Postaus numero 700: Vastauksia, vastauksia

Tässä se on, blogini seitsemässadas julkaistu postaus! Pyysin sitä varten esittämään haluamiaan kysymyksiä, ja niitähän tuli. Ohessa vastauksia tiedonnälkään.

Mikä on sun lempikarkki?

Turkinpippurit!


Entä kuuma juotava?

Olen teenlipittäjä. Riittävän voimakkaasti maustettu musta tee maistuu aina, samoin rooibosjuoma. Hunajalla! 
(Juon kyllä myös kahvia.)

Entä lempitaiteilija?

Frida Kahlo on upea ja kiehtova, henkilönä ja taiteilijana. Matkustin jokunen vuosi sitten hänen näyttelynsä perässä Berliiniin, eikä kyllä kaduttanut. Toinen suosikkini on Edward Hopper, jonka kuvissa on jännää tunnelmaa.

Jos voisit olla päivän ajan ihan kuka tahansa, kuka olisit?

Olisi kivaa olla Barack Obaman “hovissa”, ehkei Obama itse, mutta joku hänen lähipiiristään.

Ai niin ja paras elokuva?
 Entä näyttelijä?

Pulp Fiction on ikisuosikkini, olen nähnyt sen varmaan 15 kertaa. Ja Johnny Depp iskee aina.


Millaisista sukista pidät eniten?

Aah, ehdottomasti villasukista! Mummin kutomista, tietenkin. Villasukat sujahtavat jalkaan joka ikinen päivä melkein heti, kun pääsen kotiovesta sisään ja pysyvät jalassa seuraavaan aamuun.

Mikä on tavallisen, normaalin, arkipäiväsi kohokohta?


Kotiin tuleminen. Olenkohan ihan nössö? (Olen.)

  

Tää on jäänyt jostain ala-asteslämäristä tai jostain mieleen: lempipullasi? 



Pehmeästä ulkomuodostani huolimatta syön hyvin vähän makeita leivonnaisia. Mutta tietenkään mikään ei voita a) mummin voisilmäpullia ja b) täydellistä suklaakakkua.

Mikä planeetta olisit ja miksi?


Saturnus on jotenkin erityisen kiehtova, hienot renkaat ja kaikkea. Se mä olisin.

   

Mistä on peräisin tuo sinun aliaksesi, Suketus? Onko se vain tavuyhdistelmä vai tarkoittaako se jotain?

Se on vahingossa syntynyt väännös yhdestä lempinimestäni. Ja joku ulkolainen DJ myös!

Mille postauksellesi olisit postaushistoriassasi toivonut enemmän näkyvyyttä ja lukukertoja (esim. tärkeän aiheen/ paljon aikaa vieneen kirjoitustyön tms. vuoksi)?

Tämä taitaa pyöriä monen bloggarin mielessä aina silloin tällöin. Tekstien näkyvyyttä on vaikea ennustaa, ja joskus sitä ei voi kuin ihmetellä, kuinka joku ihan höpsö juttu kerää klikkauksia ja sitten taas vaikkapa erinomainen kirja ei kiinnosta juurikaan. Yksi esimerkki jälkimmäisestä on viime vuonna lukemani erinomainen James Francon novellikokoelma Palo Alto, joka ei erillisenä tekstinä paistattele missään erityisessä suosiossa.

Minkä kirjan aiot ehdottomasti lukea tämän vuoden aikana (mutta jota et ole vielä aloittanut)?

Hilary Mantel: Syytettyjen sali. Piti lukea tämä jo viime vuonna, mutta aina se siirtyi eteenpäin. Rakastin Susipalatsia!

Mikä on elämääsi eniten vaikuttanut teos?

John Irvingin Oman elämänsä sankari on elämäni tärkein kirja. Kun luin sen ensimmäisen kerran (vuonna 2000), vaikutuin Irvingin kertojantaidosta pysyvästi ja syvästi. Lisäksi kirjan aihepiiri(t) koskettivat ja koskettavat suuresti.

Toinen merkittävä kirja tai pikemminkin kirjasarja on Anu Jaantilan Sannasta ja Samista kertova kirjanelikko (Jenkkivuosi, Dear Sanna, Love, Sam ja Sanna & Sam – Forever?), jonka olen lukenut aivan tolkuttoman monta kertaa. Kirjat sopivat hyvin teini-ikäiselle minulle, niissä käsitellään tärkeitä aiheita ja ne ovat kiinnostavia ja kiehtovia. Romantiikannälkäisenä haaveilin, että minäkin pääsisin joskus Jenkkeihin ja löytäisin itselleni miehen ulkomailta. No, Jenkkeihin lähdinkin lukion jälkeen au pairiksi, mutta mies löytyi loppujen lopuksi ihan koti-Suomesta ja itse asiassa ihan naapurista. En valita. (Mutta sinne Jenkkeihin haluan kyllä takaisin!)

Mikä on ollut vaikuttavin lapsuusajan kirja, jota vieläkin muistelet lämmöllä?

Pikku Naisia jatko-osineen, ehdottomasti. Palaan siihen – tarinaan ja tunnelmaan – aina silloin tällöin.



Olitko jo lapsena innokas lukemaan vai milloin lukuinnostus alkoi?



Olin. Olen lukutoukan tytär ja sain aina lukea juuri niin paljon kuin halusin (mikä oli luultavasti äitini vastaus omiin lapsuudentraumoihinsa, sillä hänen lukemistaan taas ei aikoinaan katsottu kotona hyvällä, vaan sitä pidettiin laiskotteluna ja käskettiin tehdä jotain hyödyllistä sen sijaan). Jossain vaiheessa roudasin kirjastosta kirjoja kotiin selkä vääränä ja muistin ulkoa kirjastokortin numeron jne. Innostus taantui hieman jossain vaiheessa, mutta koskaan en ole lukemista lopettanut. Tämä uusi lukemisen nousukausi alkoi pari vuotta sitten.

Ketkä ovat parhaat kotimaiset ja ulkomaiset mies- ja naiskirjailijat? Vain yhden saa mainita kustakin kategoriasta eli yhteensä neljä nimeä vastaukseksi :)

Kotimaista: Kjell Westö ja Vivi-Ann Sjögren (kappas, suomenruotsalaisten juhlaa).

Ulkomaista: John Irving ja Margaret Atwood.

Mikä on huonoin kirja ikinä?

Kärpäset eivät näy valokuvissa. Hyh.
 

Millaisen kirjan kirjoittaisit?

Synkän sukusaagan, jossa olisi suuria salaisuuksia ja kieroja ihmisiä.

Mitä jäi yliopistossa tekemättä? Olisitko halunnut käydä vielä jonkun kurssin tai oletko sitä mieltä, että joku asia siellä olisi ehdottomasti pitänyt opettaa?

Hmm, olisihan sitä tietysti voinut vaihtoonkin lähteä. Vaikka kävinhän sentään sillä kahden viikon ERASMUS-kurssilla kuitenkin. Ja toki olisi ollut mukavaa tehdä jokin muukin työharjoittelu kuin auskultointi, vaikka toisaalta jänniä töitä löytyi opiskeluaikana muutenkin. Ehkä joku sellainen “usko itseesi ja työllisty” -henkinen kurssi opintojen loppuvaiheessa voisi olla paikallaan itse kullekin, niin uskaltaisi valmistua ja häipyä luuhaamasta yliopiston käytäviltä.

Polttava kysymys: onko opetusharjoittelun timanttisista hetkistä vielä ollut työssäsi hyötyä? Miten?

Toki siitä on ollut hyötyä, että tuntisuunnitelmia on tullut tankattua moneen kertaan. Tosin täällä oikeassa maailmassa oikeat tunnit eivät mene niin kuin paperille on kirjoittanut. Epämiellyttävien tilanteiden sietokyky on ollut hyödyksi, samoin se, että kestää hammasta purren ihmisten typeryyttä, mutta kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että aika lailla nollilta on pitänyt lähteä oikeassa koulumaailmassa liikkeelle. Valitettavasti paikoin aivan perusasioiden osaltakin. 

Mistä kurssista tai muusta opintojesi aikana oppimastasi asiasta on ollut tähän mennessä eniten hyötyä työelämässä?

Ylipäänsä opiskeluaikana oppimastani (pakotetusta) tehokkuudesta ja olennaisen erottamisesta on ollut paljon käytännön hyötyä. Erkkapedan opinnot eivät missään nimessä ole olleet haitaksi, joskin olen jo moneen kertaan toivonut, että olisin lukenut tenttikirjoja hieman huolellisemmin… 

Oletko harkinnut opon opintoja ja/tai hissanopeilun vaihtamista kokonaan opoiluun?

Itse asiassa olen ja myös esimieheni on suositellut minua tekemään niin (toivottavasti siksi, että hän pitää minua hyvänä opona eikä siksi, että hän pitäisi minua potentiaalisesti huonona historianopettajana). Hassua, etten ennen tätä työpaikkaa millään tavalla miettinyt opojuttuja, mutta nyt kurssi on ihan kääntynyt ja tykkään työstäni hurjan paljon ja se tuntuu just mulle sopivalta. Mutta katsellaan nyt hetki vielä ja kerätään työkokemusta mahdollista täydennyskoulutukseen hakemista varten – ja olisihan se paikallaan testata hissanopen hommaakin ennen kuin kokonaan vaihtaisin toiseen.

Niin ja vielä työhösi liittyen. Miksi historia? Mikä siitä tekee sen sun jutun?

Historiassa minua kiehtoo samanaikainen tuttuus ja vieraus. Kuinka paljon yhteistä voi löytää menneisyyden ihmisen kanssa, ja kuinka vieraalta ja oudolta hän samalla tuntuu. Suuret linjat ja pienet yksityiskohdat kiinnostavat yhtä lailla, sillä muutokset, kehityskulut ja epäloogisuudet kertovat ihmiselämästä huomattavan paljon. Oppiaineena historia on koulussa tärkeä, koska se opettaa kriittistä ajattelua ja asettaa ihmisen “oikeisiin” mittasuhteisiin: minä en todellakaan ole maailman napa.

Mikä on sun suosikkiaikakausi tai -ajanjakso historiassa?

1800-luvulla alkanut modernisaatio ja kaupungistuminen kiehtoo ilmiönä kaikkein eniten.

  

Mikä on työssäsi ikävintä ja entäs sitten parhainta?


Ikävintä tällä hetkellä ainakin se, etten aina tiedä, mitä pitäisi tehdä ja vielä pahempaa: mitä olisi jo pitänyt olla tehtynä. Ja on se stressaavaakin, työstä on hankala irrottautua ja ajattelen oppilaitani ja heidän asioitaan paljon myös vapaa-ajalla ja näen heistä myös unia. Häiritsevää. Parhainta ovat ne samaiset oppilaat juttuineen ja se, että tunnen (ja tiedän) tekeväni tärkeää työtä.

Koska tiesit, että susta tulee opettaja? Ja miksi?

En mä kyllä tiedä vieläkään, tuleeko musta opettaja… No, hissanopettajan hommaa mietin ensimmäisen kerran varmaankin yläasteella ja vakavissani jo lukiossa. Minulla oli hyviä (ja myös huonoja!) historianopettajia, jotka johdattelivat historian maailmaan. Tosin lopulta yliopistoon päädyttyäni aloinkin ajatella, ettei sittenkään opettajaksi, vaan jotain muuta… Mutta sitten syksyllä 2009 päätin suorittaa kasvatustieteen perusopinnot ja hakea seuraavana keväänä opettajankoulutukseen. Varmuuden vuoksi? Opettajuus on jännä juttu. Jotkut puhuvat kutsumuksesta, mutta itse inhoan kutsumusammattiajattelua, koska sillä voidaan helposti lytätä esimerkiksi vaatimukset säällisestä palkasta ja muutenkin työehtojen parantamisesta sekä vastaavasti vaatia omistautumista, jollaista ei palkkatyöhön (joka kuitenkin pohjimmiltaan on sitä, että ihminen myy aikaansa työnantajalleen tiettyä rahallista korvausta vastaan) mielestäni pidä vaatia. Minua kiinnostaa itsenäinen ja vastuullinen työ erilaisten ihmisten kanssa. Ja pidän teineistä, heissä on elämäniloa, huumoria, draamaa, lapsekkuutta ja kasvua samassa paketissa. Mutta voisin hyvin opettaa myös aikuisia.

  

Millainen olisi karikatysoitu televisiosarja/elokuva elämästäsi? Keitä suomalaisia tai ulkomaalaisia näyttelijöitä haluaisit mukaan? Jos henkilöt esittäisivät kirjoja tuossa tarinassa (mikä olisi viken siistiä ofc), keitä henkilöt olisivat ja mitä kirjoja he esittäisivät? :D

Kompakti draamakomedia ilman muuta, lavastus saisi olla hieman överi mutta silti jossain määrin uskottava. Sellaista Amelié-henkeä, tietty! Se sijoittuisi jonnekin nimettömään suurkaupunkiin, jolla tietenkin symboloidaan postmodernin ihmisen olemassaolon yksinäisyyttä. Mutta huumoriakin siis pitäisi olla mukana, tai ainakin sellaista vinoa hymyä aiheuttavaa. Julie Delpy ja Johnny Depp pääosissa. Muita näyttelijöitä: Pentti Sveholm, Ritva Valkama, Joaquin Phoenix, Christopher Walken, Christoph Waltz ja Armi Toivanen.

Minä olisin Oman elämänsä sankari. V taas Missä kuljimme kerran. Ystäviäni olisivat ainakin Middlesex, Naimapuuhia, Vapaus, Orjattaresi ja Nälkävuosi.

Lopulta elämän tarkoitus löytyisi Marc Blochin Historian puolustuksesta.

___

Olipa hauskoja kysymyksiä, kiitos niistä!

Kuten luvattua, tämä spektaakkeli täydentyy yllätyspalkinnon arvonnalla, jonka suoritin juuri äsken vanhalla kunnon nimet-lappuihin-ja-laput-kuppiin-tyylillä. Lahjomaton kourani nosti voittajaksi

Katrin La Petite Lectrice -blogista!

Laitatko Katri minulle yhteystietosi sähköpostilla, niin lähetän pikku pakettini matkaan.

Ah, uusi viikko on alkamassa ja sen jälkeen saan nauttia viikon mittaisesta palkallisesta talvilomasta. Jumankekka, kyllä hymyilyttää! Tosin pieni ikävä jo vaivaa, sillä V lähti tosiaan eilen kohti Keski-Eurooppaa ja näemme varmaankin vasta maaliskuun lopulla, jolloin aiomme tehdä treffit johonkin eurooppalaiseen kaupunkiin. Eräs Mr. Irvinginkin tarinoissa tiuhaan esiintyvä itävaltalainen kaupunki, jonne matkustamisesta olen haaveillut jostain 90-luvulta alkaen, on pyörinyt viime aikoina puheissa, saas nähdä miten käy...

Mukavaa uutta viikkoa!