26. elokuuta 2012

Lintutyttö ja mies joka seurasi aurinkoa (+ tunnustus!)



Velma Wallis: Lintutyttö ja mies joka seurasi aurinkoa – Atapaski-intiaanien legenda Alaskasta
Suomentaja: Tuomas Kilpi
Like 1998
207 s.
Bird Girl and the Man who Followed the Sun – An Athabaskan Indian Legend from Alaska (1996)

Kirjastosta.


Muinaisina aikoina, maassa jossa aurinko paistoi kesäisin yötä päivää ja katosi sitten suureksi osaksi kuolettavan kylmää talvea, asuivat gwich'init. Nämä intiaanit asuttivat maan äärestä toiseen ulottuvan vuorijonon eteläpuolella olevia tasankoja, jotka ympäröivät mahtavaa jokea, jota he kutsuivat Yuukoniksi. Pohjoisessa, vuorenhuippujen tuolla puolen, pohjoisen meren rannalla, asuivat ch'eekwaiit, eskimot, jotka olivat heidän vihollisiaan. (s. 13)

Lintutyttö on nuori nainen gwich'in-kansan pienestä heimosta. Hän ei ole ihan niin kuin muut, sillä sen sijaan, että olisi opetellut pienestä pitäen naisten töitä, hän on aina himoinnut vaeltamaan, kulkemaan metsissä ja metsästämään. Lintutytöstä onkin tullut tarkka, voimakas ja aikaansaava, mitä heimon miehet alkavat pitää uhkaavana. Pahinta, mitä gwich'in voi tehdä, on uhmata heimon päätösvaltaa, perinnettä ja siten koko elämänpiirin pysyvyyttä ja turvallisuutta. Niinpä Lintutytön vanhemmat päättävät, että hänen on aika mennä naimisiin ja tehdä, kuten muutkin tekevät. Omapäinen tyttö uhmaa kohtaloaan, karkaa ja päättää alkaa elää eristäytynyttä elämää osoittaakseen heimolleen olevansa niin hyvä metsästäjä, ettei se halua olla ilman häntä. Uhma ja huono onni viskaavat Lintutytön kuitenkin kauas siitä, mitä hän suunnitteli.

Samaan aikaan toisessa gwich'in-heimossa kasvaa poika, Daagoo, joka ei osoita riittävää kiinnostusta miesten töitä ja metsästämistä kohtaan. Sen sijaan hän kaipaa levottomana vaeltamaan kohti legendojen kuvaamaan Auringon maata, paikkaa, jossa aurinko ei katoa talveksi minnekään, vaan paistaa ikuisesti. Heimon vanhimmat eivät katso Daagoon haaveilua hyvällä, vaan hänet pakotetaan mukaan metsästysretkelle, jolla on traagiset seuraukset. Tahtomattaan Daagoosta tulee heimon päällikkö, jonka on tehtävä kipeitä ja vaikeita päätöksiä pitääkseen piskuisen heimonsa elossa talven yli. Levoton veri vetää kuitenkin edelleen mukaansa, ja aikanaan Daagoo pääsee kuin pääseekin lähtemään kohti Auringon maata. Yksinäinen vaeltaja on kuitenkin aina vaarassa, mutta kekseliäisyydellä Daagoo selviää kiperistäkin paikoista, löytää yllättävän onnen, mutta joutuu myös pohtimaan suhdettaan kotiin.

Jälleen kerran tein vahinkolöydön kirjastosta. Ai että se tuntuu joka kerta kivalta!

Olen kirjastoaddikti, ja käyn Rikhardinkadulla vähintään kerran viikossa. Yhden käden sormilla ovat laskettavissa ne kerrat, kun olen onnistunut vain vähentämään lainapinoani ja käynyt siis pelkästään palautusreissulla. Rikhardinkadun kirjaston palautusautomaatit sijaitsevat niin petollisella paikalla, että ihmisellä pitäisi olla sellaiset hevosten silmälaput voidakseen ohittaa BestSeller- ja palautushyllyt. Yleensä yksi asia johtaa toiseen ja päädyn niiden silmäilyn ohella "vaan käväisemään" toisessa kerroksessa kauno-osastolla. Ja kuinkas sitten kävikään... Odotan kauhulla hetkeä, jolloin saan palauttaa myös kaikki kaupunginkirjaston kautta hankkimani gradukirjat, ja lainauskiintiöni vapautuu paremmin muun kirjallisuuden käyttöön.

Lintutyttö ja mies joka seurasi aurinkoa pomppasi siis silmilleni kirjaston hyllystä. Mielenkiintoinen nimi sai käden nousemaan ja tarttumaan opukseen. Lainauspäätös oli nopeasti tehty, sillä en ole juuri lainkaan lukenut a) Amerikan alkuperäiskansojen omaa kirjallisuutta, b) muutenkaan aiheesta, vaikka se kiinnostava onkin.

Velma Wallis on itse gwich'in, tai atapaski, kuten kansan toinen nimi kuuluu. (En ole päässyt selvyyteen siitä, mitä nimiä kustakin alkuperäiskansasta pitäisi käyttää, jos haluaa olla kovin korrekti.) Kirjan loppusanoissa hän kertoo yhdistäneensä kaksi kansansa legendaa yhteen taiteilijan vapautta käyttäen mutta alkuperäisiä tarinoita kunnioittaen. Oli todella kiinnostavaa lukea, miten ja miksi kirjailija on päätynyt tekemään joitakin muutoksia ja toisaalta onnistunut säilyttämään sen hengen, joka kansatarinoissa vallitsee. Esimerkiksi Daagoon matka kohti Auringon maata on kirjassa kuvattu hyvin yksinäisenä vaelluksena kohti alueita, jotka tunnemme paremmin Kaliforniana ja Meksikona. Yksinäisenä siksi, että jos hän olisi tavannut enemmän muiden heimojen edustajia kuin nyt tapaa, hän tuskin olisi selvinnyt kovin pitkälle hengissä: alkuperäiskansat ovat Yhdysvaltojen alueella olleet Wallisin mukaan tarkkoja alueistaan ja pitäneet vieraita usein uhkana, jolta ei paljon kysellä, vaan pelataan mielummin varman päälle ja käytetään keihästä.

Tarinana Lintutyttö ja mies joka seurasi aurinkoa on kiehtova, ja siitä aistii kansanperinteen hengen. On myyttinen menneisyys, tiukka yhteisöllisyys, sitovat perinteet. Elämä on hengissäselviämistä, jossa individualismilla ei ole sijaa. Pikemminkin yksilökeskeisyys on vaara, jota on vältettävä viimeiseen saakka joko neuvottelemalla ja ohjaamalla tai viime kädessä pakottamalla.

Koko kirjan ajan tunnelma pysyy hyvin yllä. Juonenkäänteitä ei pohjustella, vaan asiat yksinkertaisesti tapahtuvat ja seuraavat toisiaan. Ei jäädä jaarittelemaan tai rakentelemaan valtavia kuvioita, vaan kerrotaan asiat kuten ne ovat. Tarinalla on opetuksensa, tietenkin, kun kansantarinoita jäljittelevästä kirjasta puhutaan, mutta se ei siltikään päädy moralisoimaan, vaan onnistuu yksinkertaisesti luomaan toimivan ja kiinnostavan kokonaisuuden. Kielellisesti Wallis on tavoittanut suullisen tarinaperinteen hengen: olisi helppoa kuvitella kuuntelevansa tätä tarinaa nuotion valossa pimeinä iltoina heimon tarinaniskijän kertomana. Pitemmän päälle tällainen teksti ei kuitenkaan minulle toimi, sillä se on yksinkertaisuudessaan hieman sävytöntä ja kuvailultaan simppeliä. Mutta tässä tapauksessa, sopivasti rajattuna, pidin siitä paljon.

Lukemieni parinsadan sivun ajan olin aidosti mukana Alaskan raaoissa luonnonoloissa, kahlitsevissa heimoperinteissä, metsästysretkillä ja ikiaikaisessa nuoruuden innossa. Jännitin, miten Lintutytölle ja Daagoolle käy, iloitsin heidän onnestaan ja surin heidän murheitaan. Tekee hyvää silloin tällöin lukea jostain aivan vieraasta. Usein kuin varkain huomaa, kuinka paljon samaa itsessä lopulta onkaan jonkin sellaisen kanssa, jota voisi päällepäin pitää vastakohtanaan.

So American: Modern Women Writers. 

---

Alkuperäiskansainnostuksen päälle sain vielä Raijalta Taikakirjaimet-blogista Post it -tunnustuksen. Kiitos, ilahduin!

Haluan itse muistaa seuraavia mainioita blogeja:

Anna Elina / Vielä yksi rivi

Jaana / Täällä toisen tähden alla

Noora / Tea with Anna Karenina

Maukka / Mitenköhän tässä kaikessa käy

Valkoinen kirahvi / Opuscolo - kirjasta kirjaan

Kirjoitatte kaikki kiinnostavia juttuja kirjoista ja kaikenlaisista muistakin asioista. Jatkakaa samaan malliin!


TUNNUSTUKSEN SÄÄNNÖT:
  1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
  2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
  3. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
  4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

16 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea tästä kirjasta! Olen lukenut tämän silloin joskus kauan sitten ja tykännyt, mutta enpä enää muistanut sisällöstä mitään. Nyt kun kirjan nimikin on tuoreessa muistissa, voisin harkita uudelleenlukemista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kiva kuulla, että joku muukin on tämän lukenut! Ei mikään bestsellerykkönen ;) Tätä lukiessahan ei nokka kauaa tuhise, joten ota ihmeessä lukulistalle, jos siltä tuntuu.

      Poista
  2. Minä aloitin tätä joskus kauan sitten ja jätin aika alkumetreillä kesken. Sittemmin on hieman harmittanut että luovutin ennen kuin tarina pääsi kunnolla edes käyntiin. Seuraavalla ekrralla kun tämä tulee vastaan, taidan antaa kirjalle uuden mahdollisuuden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kyllä tämä kannattaa lukea loppuun saakka, tästä saa niin mielenkiintoisen näkökulman maailmaan, että ihan jo sen vuoksi. Kannatan uusintamahdollisuutta!

      Poista
  3. Saat tunnustuksen multakin, en huomannut että olit jo tällaisen aikaisemmin saanut. Ei se mitään. Olet ansainnut kaksi, tai oikeastaan paljon enemmän :)

    Blogisi on vain niin mainio.

    VastaaPoista
  4. Helei, täältä pätkähti sinulle kolmas ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!