Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Sanovat, että hyvässä ruoassa tärkeintä ovat tuoreet ja laadukkaat raaka-aineet. Samaa voi sanoa kirjallisuudesta. Siinä missä kotikokkina voi hyvillä aineksilla yltää mestarillisiin suorituksiin, huippukirjallisuus vaatii vielä jotain enemmän. Sen kaikkein tärkeimmän ainesosan, jonkin, joka on luovuuden ja taian rajamailla.

Leena Parkkinen on tuoreessa romaanissaan Säädyllinen ainesosa rakentanut tarinan, jota lukee kasvavan uteliaisuuden vallassa – ja jatkuva vesi kielellä. Ruoka on olennainen osa kirjaa monella tapaa, sitä suunnitellaan, valmistetaan ja syödään, siitä puhutaan, siitä kirjoitetaan, se viestittää.

Olennaisia ovat myös ihmissuhteet ja niiden verkostot. Saara muuttaa miehensä Juhanin ja poikansa Eliaksen kanssa Helsinkiin, sillä Juhani on saanut uuden työn. Vanhan kuonan taakse jättäminen tulee tarpeeseen, sillä maine ole kiiltävän puhdas kummallakaan puolisolla. Saaran ja Juhanin yläkerrassa asuva Elisabeth on itsellinen ja kiehtova nainen, joka järjestää käden käänteessä niin villit juhlat kuin kalastusretken luodolle. Saara ja Elisabeth tutustuvat, ja niin alkavat pikkuporvarilliset kulissit tutista.

Molempien naisten menneisyydessä ja ehkä nykyisyydessäkin on asioita ja ihmisiä, joiden soisi unohtuvan tai ainakin vahvasti painuvan villaisella, mutta joista ei raaskisi päästää irti. Aikajänne yltää toista maailmansotaa edeltävästä ajasta 1950-luvulle, ja ajankuva on herkullinen ja elävä. Se on toisaalta myös surullinen: kielletyt tunteet, vaadittu käytösnormisto, ylemmyydentuntoinen moraali ja kuvalehtien painostama täydellinen elämä painavat hartioita kasaan ja saavat pukeutumaan rooleihin ja naamioihin.

Säädyllinen ainesosa on runsas ja kutkuttava romaani. Sen henkilöt ovat kiehtovia, monipuolisia ja ärsyttäviä. Saara on nuhjuudessaan lähes säälittävä, Elisabeth itsevarmuudessaan rasittava. Siksi he tuntuvat aidoilta, inhimillisiltä. Sivuhenkilöitä on paljon, ja heidän teoistaan ja sanoistaan muodostuu vähitellen kiristyvä verkko, joka pitää lukijan otteessaan.

Aivan kaikkiin herättämiinsä kysymyksiin kirja ei vastaa. Jäin miettimään, luinko huolimattomasti, kun en tavoittanut kaikkien esiin nousevien aihioiden merkitystä. Esimerkiksi Saaran mies Juhani jää aivan keskeneräiseksi. Sen sijaan Elisabethin kirjoittamissa kirjeissä on monisivuisia rönsyileviä muisteloita ja tarinoita, joilla on loppujen lopuksi perusteensa, mutta... jotain jäi minulta saamatta kiinni. Rönsyillä tai ilman.

Palatakseni huippukirjallisuuden reseptiin totean, että Parkkinen on todella taitava kirjailija, jolla on kyky luoda huimaavia, monitasoisia tarinoita. Oma lukunautintoni jää silti vaille sitä lopullista taikaa, viimeistä mausteripausta ja aromien kolhutonta yhteissointia.


Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa
Ulkoasu: Jussi Karjalainen
Teos 2016
335 s.

Arvostelukappale.

______

Toisaalla: Pieni kirjasto, Lukuisa, Reader, why did I marry him?, P. S. Rakastan kirjoja, Tuijata. Kultuuripohdintoja, Ullan luetut kirjat, Kirjoista ja muista kertomuksista, Lumiomena, Kulttuuri kukoistaa

Helmet-haasteen kohta 17. Kirjassa juhlitaan.