Kirjailijaidolini hämärä nuoruus

John Irving: Vapauttakaa karhut!
Suomentaja: Kristiina Rikman
Kansi: Timo Mänttäri
Tammi 2012
409 s.
Setting Free the Bears (1968)

Oma ostos.


Kaksi nuorukaista, Siggy ja Graff, kohtaavat opiskelijoina 1960-luvun lopun Wienissä. Miehet päättävät ostaa moottoripyörän ja hypätä sen selkään: elämä Wienissä maistuu puulta ja vapaus odottaa tuolla jossain, kiemuraisilla maanteillä ja Italian rannoilla, ehkä. Ennen ajomatkaa he vierailevat Wienin eläintarhassa, eivätkä häkeissään viruvat eläimet jätä rauhaan. Jos ei nuoren miehen paikka ole pikkuporvarillisen elämän ikeessä, ei ole antiloopin tai karhunkaan oikea asuinsija kaltereiden takana.

Road trip vie nuorukaiset maaseudun rauhaan ja he kohtaavat erikoisia uusia tuttavuuksia. Eläintarha jää kuitenkin vaivaamaan etenkin Siggyn mieltä, ja hän palaa vielä kerran Wieniin. Kirjan toisen osan muodostavat vuorotellen esiin nousevat Siggyn tarkkailumuistiinpanot eläintarhan elämästä sekä hänen tarkoin valikoitu omaelämäkertansa, joka valottaa kiehtovasti toista maailmansotaa edeltävää, sen aikaista ja 1950-luvulle jatkuvaa elämää Itävallassa ja Jugoslavian alueella. Kolmannessa osassa matka ja seikkailu jatkuu, mutta mutkilta ei vältytä.

John Irvingin ennen suomentamaton esikoisteos julkaistiin jo viime kesänä, ja toki fanityttö haki sen kaupasta kotiin lähes painolämpimänä. Hyllyyn kirja kuitenkin jäi, tuijottelemaan kauniin kantensa takaa. Minua vähän pelotti tarttua siihen, sillä kirjaa on luettu blogeissa varsin ahkerasti, mutta mitään suitsutusta se ei ole osakseen saanut.

Vapauttakaa karhut! ei saanut minuakaan polvilleen. Kirjan ensimmäinen osa lähtee kunnolla käyntiin vasta aivan viime metreillään ja siihen saakka ihmettelin, luinko tosiaan lempikirjailijani kirjoittamaa kirjaa. Ensimmäisen osan käännekohdasta alkaen teksti alkoi kuitenkin koko ajan enemmän muistuttaa sitä Irvingiä, johon minä olen rakastunut, ja tarina parani huomattavasti mitä pidemmälle se eteni.

Toinen osa on jo tutumpaa ja siten huomattavasti houkuttelevampaa. Kun Irving kääntää ison vaihteen silmään ja aloittaa sen, missä on timanttisen taitava – varsinaista keskushenkilöä edeltävien sukupolvien tarinan aukikerimisen ja syiden ja seurausten rakentamisen – lukija saa jo huoahtaa. Miljöö on lisäksi uskomattoman kiehtova: Itävalta ja Jugoslavia toisen maailmansodan molemmin puolin. Noista näkökulmista sodan tapahtumia ja vaikutuksia on tullut harvemmin tarkasteltua, ja sen huomasi. Paikoin minun piti pinnistää pysyäkseni kärryillä, paikoin yksinkertaisesti hyrisin tyytyväisyydestä saadessani ihan uutta perspektiiviä.

Vapauttakaa karhut! on kärjistäen aika pitkälti miesten kirja. Nuoren miehen matka aikuisuuteen ja pyristely kohti vapautta, irti oletetuista kahleista, kuvataan samaan aikaan rasittavan nokkavasti ja sympaattisen naiivisti. Naishahmot eivät oikein sijaa saa, vaikka heitä muutama tärkeä (ja varsin herkullinen) sivurooleissa onkin: pääosa on miehillä ja niin saakin olla. Henkilöt eivät tosin tulleet sillä tavalla läheisiksi kuin yleensä Irvingin kirjoissa tulevat, mutta mitä pidemmälle Siggyn tarinaa kerrottiin, sitä suuremmalla lempeydellä minun ainakin oli häneen suhtauduttava. Minäkertoja Graff ei Siggyn tavoin sykähdyttänyt minua yhtään, mutta siinähän hän kulki mukana sen kummemmin nikottelematta.

Kirja antaa jo pilkahduksia tulevasta, sillä paikoin Irvingin teksti on jo sellaista, minkä tätä kirjaa seuranneet teokset ovat lukijalle antaneet. Mutta kokonaisuus on lopulta varsin kömpelö ja sekava, eikä tarina kanna niin hyvin kuin sen pitäisi. Absurdeja ja makaabereja käänteitä kyllä saadaan, ja tuttuun tapaan ne, yhdessä suurempien teemojen, kuten itsestä riippumattoman yksinäisyyden ja juurettomuuden, kanssa sekä herkistävät että tuovat vinon hymyn kasvoille. Moottoripyörät, karhut ja (haparoiva) seksi ovat myös kohdillaan.

Irvingissä on jotain, mitä en pysty järjellä selittämään. Jokin hänessä osuu niin täydellisesti kohdalleen minussa, ettei sitä oikein edes käsitä. Siksi annoin tämänkin kirjan kolhut ja epätäydellisyydet hänelle anteeksi, enkä malta odottaa uusimman suomennoksen ilmestymistä lähiaikoina. Mutta varoituksena on todettava monen muun tavoin, että tällä kirjalla ei Irvingiin tutustumista pidä missään nimessä aloittaa. Muuten hänestä voi saada aivan väärän kuvan.

___

Muualla blogattua: Katja (jolta kirja saa pisteet tarinankertojan taidosta ja erinomaisesta lopusta), Unni (joka aloitti innolla, mutta päätyi pakkolukemiseen), Norkku (jolle kirja oli vaikeaa luettavaa Irving-diggailusta huolimatta), Vauhko (joka piti kirjaa sekavana mutta kiinnostavana), Maija (joka veikkaa, että vanhempi Irving olisi kertonut tämän tarinan hieman toisin), Margit (joka yllättyi kirjan historiaosuuksista mutta piti siitä varsin paljon).

Koska kirjan tapahtumat sijoittuvat lähes kokonaan Itävaltaan, lasken sen sääntöjen mukaisesti osaksi Teemamaana Saksa -haastetta ja nappaan ensimmäisen raidan Saksan lippuun!

Lisäksi jään innolla odottamaan jo alle kuukauden päässä olevaa Wienin-matkaani ja jatkanen kirjallista valmistautumista siihen muiden Wien-kirjojen suosiollisella avustuksella.