13. toukokuuta 2012

Hurja Huorasatu



Laura Gustafsson: Huorasatu
Into 2011
295 s.

Kirjastosta.


Jumalauta!

Se tässä on naisella mielessä, kun on sulkenut Laura Gustafssonin Huorasadun kannet.

Samaan aikaan vituttaa, yököttää, suututtaa, surettaa ja naurattaa. Melkoinen combo, sanoisi tämä lukija, ja sanookin.

Huorasatu kiinnitti huomioni viime vuonna nimellään ja Finlandia-ehdokkuudellaan. Ilmeisesti kirja on kiinnittänyt jokusen muunkin huomion, sen verran kauan sitä sai nimittäin kirjastosta jonottaa. Mutta nyt se on luettu.

Huorasadussa juoni ei ole niinkään olennainen, vaan kirjan sanoma nousee sen ohi kirkkaasti. Noin pääpiirteissään mukana kuvioissa on Afrodite ja muutama muu kreikkalainen jumaluus, kaksi suomalaista nuorta naista, Milla ja Kalla, prostituutiota, seksiä, venkuroita ihmissuhdekuvioita, väkivaltaa lukemattomissa muodoissaan, matka Manalaan ja Thaimaahan sekä Patriarkaatin kanssa käytävä Lopullinen Taistelu.

Jep. Soppaa on.

Ensimmäiset sivut ehdin pohtia, mitäköhän ihmettä olen oikein lukemassa, mutta sitten Gustafsson onnistui imaisemaan minut mukaansa ilman yhtään nikottelua. Huorasatu etenee todella vauhdilla, ja juuri kun luulee olevansa jotakuinkin kärryillä, uusia absurdeja juonikuvioita isketään kehiin. Ei tästä voi kuin nauttia!

Nautinto saa tosin kirjan kuluessa tuskallisempia muotoja, sillä Gustafsson nostaa esiin, tai pikemminkin potkaisee lukijaa palleaan todella epämiellyttävillä aiheilla. Huorasatu on yhtäältä erilaisilla todellisuuksilla ilotteleva hurja seikkailu, toisaalta vakavaksi vetävä sotahuuto maahan poljettujen puolesta. Vaikka överiksi vedetään 100-0, kaikki ilmiöt ovat olemassa: huonosti kohdeltu paskatyötä tekevä luokka, lapsiprostituutio, vinoutuneet ja vammauttavat parisuhteet, uskonnon ja muiden aatteiden varjolla harjoitettu alistaminen, kasuaali huorittelu arkielämässä. Eri mittakaavojen ilmiöitä, ilman muuta, mutta miksi niitä ei silti tai juuri siksi voisi ja saisi käsitellä myös samassa keitoksessa?

Aluksi en innostunut Gustafssonin puhetyylinomaisesta ilmaisusta, mutta huomaamatta sekin solahti kohdilleen nopeasti ja ansaitsi mielestäni paikkansa kokonaisuudessa: juuri näin Afroditen pitäisikin puhua, ajattelin. Lopulta tyyli oli niin vetävää, että suorastaan haukoin henkeä pysytellessäni perässä ja ahmiessani lisää. Nauroinkin, monesti, niin osuvia ilmaisuja, huomioita ja kohtauksia Huorasatuun on kirjoitettu.

Olen edelleen hengästynyt, vaikka sain kirjan loppuun hyvissä ajoin eilen ja olen sen jälkeen jo lukenut kahta muutakin kirjaa. Tämä oli vain niin mahtava. Huorasatu yllätti minut täysin, se viihdytti ja se piikitteli aivoissa ikävästi ja tarpeellisesti. Jos jotain kritiikkiä on annettava, kirja on ehkä himppasen liian pitkä, sillä jännite pääsee hieman löystymään loppupuolella (mikä on mielestäni sinänsä ihmeellistä, koska draivi on kova koko ajan), mutta annan senkin anteeksi.

Juuri tällaista kirjallisuutta pitää aika ajoin lukea (ja kirjoittaa!) kaiken silotellun ja kiltin perusproosan ohella (jossa sinänsä ei tietenkään ole mitään vikaa). Joutuupahan vähän häiriintymään ja pohtimaan suhdettaan lukemaansa tavallista aktiivisemmin ja kelailemaan reaktioitaan.

Luin Huorasadun osana Rumat kapinalliset -haastetta. (Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiinkaan se ei ole huono löytö, todellakaan.) Kirja on ruma ja kapinallinen, aika ilmeisellä tavalla. Se käsittelee niin rakenteellista ja yhteiskunnallista kuin yksilöiden toisiinsa kohdistamaa väkivaltaa paikoin pirun brutaalisti ja koko ajan häpeilemättömän osoittelevasti: nättiä ei meno ole, vaikka kuinka meikkaisi ruhjeet ja haavat piiloon ja feikkaisi kaiken olevan ok. Kapinaan se yllyttää olemalla anteeksipyytelemättä juuri sitä, mitä se haluaa olla, ja käskee muitakin olemaan. Nyt.

Suosittelen ihan kaikille, ennakkoluuloista huolimatta ja etenkin niiden vuoksi. Pakkoko on aina mennä sieltä, mistä meneminen tuntuu kaikkein helpoimmalta ja mukavimmalta? Niinpä. Eihän sieltä yleensä pääse oikeassakaan elämässä.

8 kommenttia:

  1. Tämä pitäisi lukea Hotakaisen jonkun teoksen jälkeen ;D

    Mutta joo siis miekin olen tämän lukenut ja kovasti pidin. Eniten juuri tuosta tyylistä ja siitä, kuinka Gustafsson ravistelee niin lajirajojakin kuin lukijaakin. Täyslaidallinen ja yli ja ali. Ihan kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sulla on Hotakais-angsti! ;)

      Kävin lukemassa arvostelusi uudemman kerran eilen, mutta en tosiaan tällä kertaa jaksanut linkitellä tähän muiden arvioita, kun niitä oli aika paljon ja laiskotti.

      Mutta siis, juuri näin. Ravitselua näemmä kaipasinkin, ja sitä sain.

      Poista
  2. Tämä oli tosiaankin villi kirja. Nyt kun jonkin aikaa lukemisen jälkeen mietin kirjaa, niin onnistuneinta mielestäni on se, että mennään oikein kunnolla överiksi. Ei mitään keskinkertaista keskitietä. Ja kuten sanoit, kuitenkin ilmiöt ovat ihan todellisia, ja monet niistä sellaisia, että jonkun pitääkin vähän huutaa, oikein karjaista. Jatkuvasti en tosin tällaista tyyliä jaksaisi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samoilla linjoilla, missään asiassa ei valittu helpointa reittiä, ja siksi juuri olen niin pöllämystynyt ja läimitty. Ihan mahtava kirja.

      En minäkään jaksaisi, terähän siitä jo katoaisi ja välillä on ihan kivaa, että syke pysyy matalana lukiessa eikä tee mieli raivota kesken kaiken kaikille ja kaikelle.

      Poista
  3. Tsippaduidaa, kuulostaa kyllä nyt viimeistään siltä että voisinpas kuule lukaista. Vaikka kesällä. Sitten kun tämä M-projekti on hoidettu voisivat aivoty kaivata tuuletusta. Tähän hätään tekstisi toimi hyvänä pään herättäjänä, kiitän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukaisepa kuule, ja kerro sitten mitä pidit! Voisin kuvitella tämän olevan sekä hyvää kesäluettavaa että aivojen tuuletukseen erinomaisesti toimivaa tavaraa. Mutta varoituksen sanana se, että mukaansa tämä kyllä tempaisee, eli ei sovi ehkä kovin hyvin sellaiseksi paikoitellen naposteltavaksi. ;)

      Poista
  4. En taida edelleenkään uskaltaa tarttua tähän kirjaan, mutta tosiaan hyvä tuo muistutus, että aina ei kirjallisuudenkaan suhteen kannata mennä sieltä missä aita on matalin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukkasen kirjamakuasi tuntevana uskoisin tosiaan, että tämä saattaa olla vähän nihkeä tapaus. Mutta niinhän se on, että uuttakaan ei löydä, ellei joskus uskalla hypätä aidan taakse. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!