10. toukokuuta 2012

Sydänrajalla



Maritta Lintunen: Sydänraja
WSOY 2012
232 s.

Kirjastosta.


Kurotin pullon käteeni. Väsytti ajatuskin kinaamisesta parikymppisen vänrikin kanssa, jolla oli valmis mielipide asiasta kuin asiasta. (s. 178)

Ronja on yksinäinen, kuohuvaa elämänvaihetta elävä nuori nainen, joka löytää sattumalta pinon jatkosodassa kuolleeseen isoenoonsa Ottoon liittyviä papereita. Ronja muuttaa nimensä Oton mukaan Sachseksi ja päätyy asepalveluksen jälkeen mukaan kiihkoisänmaalliseen Sydänraja-verkostoon, joka vaikuttaa aluksi juuri siltä, mitä hän on koko ikänsä kaivannut, mutta joka osoittautuu vähitellen joksikin aivan muuksi. Ronja päätyy satunnaisen uskonlahkon kyydissä kesäretkelle Karjalaan, jossa hän tutustuu paremmin omiin juurinsa ja matkaseurueen bussikuskiin Eero Pöllään, jolla on omat taakkansa kannettavanaan. Mitä on oikea sankaruus ja asialleen omistautuminen? Voiko pelkkä puhdas aate lopulta kantaa kovinkaan pitkälle?

Maritta Lintusen Sydänraja kiinnosti minua hämäävyydellään. Kirjan nimi ja kansi viittaavat johonkin muuhun (mihin, en ole ihan varma), sisältö sen sijaan paljastuu aivan toiseksi. Minkä tahansa puolesta kiihkoilevat ryhmät samaan aikaan pelottavat ja kiehtovat minua, joten kirjan nappaaminen kirjaston hyllystä mukaan kotiin ei ollut vaikea valinta.

Aineksia olisi ollut ja olikin, mutta puolitiehen jäätiin. Sydänrajassa näkökulmia on monta: Otto, Oton isä, Ronja, Eero Pöllä ja Palavan suitsukkeen ja mirhan lahkon lähetyssihteeri pääsevät kaikki vuorotellen ääneen. Se on aika monta ääntä näin lyhyeen kirjaan. Toki näkökulmat tuovat tekstiin ja tarinaan syvyyttä ja lisäulottuvuuksia, mutta täyteen loistoon ne eivät pääse puhkeamaan.

Monia asioita jää kesken tai rivien väliin niin, etten minä ainakaan niitä sieltä löytänyt. Ronjan kasvutarinaa ja aatteellista heräämistä kyllä kuvataan, muttei mielestäni kunnolla perustella ja vahvisteta: okei, hän on syrjään jäänyt nuorimmainen, vasemmistolaisen isän monimuotoisessa perhepaletissa huonosti "kasvattama", yksinäinen ja epävarma – nämä kaikki toimivat syinä sille, miksi Sydänraja alkaa kiehtoa häntä Oton muiston vaalimiseksi – mutta jotain jäi silti uupumaan. Selitys, vastaus, mahdollisuus? Tai sitten luin liian nopeasti, enkä jäänyt miettimään lukemaani tarpeeksi.

Pöllän näkemystä Ronjasta pidän oikeastaan koko tarinan selkärankana, sillä hänen silmiensä kautta tytön kiihkoilu saa selkeämmän muodon. Pöllä on muutenkin melkeinpä Ronjaa kiinnostavampi henkilö taustoineen kaikkineen, ja hän toimii hyvänä vastapainona kokemattomuuttaan peittelevälle ja mustavalkoisesti ajattelevalle naiselle, joka ei nää nenäänsä pidemmälle, vaikka luuleekin olevansa lopultakin rakentamassa tulevaisuuden Suur-Suomea. Oton kokemukset vakoojana rintamalinjojen takana ovat kiehtovia, ja ymmärrän kyllä, että hänen isänsä kautta pyritään rakentamaan kiihkeästä nuorukaisesta kokonaisempaa kuvaa, mutta itse olen pääasiassa hämmentynyt: oliko tarkoitus kuvata Ottoa yhtä lailla kuin Ronjaa, vai kumpi nyt sitten oli tärkeämpi?

Sydänraja-ryhmän muuttuminen innokkaasta, samaa aatetta kantavien nuorten aikuisten löyhärajaisesta porukasta organisoiduksi militantiksi verkostoksi on tarinan toinen linja, johon olisin kaivannut vielä lisää voimaa. Ronjan kokemat muutokset omassa päässään ja toisaalta ryhmässä etenevät mielestäni liian nopeasti, sillä tarina kärsii siitä, ettei se saa rauhassa kehittyä. Kiihkoa ja kiihkoiluahan Sydänrajassa toki kuvataankin, mutta nyt liian nopea vauhti häiritsi omaa lukukokemustani. Olisin kyllä jaksanut lukea tätä tarinaa kauemminkin, useammilta sivuilta, syvempänä ja laajempana.

Lintusen kieli on toimivaa ja teksti tempaa mukaansa niin kauan kuin sitä riittää, mutta jotenkin puolinainen olo minulle silti jäi. Tarina ei päässyt niin lentoon, kuin se olisi aivan hyvin voinut päästä. Ehkä sitä olisi voinut hieman laajentaa, laittaa lisää lihaa luiden ympärille. Nyt tuntuu, että Sydänraja on vain pieni vilkaisu, ohut viipale jostain suuremmasta ja kokonaisemmasta, josta en koskaan saa tietää enempää.

Sydänrajalla ovat käyneet myös anni.M ja peikkoneito.

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti: Kotimaisten naiskirjailijoiden teokset 2000-luvulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!