 |
| Kissani omi kirjan aika ajoin haltuunsa. |
Suomentaja: Maria Erämaja
Gummerus 2012
495 s.
The Bastard of Istanbul (2007)
Kirjastosta.
Armanoushille valkeni hitaasti, että kenties hän odotti syyllisyyden tunnustamista ellei jopa anteeksipyyntöä. Mutta anteeksipyyntöä ei ollut tullut, ei siksi, etteivät toiset olisi tunteneet myötätuntoa häntä kohtaan, sillä he näyttivät olevan pahoillaan hänen puolestaan, vaan koska he eivät olleet nähneet minkäänlaista yhteyttä itsensä ja rikoksentekijöiden välillä. Armenialaisena hän edusti kansansa aiempien sukupolvien sieluja, kun taas keskivertoturkkilaisella ei ollut mitään sellaista käsitystä jatkuvuudesta esi-isiensä kanssa. Armenialaiset ja turkkilaiset elivät erilaisessa ajassa. Armenialaisille aika oli kehä, jossa menneisyys syntyi uudelleen nykyisyydessä ja nykyisyys synnytti tulevaisuuden. Turkkilaisille aika oli useiden väliviivojen katkoma jana, jossa menneisyys loppui jossakin tietyssä pisteessä ja nykyisyys alkoi uudelleen tyhjästä, eikä välissä ollut muuta kuin repeämä. (s. 231–232)
Armenialais-amerikkalainen Armanoush haluaa saada selvyyttä isovanhempiensa historiaan ja hän matkustaa salaa Istanbuliin turkkilaissyntyisen isäpuolensa Mustafan perheen luokse. Värikkäässä kaupungissa hän kohtaa Kazancin perheen, jossa on vain naisia, sillä perheen miehillä on ikävä tapa kuolla ennen 41-vuotispäiväänsä. Muun muassa siksi Mustafakaan ei ole käynyt kertaakaan kotonaan sieltä kaksikymmentä vuotta sitten maailmalle lähdettyään.
Kazancin perheeseen kuuluu naisia neljässä polvessa aina alzheimerinsa kanssa kamppailevasta isoisoäiti Petite-Masta 19-kesäiseen, isättömänä ikänsä eläneeseen Asyaan. Perheellä on omat salaisuutensa ja heikot kohtansa, mutta niin on Turkin valtiollakin. Armenialaisten kansamurhaa vuodelta 1915 ei haluta tunnustaa, eikä modernin ja wanhan, lännen ja idän välissä tasapainottelu ole aina aivan yksinkertaista.
Armanoushin vierailu avaa monia suljettuja suita ja on myös omanlaisensa aikuistumisriitti tilaa vievästä äidistä ja hallitsevasta diasporassa elävästä ja siitä edelleen katkeruutta ammentavasta armenialaissuvusta.
Olen lukenut Kirotusta Istanbulista monia, monia blogitekstejä, ensimmäisenä Leena Lumin ihanan kirjoituksen, ja päätin haluta kokeilla tätä kirjaa. Hieman epäilin, onko se liikaa minun makuuni: liian sentimentaalinen, liian melodramaattinen, liian... jotain. Mutta ei aina auta olla ennakkoluuloinen, joten laitoin kirjan varaukseen. Ja sainkin sitä odotella, laskelmieni mukaan reilusti yli puoli vuotta!
No, nyt on kirja luettu, muutamissa päivissä.
Ja ei, se ei ollut liikaa. Ihan täysin Kirottu Istanbul ei ole minun kirjani, mutta omassa lajissaan se toimii ja saa ahmimaan lisää. Minään ylettömänä kirjallisena taidonnäytteenä en sitä pidä, mutta oikein viihdyttävänä senkin edestä. Kirjassa on myös tummempia sävyjä, ennen kaikkea Turkissa tunnustamattoman kansanmurhan ja sen jälkivaikutusten vuoksi, mutta ne pysyvät lopulta varsin hallitusti hanskassa. Itse asiassa olin ehkä vähän pettynyt, sillä olisin mieluusti lukenut aiheesta enemmänkin. Nyt tuntui paikoin, että kansanmurha-aihe jäi eräänlaiseksi taustavaikuttajaksi, selittäjäksi, "innoittajaksi", eikä noussut keskeiseen asemaan. (Turkissa se on kyllä tulkittu hyvinkin keskeiseksi, sillä kirjailijaa vastaan nostettiin kirjan ilmestyttyä syyte ja häntä uhattiin vankeudella.)
Kirja käsittelee monia kipeitä aiheita: historian painolastia, nationalismin peikkoa, kertomatta jättämistä, sukusalaisuuksia, naisen asemaa, vähemmistöjä, uuden ja vanhan kohtaamista... Toisaalta se kuljettaa vahvaa ja hyvin, hyvin moneen suuntaan haarautuvaa tarinaa hyvin, hyvin monella henkilöllä varustettuna. Lisäksi kertojaääni sortuu paikoin rasittavaan lörpöttelyyn ja kuvailu toistoon (joskin pidän molempia tarkoituksellisina tehokeinoina), mutta ehdottoman positiivista on voimakas aisteihin vetoaminen. On makuja, tuoksuja ja tuntemuksia, paljon värejä.
Niin. Lopputulemana siis viihdyin, mutten hullaantunut. Pidin, mutten rakastunut. Luin intensiteetillä, mutten jää muistelemaan lukukokemustani luultavasti kovinkaan kauaksi aikaa.
Tästä on kirjoitettu todella monessa blogissa: ei muuta kuin Googlen kimppuun! ;)
Korkataanpa tällä lukukokemuksella Ikkunat auki Eurooppaan -haasteesta sekä Maailmanvalloituksesta Turkki.
Lukemistani blogiarvioista minullekin on jäänyt tästä kirjasta vähän epävarma olo, enkä vielä ole kirjaa hankkinut. Ehkä joskus luen, ehkä en. Ehkä valloitan Turkin Pamukilla, häneltä on vielä monta lukematta.
VastaaPoistaMinulla taas on Pamuk täysin kokeilematta - vielä. Aion kyllä. :)
PoistaSuketus, minussa on varmaan joku Shafak -geeni, sillä olen pitänyt tästä sekä Rakkauden aikakirjasta todella, todella paljon. Tämän kirjan kohdalla tietyt 'lörpöttelyt' häiritsivät myös minua, mutta kun Shakak on vauhdissa, hänen kynän jäljessään on minusta lumoa. Turkki ei sinänsä kovasti minua kiinnosta, sillä olen arktinen tyyppi sekä eläin- ja ihmisoikeuksien puolustaja, mutta se ei estä minua nauttimasta näistä Elifin historiaan uppoavista ja mausteiden tuoksuisista kirjoista sataa.
VastaaPoistaPitihän sinun kokea polku, joka ei ollut valoa täynnä, että erottaisit sitten valopolkusi. Minulle tämäkin kirja oli tähtitaivas, mutta olenkin hirrrrveästi historiaan kallellani ja minusta piti tulla historian ope, mutta tulikin aivan muuta, josta kirjoittaisin kirjan ellen olisi niin mukavuudenhaluinen;-)
Ymmärrän kyllä, miksi olet pitänyt Shafakin kirjoista, sillä kyllä minäkin nautin lukemisesta ja annoin tarinan viedä. Olihan se runsas ja taitava monella tavalla! Minäkään en tunne oikein Turkkia, en ole koskaan siellä käynyt enkä maasta kauheasti edes lukenut. Yksi turkkilainen kaveri minulla kyllä on.
PoistaToivon, että mukavuudenhaluusi tulee joskus suvanto, ja kirjoitat sittenkin sen kirjan. ;)
Jostain käsittämättömästä syystä jätin kesällä Rakkauden aikakirjan kesken, vaikka se oli hyvä. Pitäisi lukea varmaan se ensin ja sitten joskus kokeilla tätä. (Ihan kuin aikaa riittäisi...)
VastaaPoistaMinä en sitä ole sen kummemmin edes katsonut, saatan kyllä joskus lukea, jos se vastaan tulee ja sellaista luettavaa kaipaan. Mutta niiiiiiinpä: mistä se kaikki aika!?
PoistaKuulostaa, että olit tästä aika samaa mieltä kuin minä. Nyt kun lukemisesta on jo jonkin verran aikaa, kirja on mielessäni juuri sellaisena värikkään äänekkäänä sekamelskana.. Vähän niin kuin itse Istanbulkin vuoden takaiselta reissulta. :D
VastaaPoistaIhan hauska lukukokemus, mutta en kuitenkaan täysillä ihastunut. Aion silti lukea vielä Rakkauden aikakirjan jonakin kauniina päivänä, sillä se kuulostaa enemmän minun makuuni istuvalta.
Ai niin, sinä olitkin siellä käymässä! Joskus haluan mennä itsekin.
PoistaSekamelska, totta tosiaan, ja monia langan- ja tarinanpätkiä, mutta ihan ei silti ollut napakymppi. Mutta ei se haittaa. Lukeminen oli silti kivaa.
Minäkin olisin kernaasti mennyt vielä vähän syvemmälle kansanmurha-aiheeseen. Toisaalta jo ylipäätään aiheeseen tarttuminen on vaatinut Shafakilta siviilirohkeutta ihan eri malliin kuin meillä täällä kotimaassa kirjailijoilta kysytään...
VastaaPoistaTodellinen runsaudensarvi oli tämä kirja kaiken kaikkiaan!
Se on ihan totta, enkä varmaan itse osaa loppujen lopuksi sitä rohkeutta edes tarpeeksi arvostaa, kun inisen sen perään, että enemmän olisi pitänyt olla. Mutta no, saahan sitä kaunokirjallisuudelta vaatia paljon, ja silti arvostaa jo tehtyä työtä, vaikkei se ihan tyydyttäisikään. :)
Poista