Kuusisataa

Nyt on sillä tavalla, että tämä on 600. blogikirjoitukseni. Hupsista.

Perustin blogini tammikuussa 2006 ihan vain huvikseni. Pitkään tämä oli säännöllisen epäsäännöllinen päiväkirja, jolla ei ollut sen kummempaa tarkoitusta. Kunhan kirjoittelin. Asuin tuolloin Porvoossa ja opiskelin (tai "opiskelin") paikallisessa ammattiopistossa, kun en muutakaan ollut jo yhden välivuoden jälkeen keksinyt. Noihin aikoihin olin tosin jo päättänyt hakea Tampereen yliopistoon lukemaan historiaa, ja koko kevät kului ahkerasti Rantarosvojen saaristossa kahlaten. Luin, näin ja pääsin – syksyllä 2006 alkoi opiskelu, joka jatkuu sinnikkäästi edelleen...

Olen ehtinyt näiden blogivuosien aikana asua kolmessa kaupungissa ja viidessä asunnossa, kolmen eri ihmisen ja yhden kissan kanssa. Työtä olen tehnyt laskujeni mukaan seitsemälle työnantajalle neljässä eri kaupungissa. Opintopisteitä on kertynyt, mieli on avartunut, aikuisuus on tullut. Olen auskultoinut historian ja yhteiskuntaopin opettajaksi, kirjoittanut gradua ja löytänyt jotakuinkin suunnan sille, mitä haluan isona tehdä. Olen menettänyt mummin, mutta saanut ja pitänyt uusia ja vanhoja ystäviä ja muita ihmisiä elämääni. V on ja pysyy. Monet näistä asioista ovat tallessa täällä blogissa. 

Viime vuoden alussa innostuin kirjoittamaan kirjoihin liittyviä tekstejä, sillä luin läpi tiiliskiviromaaneja yleisen kirjallisuustieteen tenttiä varten, eikä huvittanut tehdä niistä mitään tavanomaisia muistiinpanoja. Sille tiellenihän sitten olen jäänyt, epäilemättä pysyvästi. Enää ei tosin tarvitse lukea tenttikirjoja eikä kirjoittaa niistä, mikä on pelkästään positiivinen asia.

En minä silti päiväkirjastani tai avautumisistani luovu, vaikka ne ovatkin nyt jääneet kirjatekstien varjoon. Että jos joku niitä kaipaa, niin kyllä niitä vielä tulee. Ja jos jotakuta ne taas eivät kiinnosta, niin... no, netissä on helppoa jättää klikkaamatta. Sillisalaattiversio ei ehkä palvele parhaiten kaikkia käyttötarkoituksia, mutta uskallan väittää, että kyllä tänne world wide webiin mahtuu ihan kaikenlaisia blogeja. Myös tämä omani, oli se sitten juuri tällainen tai jokin toisenlainen.

Koko blogin ajalta minulla ei ole olemassa mitään kunnollista statistiikkaa, ja tällä hetkellä tuo VisitorCounterkin näyttää olevan kaatunut tai linkki rikki tai jotain. Kyllä täällä kuitenkin jonkin verran liikennettä on – eikä pelkästään omaani. Kivaa, että lätinäni kiinnostaa, mahtavaa, että kommenttejakin jätetään! Pidän niistä aina, ja yritän myös muistaa vastata. Tervetuloa myös uusille rekisteröityneille lukijoille, uudet numerot tuossakin taulukossa piristävät kummasti. Ja muillekin, nimellä tai ilman.

Toukokuusta 2008 alkaen (mistä asti Blogger tietonsa tarjoaa) suosituin teksti on tämä. Joskus minäkin vielä alan tosissani googlettaa, nykyinen käyttötapani taitaa olla jotenkin tylsä... Noin niin kuin järkevistä teksteistä eniten on käyty lukemassa arvosteluani (tai mutuhuttuiluani) KOM-teatterin Totta-näytelmästä (185 sivun lukua). Syksyllä saattaa olla luvassa lisää KOM-teatteria, verkot ovat jo vesillä... Kirjateksteistä eniten on houkuttanut Pimppini on valloillaan (101 lukukertaa). Myös Lapsuus lahkon vankina ja Middlesex ovat keränneet lukijoita, mahtavaa! Ja toki muutkin, enemmän tai vähemmän, se on kaikkein kivoin asia. Että joku lukee, mitä tänne kirjoittaa.

Nimimerkin takaa aion huudella jatkossakin, mutta sanojeni takana pysyn tottakai. Joskin kun blogilla alkaa olla ikää pian seitsemän vuotta, ei voine olettaa, että kaikki kuusisataa kirjoituskertaa olisi tehty kaikissa ruumiin ja sielun voimissa ja syvää harkintaa käyttäen. Etenkään silloin aiemmin, kun en edes tiennyt, lukeeko tätä kukaan. Että jos sieltä menneisyydestä löytyy jotain pahojakin luurankoja, niin sori. Ei kyllä pitäisi. Tunnemyrskyissä, väsyneenä, vittuuntuneena tai yltiöhattaraisena kirjoitettuja sen sijaan hyvinkin. Hölmöjä, naiiveja, mustavalkoisia – niitäkin.

Parasta bloggaamisessa on nykyisin ehdottomasti se, että saa olla kunnolla vuorovaikutuksessa muiden bloggaajien ja lukijoiden kanssa. Toivottavasti se jatkuu yhtä hyvässä hengessä jatkossakin. Kirjoista – ja elämästä – ei voi puhua liikaa.

Blogini nimi tulee Anni Sinnemäen runosta ja Ultra Bran biisistä Eniten.

Eniten minua kiinnostaa yö
että voisin mennä
vuoteeseen murehtimatta
ja olisi hiljaista


Eniten minua kiinnostaa tie
että voisin taas
rakentaa kiskoja
että pääsisin kauemmaksi


Sillä linjalla pysytään.

Kiitos teille kaikille siellä ruutujenne takana. Otan mielelläni vastaan palautetta, jos sellaista on tarjota ja sitä haluaa antaa. Tämä bloggaaja on iloinen harrastuksestaan ja suuntaa tästä eteenpäin kohti seuraavaa kuuttasataa! Tervetuloa mukaan!