11. tammikuuta 2009

Unettomuus ja kaipaus

Unirytmini on jälleen kerran päin sitä itseään. Onneksi en elä agraarisessa protestantti-Suomessa, jossa pitäisi lypsää lehmät aamuin illoin. Lapsena kauhistelin Koiramäen talvea, kun siinä piiat joutuivat aamuvarhaisella lypsylle kylmästä pirtistä. Tähän väliin voinen paljastaa, että yksi hellittelynimeni oli aikoinaan "piika". Näin on ilmeisesti tapana kutsua tyttäriä Tornionjokilaaksossa. En pitänyt sitä koskaan pahana, mutta nyttemmin en enää haluaisi tulla kutsutuksi piiaksi tämän kansanosan suoranaisen ja poikkeuksettoman siveettömyyden takia. Nehän ne niitä aviottomia lapsia talonisännille punnersivat, luntut! (/sarkasmi) Viime syksynä käytiin muistaakseni kellojensiirron yhteydessä keskustelua siitä, pilaako kyseinen ajan kanssa pelleily unirytmin vai ei. Hurskastelevat aamuihmiset osoittivat kiistatta ylemmyytensä kertomalla aamu-unisille näiden olevan vain laiskoja, saamattomia ja huonoja ihmisiä. On se varmaan helppoa olla oikeassa tällaisessa paskamaassa, jossa on aina pimeää, märkää ja kylmää ja ne lehmätkin pitää lypsää ja kirkkoon ehtiä. Itse nukuin tänä aamuna varttia yli kahteentoista.

Koska minun olisi pitänyt lukea höpöhöpöä tenttiä varten koko päivän, päätin tietenkin siivota. Luuttusin jopa lattiat, sillä kylpyhuoneen, keittiön ja oman makuukammarini välisellä pinta-alalla oli nähtävissä huomattava määrä jalanjälkiä. Ja imuroin ja tiskasin. Iltapuolella silitin puolenkymmentä paitaa ja pöytäliinan samalla kun katsoin Simpsoneita dvd:ltä. Lienee sanomattakin selvää, etten edennyt suunnitelmieni mukaisesti. Sen sijaan sain aloitettua kahta eri Neuvostoliittoa koskevaa kirjoitelmaa, mistä olen huomattavan ylpeä. Lauantainen tentti lähenee vääjäämättä muusta ahkeruudestani huolimatta, enkä toistaiseksi ole kovin pitkällä luku-urakassani. Kirjat ovat maanneet lattiallani joulukuusta saakka, joten saan syyttää vain itseäni (tai tylsiä kirjoja?). Tosin, ainahan voin vain ilmoittaa, ettei sosiologia ole mikään tiede ja piirrellä tenttipapereihin kärpäsiä. Sosiologia ei ole tiede on eräänkin nimettömänä pysyttelevän nettikeskustelijan ahkerasti viljelemä fraasi. Niin, se, että tutkitaan sinulle epämieluisia aiheita, joista saattaa paljastua sinulle epämieluisia asioita tekee tietenkin tutkimuksesta nollatutkimusta ja tieteestä pseudoa. Onneksi maailmassa on sentään yksi virhe vähemmän!

Koska olen ollut valveilla vasta 12 tuntia, en ehkä aivan heti saa unen päästä kiinni. Nukkuminen on muutenkin ollut viime aikoina hankalaa ja jotenkin vastenmielistä, eikä viimeöistä untani häirinnyt mikään sen kummempi kuin yläkerran asunnosta kuulunut hillitön kirkuminen, pauke ja mäiskintä. Soitin jepet paikalle, ja hiljaista on pidellyt sittemmin. Toivon, että kyseessä olivat vain erikoislaatuiset bileet, jotka pilasin virkavallan avustuksella. Se on kuitenkin saletti, että minun kuulteni ei yhtäkään ihmistä naapurustossa hakata, vaikka sitten joutuisinkin juoksuttamaan pollareita paikalla turhaan. Lähisuhdeväkivallasta ei ehkä sen kummemmin tarvitse avautua.

Unettomuuttani lisää surumielinen kaipaus. Olen vähän yksinäisen oloinen, ja kaipaan miestä seuraksi. Torstaina näemme jälleen (tosin minä olen taas matkustavana osapuolena, sillä joudun vierailemaan Helsingissä muissa asioissa), mutta siihen on vielä monta yötä. Hellyyttä on vaikea itsekseen kehitellä, kun kissakaan ei ole sylissä viihtyvää sorttia. Sitäpaitsi olen enemmän ihmisiin päin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!