukea tämä kirja jo ties kuinka kauan, mutta tuppaan unohtamaan sen olemassaolon. Kiitos siis muistutuksesta! Nyt mokoma odottaa Goodreadsin To read -hyllyllä vuoroaan. :D
VastaaPoistaKirjaa lukematta minun on ymmärrettävästi vähän vaikea kommentoida itse asiasisältöä, mutta veikkaanpa päätyväni myös Valtaojan taakse, vaikka sinänsä kai Pihkalan puolta edustankin. Ihan yksiin eivät nimittäin Pihkalan mielipiteet mene omieni kanssa. :D Hieman hämmentävää kuitenkin äkkiseltään on se, että luterilainen kirkonmies laitetaan puolustamaan paavin ajamia agendoja...
Tuo on kyllä erittäin hyvä pointti, että miksi luterilainen saa osakseen katolisen kirkon taakkaa, ja olisikin pitänyt siitä itse paremmin/selkeämmin kirjoittaa. Hyvä että nousi esiin! Toisaalta kirjassa itsessään ei vedetä tiukkoja rajalinjoja kristinuskon sisälle, eikä Pihkalakaan sanoudu (ainakaan selkeästi) irti paavin vallasta. Mutta toki hän puolustajan asemaan väistämättä joutuu.
PoistaHei kiva lukea arvio kun bongasin tuolta GRstä että olet tätä lukemassa. Minä luin aika äskettäin tämän jatko-osan ja pidin siitä miten jutusteleva ja tututtavallinen tyyli näissä oli. Tiin kanssa olen samaa mieltä siitä, että minusta Pihkala joutui vähän epäreilusti vastaamaan jotenkin koko kristikunnan kaikista asioista. Ja sekin on niin, että tähän kirkkoon mahtuu aika paljon kaikenlaista - Pihkala edustaa varsin konservatiivista puolta monessa kohtaa.
VastaaPoistaMinulla on se jatko-osakin kirjastopinossa, taidan napata aika pian lukuun myös sen, kun nyt tälle astialle päädyin. ;)
PoistaMutta tosiaan, hyvä havainto tuo varsin laajahko vastuu, jonka Pihkala itselleen saa! Hän ei kuitenkaan siitä sinänsä pyristele tämän kirjan teksteissä eroon, vaikka tekeekin selväksi sen, että kirkon piiri on laaja ja mielipiteitä paljon. Ehkä juuri se hieman hämmensikin minua: lopulta en ottanut oikein selvää, mitä mieltä piispa itse oli vaikkapa juuri paavin puuhista. Mutta ehkä se on puolustusasemassa olevalta nimenomaan järkevä tapa vastata kritiikkiin, joka kohdistuu niin laajoihin aiheisiin.
Kuulostaapa mielenkiintoiselta kirjalta! Täytyy laittaa korvan taa :) Kiitos vinkistä.
VastaaPoistaLämpimät suositukseni! Tämä on nopealukuinen vaan ei lainkaan höttöinen!
PoistaLuin tämän jatko-osan vuosi sitten tms, ja ihastuin silloin itsekin juuri kirjoittajien keskinäistä ymmärrystä ja kunnioitusta vaalivaan asenteeseen. :)
VastaaPoistaOn aina ilahduttavaa, kun sellaiseen kyetään, vaikka oltaisiin aika pitkälti eri mieltä asioista. Minä aion tosiaan sen jatko-osankin lukea asap, on jo tuolla kirjastopinossa pölyä keräämässä. ;)
PoistaMuistelen, että jatko-osassa herrat olivat sopineet, että kunkin aiheen vastausten lukumäärä on ennalta rajattu. Se johti pariin otteeseen tilanteeseen, jossa viimeiseksi määrätyssä kirjeessä puhunut sai vähän epäreilusti "viimeisen sanan". Tässä ekassa osassa ei vastaavaa ollut, ja keskustelu sai paremmin jatkua.
VastaaPoistaPidin tosiaan siitä, että tässä keskustelu jatkui pitkään ilman, että se olisi tuntunut junnaamiselta. Ja samalla aiheet saatiin kaluttua kunnolla läpi. Ehkä he (tai kustannustoimittaja) olivat todenneet tuollaisen rajatumman tyylin toimivan toisella kertaa paremmin. Katsotaan, mitä itse sanon, jahka siihen tartun.
Poista