Kirjallisuuden äidit: Korvaamaton

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton
Tammi 2012
203 s.

Omasta hyllystä.


Aamu on käräjäoikeuden tuomari, joka lähtee uusperhekuvioistaan vieraaseen kaupunkiin hoitamaan äitiyslomansijaisuutta. Hän on päätynyt odottamatta tilanteeseen, jossa ei koskaan aiemmin uskonut voivansa olla: urasuuntautuneesta ja määrätietoisesta, yksin viihtyvästä oikeustieteilijästä on tullut äitipuoli kolmelle lapselle ja avovaimo sympaattiselle Harrille. Aamu on joutunut kohtaamaan raskaan surun, sillä hän on menettänyt syntymättömän lapsensa, Helmin, eikä osaa tai halua käsitellä menetystään. Uppoutumalla oikeusjärjestelmän rattaisiin ratkomaan mitä erilaisimpia riitatapauksia Aamu kuvittelee voivansa upota pois omasta elämästään. Ihminen ei kuitenkaan ole kone, ja Aamu joutuu kohtaamaan elämänsä raskaimman kautta.

Kiinnitin Korvaamattomaan huomiota muutamissa blogeissa aiemmin tänä vuonna, ja kun kirja tuli vastaan kirpputorilla 1,70 euron hintaan, en voinut vastustaa. Olin tietenkin löydöstäni iloinen kuten kuka tahansa kirppari-intoilija ja kirjojen rakastaja, mutta toisaalta tuntui hieman surulliselta: niin vain kevään uutuuskirjan rahallinen arvo romahtaa, kun se kannetaan ulos kirjakaupasta. Saman tien. Huokaus.

Korvaamaton on fyysiseltä olemukseltaan kevyt ja kapoinen, väljähkösti taitettu ja kahteensataan sivuun mahtuva. Se kätkee kuitenkin sisäänsä paljon enemmän kuin päältäpäin näyttää. Vanhatalolla on seesteinen, rauhallinen ja eheä tyyli kertoa tarinaa, joka ei ole helpoimmasta päästä. Kohtukuoleman kokeminen on aihe, josta saisi aikaiseksi paljon. Paljon sellaistakin, missä niin sanottu hyvä maku on enää muisto vain. Vanhatalo käsittelee aihettaan taitaen, eikä sorru melodraamaan. (Niin, mikään ei tietenkään estä käsittelemästä tätäkään aihetta ihan niin kuin mieli tekee, mutta minua lukijana sellainen ei koskettaisi.)

Toisena tarinan linjana kulkee suomalainen oikeusjärjestelmä ehkä arkisimmalla tasollaan. Vanhatalo tasapainottelee mielestäni onnistuneesti kahden vaikean aiheen välillä, sillä hän käsittelee sekä perhe-elämän syvimpiä ja mustimpia tuntoja että työelämän kiemuroita todentuntuisesti ja arkisesti muttei pätkääkään tylsästi. Aamu joutuu kohtaamaan hyvin erilaisia oikeustapauksia ja pohtimaan omaa rooliaan oikeuden jakajana ja oikeusjärjestelmän edustajana. Varmasti jokainen on joskus pyöritellyt epäuskoisena päätään lukiessaan uutisointeja vaikkapa vankeusrangaistuksista tai vahingonkorvauksista tai vertaillessaan talousrikollisten ankaria tuomioita pahoinpitelyistä tai raiskauksista määrättyihin. Korvaamaton osoittaa – ei kaikenkattavasti tai selittävästi, mutta yhden näkökulman tarjoten – ettei oikeusjärjestelmä ole täydellinen, muttei sitä ole aina myöskään arkijärkeilymme. "Mitä se ihminen kuvittelee? Eikö se ymmärrä että jos kaikella on hinta, millään ei ole arvoa?", pohtii kirjassa tuomari Kvist.

Niin. Kaikella ei voi olla hintaa, sillä jotkin asiat ovat korvaamattomia.

Kirjassa käsitellään äitiyteen kasvamista tyylikkäästi ja hellästi. Tarinallisesti olisin kaivannut ehkä vähemmän tasaista pintaa, sillä paikoin Korvaamaton tuntui hieman liian huolelliselta kokonaisuudelta. Särmää ja säröä, lisää rikkonaisuutta, niin oltaisiin lähellä loistavaa kirjaa. Nyt luulen, että hienoudestaan ja rankkuudestaan huolimatta tämä kirja unohtuu minulta ajan myötä.

Minä en ole äiti, enkä voi kuvitellakaan, miltä lapsen menettäminen tuntuu. Pauliina Vanhatalo antaa kuitenkin kirjassaan aavistuksen, kurkistuksen, kevyen kosketuksen siitä, millaisia tunteita ja ajatuksia se voi herättää. Kunnioitan häntä suuresti tämän herkkyyden vuoksi, ja luen vielä muutakin hänen kirjoittamaansa.

Korvaamattomasta ovat kirjoittaneet myös Susa, Kirsi, Hanna ja Unni.

Osallistun tällä lukukokemuksella Sinisen linnan kirjaston Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen sekä Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (Kotimaisten naiskirjailijoiden teokset 2000-luvulla).