Sulle, mulle, ittelle

V kysyi joskus, onko blogissani mitään punaista lankaa. Jos sitä pitää erikseen kysyä, ei sitä varmaankaan ole. Vastasin, että ei, mitä nyt käytän lähes aina tekstiin mitenkään kuulumattomia otsikoita. Tästäkin periaatteesta olen ajoittain luistanut, joten vastaus on ei, blogissani ei ole minkäänlaista visiota, tarkoitusta, sanomaa tai teemaa. Kunhan lämpimikseni jorisen. Onneksi tämä on vapaaehtoista.

Raapaisin eilen aamulla kasaan esseen Neuvostoliiton koneutopiasta, ja siitä tuli oikeastaan ihan hyvä, vaikka epätoivo meinasi iskeä vaikean (olemattoman) lähdeaineiston ja hankalan (teennäisen) viittaustekniikan vuoksi (aiheenvalinnassa ei tietenkään ollut mitään vikaa, älkää nyt viitsikö). Ehkä myös aikataulullisesti, mutta loppujen lopuksi palautin esseen päivää etuajassa. Olen supernainen, kiitos aplodeistanne! Vielä pitäisi tehdä referaatti luentosarjasta (daa?) ja toinen essee Neuvostoliitosta. Saatan, saatan, ehkä käyttää jo kirjoittamaani jonkinasteisena lähtöasetelmana. Tämän toisen pitää tosin olla viitisen sivua pitempi. Viikonloppuna mies tulee luokseni, joten suunnitelmissa onkin hänellä tenttiin lukemista ja minulla yllämainittua esseetä. Saatamme ehkä pussaillakin, älkää kertoko kellekään. Hihihihi.

Meillä käy viikottain vieras, joka siivoaa aina lähtiessään. J, muuta tänne! Ollaanhan me katsottu, että tuo vaatehuone passaa ihan hyvin jonkun käyttöön! Haluan Hausfraun! Eipäs vaan kaksi! Tumman ja vaalean! Danke schön, bitte bitte!

Olohuoneessamme katsotaan taitoluistelua. Minun suuni maistuu makealta vasta syömäni hilla-annoksen jäljiltä. Aamulla menen bodypumpiin ennen aamiaista, myöhemmin päivällä luennolle. Olen skipannut tenttejä, hävettää. Teen ne joskus. Kandidaatin tutkielma on saatava valmiiksi parin viikon sisään, näin on näreet. Ehkä pitäisi unohtaa neukkuesseet siksi aikaa. Aion hankkia kunnollisia kesätöitä. Suoritin tänään hygieniapassin.

Viime viikolla istuin bussissa matkalla salille ja vieressäni istunut tyttö kaivoi repustaan paksun englanninkielisen tenttikirjan, avasi sen ja huokasi syvään. Sivun ylälaidassa oli pieni post-it-lappu, jossa luki pehmeällä lyijykynäjäljellä: "Tsemppiä! Älä anna sen lannistaa!"

Hymyilin loppupäivän.