Hei kuule Suomi!

Eilen oli taas vähän erikoisempi päivä. Ensin kohtasin vähän ikävyyksiä ja pahaa mieltä töissä, mikä aiheutti hermostuneisuutta ja ärsytystä. Työni ei, kuten olen joskus saattanut urputtaa, ole mitenkään kovin vaativaa saati sellaista, että sitä pitäisi vapaa-ajalla pohdiskella. (Mielestäni mitään työtä ei pitäisi tahtomattaan joutua pohdiskelemaan vapaa-ajalla, mutta olenkin vielä/edelleen idealisti työelämän suhteen.) Siitä huolimatta nyt on taas kohonnut myrsky vesilasiin (osin ihan omaa syytäni, en sitä kiellä), ja esimerkiksi tänään olen tuhlannut tämän viikon ainoasta vapaapäivästäni hyviä hetkiä asioiden selvittelyyn. Huoh. Eilen olin siis jokseenkin turhautunut työpaikalta lähtiessäni. 

Onneksi ohjelmisto parani iltaa kohden. Kävin syömässä sikahalpaa opiskelijaruokaa UniCafessa (joka kylläkin häviää laadussa Tampereen Juvenekselle 6–0) kivan työkaverini kanssa, jonka jälkeen sain pitkästä aikaa nautiskella muutaman ison tuopin kunnollista lageria pubiolosuhteissa edelleen miellyttävässä seurassa. Kulaus kulaukselta mielialani kohosi, joten kun suuntasimme vähitellen kohti Helsingin Jäähallia, olotila oli jo vähintäänkin kelvollinen. Onnistuin siis viime viikolla klikkaamaan itselleni yhteensä neljä lippua Haaviston tukikonserttiin, jonka jotkut ehkä vielä paremmin Ultra Bran comebackinä tuntevat. Tunnelma hallilla siinä vähän seitsemän jälkeen oli jo suhteellisen lämmin, joskaan en voinut välttyä ajoittaiselta tunteelta, että olen ehkä eksynyt ensimmäistä kertaa elämässäni jonkinlaiseen gospelnuorisotapahtumaan – sen verran paljon (selvin päin!) heiluvaa, autuaasti hymyilevää ja toisiaan koskettelevaa porukkaa paikalla oli.

Konsertin alkupuolisko koostui siis Haaviston tukijoukkoihin liittyneiden suomalaisartistien pääasiassa covervedoista. Parasta antia olivat Eero Raittinen, Palefacen (sydän!), Tommy Lindgrenin (sydänsydän!), Redraman ja Brandonin yhteisveto sekä aivan huikea Pekka Kuusiston, Eicca Toppisen ja Lauri Ylösen show. Huh. Hiki tuli. Ja niin, vaikka itse olin paikalla ennen kaikkea Ultra Bran vuoksi, eipä se alkupuoliskon huipentumakaan ikävä kokemus ollut...

...Pekka ja Antonio! 

En ole käynyt missään vaalitapahtumissa oikein ikinä, joskus jos vahingossa olen vaarassa osua jonnekin vaaliteltoille tai -mökeille tai mitä niitä nyt on, vaihdan yleensä nopeasti suuntaa. (Ei niillä yleensä ole edes erikoisia karkkeja, siis millään jengillä, ja ilmapallot ei oikein pure meikäläiseen.) Siinä mielessä oli kyllä aika mahtavaa olla nyt paikalla, tunnelma oli huikea (jo) tässä vaiheessa iltaa. Haavisto herätti sympatiani saman tien (en ole aiemmin nähnyt häntä missään livenä), sillä vaikka ääni oli vakaa ja lämmin, kädet tärisivät kyllä silminnähden. No, olihan tuo tilaisuus kyllä aikamoinen tuen osoitus, eipä siinä. Herkistäisi varmaan itse kutakin, uskoisin.

Haavisto ei löpissyt turhia, joten melko pian päästiin jo roudaamaan uusia kamoja lavalle, nostattamaan jännitystä ja jonottamaan hodaria V:lle ja trippimehua J:lle. Muutamia tuttujakin tungoksessa bongattiin (ylläri sinänsä...)

Ja, niin. 

Siinä vaiheessa kun Ultra Bran tyypit saapuivat lavalle, olin aika varma, että jäähallin rakenteet liikkuivat radikaalisti pois paikoiltaan, sen verran kova huutomyrsky heitä tervehti. 

Biisit tulivat, osuivat ja upposivat. Heikkoa valoa, Savannin nukahtamista, Tyttöjen välistä ystävyyttä, Hei kuule Suomea, Haukea, Vesireittejä, Älä soita tänne enää koskaan, Minä suojelen sinua kaikelta... 

Täysi kymppi. Kiitos. Muuta en oikein osaa sanoa.

Tässä vaiheessa myös tajusin, tätä kirjoittaessani, että en tosiaan sitten ottanut ainuttakaan kuvaa Ultra Brasta. Taisi unohtua. Taisi olla muuta tekemistä. Ei taida nyt niin kauheasti haitata.

Tehtäköön nyt vielä selväksi, että en varsinaisesti ollut herättämässä nostalgiaa henkiin. Olen nähnyt Ultra Bran joskus 90-luvun loppupuolella yhdellä keikalla, mutta koska en vielä bändin toiminta-aikana ollut täysi-ikäinen, jäivät monen monet keikkamahdollisuudet väliin, ja itse asiassa tykästyin konkkaronkkaan kunnolla vasta reilusti 2000-luvun puolella. Enkä mikään suunnaton fani ole koskaan edes ollut – erittäin mieltynyt toki. Mutta kun nyt tällainen keikkamahdollisuus tuli, ja ne liputkin onnistuin hankkimaan, mikäpäs siinä. Ei harmita. Miten voisi? 

Hieno ilta, hieno keikka, hieno Pekka, hieno, hieno Ultra Bra.

Niin oletko sinä Suomi

sellainen iloinen maa

jossa on paikkoja

ja kolmostuoppeja

Silloin jos olet niin kuule

mä tulen niihin paikkoihin

ja mä tapaan Suomen tyypit

hei mä tulen niihin paikkoihin

ja mä tapaan Suomen tyypit

Sitten otetaan isot tuopit

ja katsotaan Suomea...