Camera Obscura

Johanna Holmström: Camera Obscura. Novelleja.
Suomentaja: Asko Sahlberg
Teos & Söderströms 2011
347 s.
Camera Obscura (2009)

Kirjastosta.


Hän osti minulle taloni ja sitten hän osti minulle sydämeni. Minä olen hänelle kiitollisuudenvelassa elämästäni. Mutta millaisesta elämästä. (Sapfon fragmentit, s. 320)

Parikymppinen opiskelija Ida tuskastuu elämään ja ennen kaikkea kuluttamaan luonnonvaroja. Ainoa kestävä ratkaisu, jonka aidosti maailmasta välittävä ihminen voi tehdä, on hänen mielestään tappaa itsensä. Ja niin Ida hyppää.

Camera Obscurassa on seitsemän pitkähköä novellia, jotka kaikki kietoutuvat tavalla tai toisella, selkeämmin tai etäisemmin Idaan. Opiskelija aloittaa koko sarjan, ja siinä kerrotaan Idan elämästä ja läheisistä, etenkin hänen isästään ja itsemurhan selvittämisestä. Tämä on ehkä perinteisin kokoelman novelleista, ja se antaa selkärankaa muille.

Suden vuodessa Idan ekoanarkistiystävät muuttavat metsämökkiin elääkseen mahdollisimman yksinkertaista elämää. Kahden pariskunnan rinnakkaiselo ei kuitenkaan ole niin idyllistä kuin he ovat ehkä odottaneet. Metsässä vaanii jokin uhkaava, jokin paha, jota ei vahvimmallakaan aatteella saa kuriin. Tämä nousi toiseksi suosikikseni.

Nukentekijän lapset on tarina, jossa vanha nainen kirjoittaa auki menneisyyttään toisessa ajassa ja paikassa, kaukaisessa kaupungissa, jossa tapahtuu lasten sarjamurha. Samalla hän joutuu katselemaan muuttuvaa nykyisyyttään sellaisistakin näkökulmista, joita ei olisi halunnut valita.

Camera Obscura -novelli vie valokuvaaja-Lauran ulkomaille, näennäisesti työmatkalle, mutta todellisuudessa pikemminkin pakoon hänen itsensä rakentamia, luhistumaisillaan olevia elämän käänteitä. Laura on yksinäinen, kylmä, jotenkin tunteettoman oloinen nainen, josta kuitenkin paljastuu mielenkiintoisia puolia novellin edetessä.

Sinivuokkokunnas kertoo siitä, mitä tapahtuu kun oikeus otetaan omiin käsiin. Keski-ikäisen pariskunnan takapihalle ollaan alkamassa rakentaa golfkenttää, eivätkä he tai muutkaan lähiseudun asukkaat ole ajatuksesta yhtään innoissaan, vaikka sen on kunnallispoliittisesta näkökulmasta tarkoitus tuoda seudulle mainetta ja mammonaa. Päähenkilön muutos tavallisen kiltistä keski-ikäisestä suorastaan vihaiseksi terroristiksi on uskottavasti kuvattu.

Sapfon fragmentit kertoo sänkyynsä sidotusta naisesta, jonka elämä ei mennyt niin kuin piti, ei edes kalliisti ostetussa Tulevaisuudessa. Tämä oli toinen suosikkini, sillä tunnelma novellissa oli ihastuttavan outo: kuin Stepfordin naiset Espoossa.

Kokoelman päättää lyhyt Laajakulma, Ida # 2, jossa vielä palataan alkuun ja tarjotaan hieman vastauksia, ehkä. Tai sitten lisää kysymyksiä.
 
Camera Obscura on runsas ja voimakas novellikokoelma, tai Lumiomenan Katjan termiä lainatakseni, mosaiikkiromaani. Siinä on kiehtovia teemoja luonnon ja ihmisen suhteesta, hierarkioista ja vallankäytöstä, pahasta sisällämme. Holmströmin kieli on kaunista, mutta jotenkin outoa korvaani, hieman raskasta. Yksityiskohtaista kuvailua on paljon, mistä Morrekin arviossaan antaa moitetta. Keskittymiseni ei aina riittänyt, ajatus harhaili.

Odotin tältä kirjalta yksinkertaisesti liikaa.

Yleensä pidän siitä, että tunnelmaa rakennetaan suhteellisen hitaasti, ja aivan ehdottomasti tunnelma saa olla synkkä. Niin oli nytkin, mutta kuten Liisa, minäkin koin sen paikoin turhankin raskaaksi ja hitaaksi. Mentiin siis himpun verran liian pitkälle sillä seurauksella, että muutamissa kohdin tuntui, etten saa sivuja kääntymään millään eteenpäin. Aavituksen tiiviimpi muoto niin kielessä kuin sisällössäkin olisi ollut enemmän mieleeni.

Ehdottoman positiivista on se, että jäin miettimään Camera Obscuran teemoja ja joitakin juonenkäänteitä pitempäänkin lukemisen jälkeen. Totesin, etten ehkä ollut koko ajan ihan parhaassa vireessä: paljon jäi kaiketi tajuamatta, kun eteneminen väsytti ja tuskastutti. (Miksi siis lukea silloin? Niinpä. Kysyn sitä usein itseltäni. Yleensä jätänkin kirjan sellaisten tuntemusten vallassa joko tauolle tai kesken, mutta nyt en pystynyt. Olkoon se kunniaksi Holmströmille: halusin kaikesta huolimatta lukea Camera Obscuran loppuun ja vieläpä suhteellisen nopeasti.) Vaikka koin, etten aivan ollut kirjallisuuden vietävänä, tunnen saaneeni varsin paljon irti ja jälleen kerran osoituksen siitä, kuinka suuri merkitys kirjan tunnelmalla voi olla, ja kuinka haastavaa sen luominen on. Ja kuinka vähästä on kiinni, mennäänkö rajan yli.   

Camera Obscuran ovat lukeneet siis myös Katja, Morre ja Liisa.

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti: Novellikokoelmat
Underbara finlandssvenskor vid papper: Finlandssvenska damer