Vapaus ja vastuu

Ilmoitusluontoisena asiana kerrottakoon, että aion jatkossa käyttää vähän isompaa fonttia, ettei lukeminen menisi kamalaksi tihrustamiseksi. Ajoittain pitää uudistua, vai mitä?

Olen miettinyt hieman vastuun ja vapauden vaikeaa yhdistämistä, osittain provosoivan tenttikirjan innoittamana, osin muista syistä. Mikä on lopultakin vastuuta aikuisen ihmisen elämässä, mistä saa vapautta ja millä hinnalla? Onko jokainen vastuussa vain itsestään ja itselleen, vai pitäisikö meidän sosiaalisina eläiminä kuitenkin kokea "pakottavaa" vastuuta myös toisista kaltaisistamme? Olen miettinyt, olenko menettänyt elämässä jotakin, kun haluan suhtautua siihen vakavasti ja vastuulla. En koe olevan mahdollista saavuttaa täydellistä vapautta ilman, että ottaa vastuutakin.

Vastuulla on monet kasvot. Vastuuta on huolehtia itsestään käytössään olevilla resursseilla, pyrkiä itsenäiseen ja hyvään elämään, kantaa oma kortensa yhteiseen kekoon ja ottaa vastaan töyssyt ja mutkat sopivalla asenteella. Suurinta vastuuta saattaa olla luottamus itseensä ja kykyynsä selviytyä elämässä. Luovuttaminen on vastuuta vasta sitten, kun muita mahdollisuuksia ei ole, ja silloinkin on osattava toimia itselleen parhaalla tavalla. Otetta omaan elämäänsä ei pidä päästää liian helpolla irti. Sairaus on tietenkin asia erikseen, silloin näkisin vastuun siirtyvän läheisille ja ympäröivälle yhteisölle. Suurta ja kaunista Yhteiskuntaa en osaa kuvitella vastuunkantajana kuin taustatoimijana. Toki Yhteiskunnan on tarjottava palveluita, joilla otteensa menettäneitä hoidetaan, mutta läheisillä ja ympäröivällä elämänpiirillä on vastuu lähtölaukauksesta. Niin, on heitäkin, joilla ei ole ketään. Mutta se ei ole Yhteiskunnan vika. Ihmisten pitää omin aivoin käsittää, että muista on huolehdittava riittävissä määrin ilman, että kukaan siihen erikseen pakottaa. Yhteisöllisyydestä puhuttaessa tämä on suurin epäkohta. Itsekkyydestä ei pidä palkita. Pyrkyryys ja välinpitämättömyys eivät ole vastuuta mistään.

Vapaus on yhtä kinkkistä. Viime aikoina olen antanut itseni ymmärtää erään varsin läheisen henkilön puheiden perusteella, että vapautta on se, kun ei ole vastuussa kenellekään eikä kenestäkään. Vapautta on se, kun voi ostaa lentoliput ja lähteä, kun ei tarvitse kertoa kellekään lähdöstään, kun ei ehkä haluakaan kenenkään tietävän. Vapautta on siis olla erillinen Yksilö maailmassa, jossa kaikki muutkin ovat toisiinsa törmäileviä, teräväreunaisia ja erillisiä Yksilöitä. Ajatus on minusta pelottava, enkä ymmärrä sen tarkoitusta mistään näkökulmasta. Jokainen ihminen tarvitsee muita johonkin tarkoitukseen elämässään. Vaikka toiset ihmiset olisivatkin Yksilölle vain pelinappuloita, hyötykäyttöön tarkoitettuja välineitä tai porrastasanteita elämässä etenemisessä, he ovat kuitenkin ihmisiä, joiden kanssa ollaan tekemisissä. Haluan uskoa, ettei suurin osa ihmisistä pidä toisia vain välineinä tai välttämättömänä pahana. Haluan uskoa, että ihmiset pitävät toisistaan, saavat toisistaan iloa ja hyvää oloa, voimistuvat ja saavat toisistaan elämäänsä sisältöä. Niin minä olen aina ihmissuhteet kokenut: vapautena valita seuransa, vastuuna niistä valituista. Minusta se ei ole taakka.

Minulle vapautta on se, että saan asua, opiskella ja elää niin kuin parhaaksi näen. Saan rakentaa elämäni valitsemallani tavalla ja ohjata sitä valitsemaani suuntaan. Minulle vapautta on myös se, että saan ottaa vastuun elämästäni: olen oman elämäni ainoa herra. Minun valintojani ei ohjaile mikään korkeampi voima, jolle voisin viime kädessä vastuun sysätä, eivätkä niitä ohjaile muut ihmiset kuin korkeintaan hyviä ja harkitsemisen arvoisia neuvoja ja ehdotuksia antamalla. Vapaudeksi laskisin myös sellaisen suvaitsevaisuuden, joka antaa myös muiden valita parhaaksi katsomallaan tavalla, lakia ja ihmisarvoa noudattaen. En koe olevani pätevä moralisoimaan muita tai sanomaan heille, että heidän elämänsä ei ole yhtä vapaata kuin minun. Jokaisella on oma vapautensa, ja jos minun vapauteni ei muodostu rahasta, vallasta, urasta ja maailmanvalloituksessa valtavalla aggressiivisuudella ja pakonomaisella seikkailunhalulla, ei siihen käsitykseni mukaan pitäisi toisin valinneella olla nokan koputtamista. Etenkään, jos minä en saa koputtaa nokkaani vastaan ilman riitaa.

Minulle vapaus on vastuuta itsestäni ja niistä ihmisistä, joiden elämästä ja hyvinvoinnista olen joko vapaaehtoisesti tai velvollisuudentunnosta kiinnostunut. Vaikka vapautensa voi valita haluamallaan tavalla, minusta on naivia ja typerää olla välittämättä muista. Oman onnensa seppä voi olla, vaikka elämänpiiri olisi suurempi kuin oma vatsanympärys.