Huhtikuun 26. päivä, kuukausi sitten, tuli kuluneeksi kolmekymmentä vuotta Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Minulla ei ole omia muistikuvia tapahtumasta, sillä olin silloin vain reilun vuoden ikäinen, mutta nimi Tšernobyl on kyllä tullut jo varhain tutuksi. Se on ollut synonyymi pelolle ja tuholle.
Nyt luin kaksi Tšernobyliin liittyvää kirjaa: ensin viime vuonna Nobelin kirjallisuuspalkinnolla palkitun Svetlana Aleksijevitšin dokumenttiromaanin Tšernobylista nousee rukous ja sen jälkeen irlantilaisen Darragh McKeonin tänä keväänä julkaistun romaanin Kaikki pysyväinen haihtuu pois. Molemmat olivat vaikuttavia lukukokemuksia.
Ja vaikeita.
Aleksijevitš haastatteli kirjaansa varten kymmeniä Tšernobylin onnettomuuden joko suoraan tai välillisesti kokeneita ihmisiä. Kirja on heidän äänensä, kuoro, joka ei anna unohtaa. Kuoroiksi kirjailija onkin alalukujaan nimennyt. Kirjan sivuilla kuuluu tuskaa, epäuskoa ja vihaa.
Aleksijevitš tavoittaa jotain aitoa ja autenttista, ja kirjan lukeminen on työlästä. Kokemukset ovat hirveitä, epäinhimillisiä ja sekavia. Pahinta ei ehkä edes ole itse onnettomuus vaan valtiovallan massiivinen salailu ja kansalaisten uhraaminen poliittisten pyrkimysten vuoksi. Pelastus- ja raivaustöitä tehneet sotilaat ja palomiehet, paikalliset asukkaat, puolisonsa menettäneet, säteilyn vammauttamia lapsia synnyttäneet... On mahdotonta käsittää, miten massiivisesta katastrofista on ollut kyse. Ja miten eläväksi se kirjan myötä tulee.
Darragh McKeonin romaani taas on fiktiota, mutta se pohjautuu uutteraan tutkimustyöhön. McKeonin lähdekirjallisuudessa on tietenkin mukana myös Tšernobylista nousee rukous. Kaikki pysyväinen haihtuu pois on neljän henkilön tarina Tšernobylista ja Neuvostoliiton viimeisistä hetkistä. Artjom on nuorukainen, jonka kotikylässä kaikki tapahtuu. Grigori on kirurgi, joka lähetetään onnettomuuden jälkeen paikalle tekemään parhaansa. Maria on hänen entinen vaimonsa, entinen toimittaja ja nykyinen liukuhihnatyöläinen, joka haluaa ravistaa maailmaa ympärillään. Jevgeni on Marian sisarenpoika, nuori pianistilahjakkuus, jolla on oma tiensä kynnettävänään.
Siinä missä McKeon tarjoaa aidontuntuisen miljöön ja herättää onnettomuuden kokemuksen henkiin kiistämättä taitavin fiktion keinoin, tarina itsessään on jossain määrin kankea. Sen kanssa etenee hitaasti, se tuntuu kiertelevän ydintään saamatta siitä kunnolla kiinni. Henkilöhahmoissa on voimakasta idealismia, vaikka toisaalta juuri sitä – äärimmilleen vietynä – tarina pyrkii kritisoimaan.
Kumpikin kirjoista on synkkä. Valoa ei ole, ja jos on, se on epätervettä säteilyä. Aihe, jota kirjailijat käsittelevät on valtava ja vakava, jopa siinä määrin, että lukija tukehtuu sen alle. Mistään raosta ei tule ilmaa, mikään väylä ei vie ulos.
Toisaalta: onko muuta tapaa kertoa tästä? Tuhosta, kauhusta, virheistä, peruuttamattomuudesta?
Ehkä ei. Ei ole.
"Jos toivoisin kuolemaa, niin toivoisin tavallista kuolemaa. En tšernobylilaista."
Darragh McKeon: Kaikki pysyväinen haihtuu pois
Suomentaja: Ulla Lempinen
Ulkoasu: Tuomo Parikka
Atena 2016
369 s.
All That Is Solid Melts Into Air (2014)
Arvostelukappale.
Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous
Suomentaja: Marja-Leena Jaakkola
Ulkoasu: Markko Taina
Tammi 2015 (1. painos 2000)
398 s.
Tsernobyliskaja molitva (1997)
Kirjastosta.
_______
McKeonin kirjasta toisaalla: Lumiomena, Hemulin kirjahylly, Ullan luetut kirjat
Aleksijevitšin kirjasta: Luettua elämää, Ullan luetut kirjat, Nannan kirjakimara, Jokken kirjanurkka, Evarian kirjahylly
Haasteet: Aleksijevitšin kirjan myötä valloitan maailmasta Valko-Venäjän ja ruksaan Helmet-haasteesta kohdan 15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma.
398 s.
Tsernobyliskaja molitva (1997)
Kirjastosta.
_______
McKeonin kirjasta toisaalla: Lumiomena, Hemulin kirjahylly, Ullan luetut kirjat
Aleksijevitšin kirjasta: Luettua elämää, Ullan luetut kirjat, Nannan kirjakimara, Jokken kirjanurkka, Evarian kirjahylly
Haasteet: Aleksijevitšin kirjan myötä valloitan maailmasta Valko-Venäjän ja ruksaan Helmet-haasteesta kohdan 15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma.
Luin äskettäin Christa Wolfin kirjan Häiriötapaus. Se käsittelee samaa. Kirja on hyvin ohut, mutta se on suomennettu 1988!
VastaaPoistaNuo kirjat vetävät niin sanattomaksi. Samanlaista salailua se oli meillä. Käsitin tapahtuman aika hyvin tuolloin.
Jotenkin sitä on mahdotonta ymmärtääkään... Vaikka tietenkin edelleen on ilmiöitä ja asioita, joista ei puhuta ja jotka piilotetaan. Ehkei kuitenkaan näin radikaaleja, sillä tiedonvälityskanavia on niin paljon, ettei suuren tapahtuman piilottelu olisi mahdollista.
PoistaNämä kirjat ovat jo pitkään olleet lukutoivelistallani. Ehkä joskus jossain tulee vastaan. Aihe on rankka ja liika rankkuus ei ehkä ole mun juttu, mutta silti, kovasti minua kiinnostaisi lukea nämä.
VastaaPoistaTsernobil-tapahtumasta muistan, että meillä syntyi sinä kesänä hyvin erikoinen kissanpentu - emme olleet koskaan aiemmin nähneet sellaista.
Kannattaa kyllä lukea, Aino. Ei tosin ehkä ihan peräkanaa, aihe alkaa ahdistaa paljon.
PoistaMinulla ei tosiaan ole omia muistikuvia ollenkaan. Ehkä parempi niin.
Luin muutama kuukausi takaperin Aleksejevitšin kirjan, ja se on kyllä pyörinyt ajatuksissani sittemminkin. Erityisesti olin vaikuttunut siitä, miten uskonnollisuutta kuvattiin kirjassa. Aleksejevitšin mukaan paatuneinkin ateisti päätyi kirkkoon, kun yhteisö kohtasi mielettömän tuhon. Kuvauksessa oli jotain liikuttavaa ja minusta syvästi inhimillistä.
VastaaPoistaKirja oli kieltämättä myös raskasta luettavaa. Minulla hankaluutta ehkä synnytti se, ettei kukaan ollut selkeästi päähenkilö, jonka tarinaa oltaisiin seurattu pidempään. Jokaisen kertojan kohdalla piti orientoida päätään jälleen uuteen tarinaan.
Tuo on totta. Lisäksi äänet alkoivat sekoittua toisiinsa, vaikka jokainen on kirjassa tietenkin yhtä tärkeä ja kokemus omanlaisensa ja ainutlaatuinen. Voi vain arvailla, millaista työtä aineiston kerääminen on ollut, kun lukeminenkin on jo niin raskasta.
PoistaTšernobylista nousee rukous täytyy heti muistaa laittaa lukulistalle ennen kuin se unohtuu taas. Odotan vaikean aiheen lisäksi haastavaa lukukokemusta ihan kirjan rakenteen vuoksi, mutta aion ainakin yrittää kahlata sen läpi, vaikka elämäntilanteeseen sopisi tällä hetkellä vähän helpommat kirjat.
VastaaPoistaKirja on tosiaan haastava, sen kanssa joutuu puurtamaan, mutta olen itse tyytyväinen, että luin – tuli taas uutta näkökulmaa ja ajatuksia.
PoistaMcKeonin romaani kyllä vakuutti minut ja vei mukanaan. Aleksijevitšin romaanin olen kokenut vain Ylen kuunnelmana, se jäi voimakkaasti mieleen.
VastaaPoista