22. toukokuuta 2012

Painajainen Äidinmaassa



Jan Salminen: Äidinmaa
Tammi 2012
392 s.

Kirjastosta.


Jollain tasolla jopa noin pieni lapsi ymmärsi, millaiset varjot häntä odottaisivat aikuisen miehen identiteetissä. Hän oli päättänyt kiistää biologisen sukupuolensa ja olla jotain parempaa. Hän oli päättänyt kasvaa naiseksi. Toivon, että hänellä olisi joku, joka lohduttaisi häntä sinä päivänä, kun hänen unelmansa murtuisivat. Halusin olla hänen lohduttajansa. (s. 206)

Maa, joka joskus tunnettiin Suomena, on 2000-luvun kuluessa käynyt läpi suuria kriisejä ja muutoksia. Niiden seurauksena on muodostunut Vapaiden kansalaisten sisaruusliitto, jota arkisemmin Äidinmaaksi kutsutaan. Valta on naisilla, kaikilla yhteiskunnan portailla. Miehet, tai koiraat, kuten niitä kutsutaan, on alistettu pääasiassa työläisiksi ja palvelijoiksi. Osattomimmat koiraat ovat katuhuoria.

Paitsi että yhteiskunta on ratkaisevasti muuttunut, myös ihmisten henkilökohtainen elämä on toisenlaista kuin ennen. Naiset elävät perheinä ja heimoina, useamman yksilön yhteisönä, jossa kaikki on yhteistä: ruoka, vaatteet, aatteet, seksi. Pariseksuaalit, monot, ovat hyljeksittyjä, pelättyjä ja vihattuja marginaalissa eläviä ja normaaleja perhearvoja jo olemassaolollaan pilkkaavia uhkia. Tytöt erotetaan varsin nuorina äideistään, koiraspennut kasvatetaan laitoksissa. Sukulaisuuteen perustuva kiintymys on pannassa, sillä Äidinmaassa vallitsee universaali sisaruus.

Äidinmaa elää pitkälti eristyksissä. Rahatalous on vaihtunut omavarais- ja vaihdantatalouteen, heimot pyrkivät tuottamaan tarvitsemansa hyödykkeet itse niin pitkälti kuin on mahdollista, eikä väkivaltaa virallisesti enää ole – se katosi koiraiden (aiemmin: miesten) vallan mukana. Kummasti silti työläiskoiraita ohjaavilla vahdeilla on polttopiiskat ja koirailla itsellään yllään shokkivyöt.

Äidinmaan keskeisimmät henkilöt ovat vanha palvelijakoiras Benjamin, tämän vahtina työskentelevä Anna-Liisa ja Anna-Liisan perhe, johon kuuluvat naiseksi varttumassa oleva Maria-Teresa, lääkäri Belinda ja kiihkoileva Eleonoora. Benjamin muistaa vielä, millaista oli ennen naisvaltaa, millaista oli, kun hänellä oli isä. Hän kaipaa kadottamaansa ystävää Railoa ja epäilemättä myös itseään sellaisena kuin hän joskus oli, vaikka hänet onkin pakotettu ehdollistumaan vallitsevaan järjestykseen ja ymmärtämään paikkansa. Anna-Liisa on onnistunut kaivamaan esiin piiloteltua tietoa Kielletyn historian osastolta koettaessaan selvittää, missä maailmassa hän elää ja miksi. Hän tajuaa myös olevansa sittenkin mono, mikä hänen on pyrittävä salaamaan. Totuttu yhteiskunnallinen järjestys heilahtaa pelottavasti paikoiltaan, kun kaatopaikoilta ja kaduilta alkaa löytyä tapettuja ihmisiä, sekä naisia että koiraita. Kuinka kestävä Äidinmaan rakenne onkaan, ja mikä on yksilön paikka siinä?

Jan Salminen on kirjoittanut kiehtovan, kamalan ja ahdistavan kirjan, joka vastasi minussa hetken valloillaan olleeseen dystopiannälkään erinomaisesti. Jotain tällaista kaipasin juuri nyt.

Äidinmaa on ristiriitainen kirja. Se kertoo uudesta maailmasta, keikauttaa kuviot ja sukupuoliroolit päälaelleen ja ääripäihin sekä osoittaa häpeilemättä, kuinka raadollinen ja irrationaalinen on mikä tahansa fundamentalistinen ajatusrakennelma ja siitä johdettu valtajärjestys. Se leikittelee sanoilla olematta tippaakaan hauska tai huvittava, se osoittaa, miten normaalina saatamme pitää asioita, jotka toisesta näkökulmasta katsoen ovat suorastaan sairaita.

Minua ahdisti, kun joku Eleonooran tavoin ajatteleva ihminen lausui ääneen kyseenalaistamattomat totuudet: normaalit ihmiset eivät halua eristäytyä. Normaalit ihmiset kaipaavat kontaktia muihin. Normaaleilla ihmisillä on runsaasti ystäviä, sisaria, perheenjäseniä. Normaalit ihmiset ovat huolissaan siitä, kuinka poikkeavat yksilöt yrittävät tuhota perhearvot. (s. 186)

Äidinmaa on kyyninen vastaus nyky-yhteiskuntaa vaivaavaan tukahtuneeseen raivoon. Se kurkistaa tulevaisuuteen, joka on täysin mahdollinen seuraus vihasta, inhosta ja vallan väärinkäytöstä, kyvyttömyydestä elää niin, ettei ketään sorreta, etteivät synnynnäiset piirteet määritä ihmisen paikkaa, roolia tai mahdollisuuksia.

Salmisen kieli on kaunista ja soljuvaa, vaikka kuvaakin kammottavia asioita. Paikoin lukiessa putoaa keskelle painajaisia, kauhukuvia ja kirjan henkilöiden pään sisäistä kaaosta. Tehokeinot ylittivät välillä omat mieltymykseni, jolloin tarinan imu heikkeni: ehkä vähempikin olisi riittänyt, sillä juoni kantaa kyllä. Kertojiin olisin kaivannut selkeämpiä eroja, nyt ne pääsivät välillä sekoittumaan keskenään, joskin syytän tästä myös jälleen ahmivaa lukutyyliäni – en aina jaksa hidastaa ja ottaa kiinni langanpätkistä niin hyvin kuin olisi syytä.

Kirjassa annetaan riittävästi selityksiä sille, mitä on tapahtunut ja mistä uusi maailma on seurausta. Pelkillä puolinaisilla vihjeillä tämä lukija ei olisi selvinnyt perille saakka. Ajatus kielletystä historiasta, siitä, ettei kaikilla ole samanlaisia oikeuksia lukea tietoja menneestä, historian ja yhteiskuntaopin opettamisen lakkautus säästösyistä, uusien historiankirjojen kirjoittamisesta vanhojen päälle... Historia saa Äidinmaassa aivan oman roolinsa, kiehtovan ja kauhean.

Tästä tarinasta olisi paljon sanottavaa, niin monitahoinen se on. Välillä lukiessa tuli todella huono olo: niin aidoilta jotkut äärimmäisetkin ratkaisut tuntuivat. Niiden tajuaa olevan mahdollisia, pahimmillaan jo  olemassaolevia (tai pikemminkin aina olemassaolleita). Salminen onnistuu ravistelemaan lukijaa pohtimaan käsitystään yhteiskunnan vaalimista arvoista, ylhäältä päin tuputetuista valinnoista ja omista asenteistaan ja niiden perusteista.


Äidinmaassa ovat vierailleet myös Minna, Norkku ja Tuulia.

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti: Fantasia- ja scifikirjallisuus.

10 kommenttia:

  1. Hyvä tekstilainaus! Se voisi olla melkein jostakin tämän päivän jutustakin, sillä erotuksella että poikkeavat ja normaalit ovatkin jotain muuta. Pistää miettimään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... Tuo kohta herätti ajatuksia heti lukiessani ja se olikin pakko kirjoittaa saman tien ylös.

      Poista
  2. Huh, kuulostaa hienolta ja rankalta kirjalta. Kiinnostaisi kyllä kovasti. Jäikö kirjasta totaalisen ankea olo vai oliko edes hippunen toivoa / valonpilkahdusta mukana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Itse luin suorastaan ahmien, ja vaikkei tästä mitään suursuosikkiani tullut, lukemisen arvoinen tämä ilman muuta on.

      Kieltämättä oma fiilikseni jäi aika hyytäväksi, mutta tulkintani mukaan loppu on sen verran avoin, että halutessaan sen voi nähdä toivoa antavanakin.

      Poista
  3. Aijai, en nyt lue yhtään en yhtään kun tämä tulee minullekin nyt (paitsi että oli hurja sinusta). Kiinnostuksella odotan, palaan sitten lukemaan!

    VastaaPoista
  4. Tämä oli kyllä kerrassaan mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä. Hieno esikoisteos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Tuulia! Huikea kirja kyllä. (Ja varsinkin sen herättämät ajatukset...)

      Poista
  5. Ai että sinä osasit tiivistää tämän hyvin! Minä yritän tässä kirjoittaa omaa tekstiäni ja olen ihan jumissa. Mutta olipahan vaikuttava ja hurja kirja. Kammottava jopa. HIstoriaosuuksista tykkäsin minäkin kauheasti, mutta tuota kertojameininkiä ja jopa ajoittaista lyyrisyyttä mietin minäkin. Kannatti lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Tuli aika vahvat fiilikset näin jokusen viikon takaakin taas. Kannatti ehdottomasti!

      Poista

Kiitos kommentistasi!