Auraus ja presidentti, enough said

Kaikenlaista sitä on. Ensinnäkin lunta Helsingissä, jota aura-autot alkavat hinkuttaa kasaan puoli kuudelta aamulla. Pohjakerroksessa asuva kiittää, varsinkin kun kaikkien ikkunoiden suunnassa on aurattavaa pintaa. Joo, on melkoisen hieno juttu, että auraus toimii ja joku sitä tekee, ja kyllä, inisisin kahta kauheammin, jos auraus jätettäisiin tekemättä, enkä pääsisi liikkumaan tukkoisilla kaduilla kirjastoon/arkistoon/töihin/kauppaan, mutta oikeesti. Puoli kuusi. Äänen lisäksi saamme makuuhuoneessamme nauttia myös diskopallon väreissä heiluvista aura-autojen valoista. Ei ihme, että aamupalalla soi päässä Risto.

Graduviikko ei ollut ehkä suoranainen menestys, mutta melko hyvä potku hanuriin joka tapauksessa. Arkiston tyypit moikkaavat jo ihan sujuvasti, ja minulla on oma vakkaripaikka, johon itseni asetan. Eilen pääsin jo melkein aineiston loppuun, mutta en sitten ihan kuitenkaan. Ne pari Facebookissa käyntiä kuuden tunnin aikana kostautuivat selvästi. Onneksi materiaali ei karkaa minnekään, ja ensi perjantaina saan kaiken valmiiksi. Lopultakin. Sitten pitäisikin enää aloittaa syvempi analyysi ja kirjoittaminen. Piece of cake. Vai mitenköhän se nyt meni.

Olen myös lukenut elämäni ensimmäisen Kaari Utrion kirjan. Se oli melkoinen kokemus, voin sanoa. Siitä lisää joskus toiste, kunhan Tätä kirjaa tuskin muuten lukisin -lukupiirimme on pitänyt virtuaalikokouksensa. Nyt on kesken muun muassa yksi mielenkiintoinen gradukirja ja Richard Powersin Suopeus, josta ihana Linnea on kirjoittanut viime vuoden puolella. Kansi on tosin ehkä himpun verran liian viihdemäinen makuuni (varsinkin metallinhohtoiset kirjaimet!), mutta enhän minä sitä kantta lue. Linnean innoittamana (huomasin linkin) liityin myös Goodreads-palveluun, jossa voi rankata kirjoja ja pitää yllä omaa lukuhaastettaan. Minun tämän vuoden haasteeni on lukea 100 kirjaa. Saa liittyä ja ruveta kaveriksi, hauskan oloinen sivusto. Minulla on hämäriä muistikuvia jostain hieman vastaavasta sivustosta, johon olen ehkä joskus liittynyt, mutta niitähän nyt tässä internetissä riittää muutenkin.  

Vähän turhan vähän olen ehtinyt nähdä aurinkoa, mutta onneksi on ollut muuta puuhasteltavaa, kuten illanistujaisia. Ja anopin synttäritkin oli, sai vähän kakkua. Kohta alkavat vähän toisenlaiset täpinät, kun vaalit lähestyvät entisestään. En ole ehtinyt/jaksanut/muistanut seurata mitään tv-väittelyitä, mutta sähköisen ja printtimedian tuotoksia sen sijaan kyllä. Kärryillä ollaan, ei hätää. Odotan, milloin Paavo ja Vuokko -mukit ilmestyvät kasoina kirppispöytiin. Siinäpä oiva kaveri työpaikan kuivauskaappiin, jossa komeilee jo William ja Catherine -muki, silloin harvoin kun se ei ole jollakulla käytössä. Vähän suositumpi kuin ne iänikuisen tylsät Teemat. Jostain syystä. Torstaina koetimme katsoa läpi kaikki siihen mennessä tulleet tv-vaalimainokset, mutta eihän sitä Väyrysen kuusiminuuttista voinut selvinpäin katsella. Saulin repertoaari lähinnä tylsistytti (ja kummastutti - luulisi nyt sentään sillä jätkällä olevan melko muikean mainostoimiston taustallaan ja himppasen päheämpiä ideoita), Lipponen nauratti, Soini... no niin. Löysimme muuten aika paljon symboliikkaa niistäkin sekunneista. Ehkä liikaakin. Ja joku joskus väitti, että presidentinvaalit ovat tylsät? Höpsis. Parasta viihdettä tänä vuonna, sanokaa mun sanoneen!

Tähän presidenttiteemaan sopii paljastaa, että käppäilimme vuodenvaihteessa samaa matkaa Senaatintorille Tarjan kanssa. No okei, eri puolia Mariankatua, mutta silti. Tarja näytti iloiselta ja adjutantilla oli ruma pipo. Pentti oli kaiketi jätetty kissavahdiksi kotiin.

Vieläkin harmittaa, ettemme karaisseet ansiokkaasti viinabuffetin antimilla ja skumpalla kuorrutettuja kurkkujamme ja särmästi karjaisseet Hyvää uuttavuotta, rouva presidentti.