19. maaliskuuta 2014

Kisaväsymys



Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää arvoisat kanssakulkijat!

Päivä on ollut aurinkoinen ja hieman kirpeä, kevättalvinen kaikella tapaa. Olen opettanut piitä, määrännyt yhden jälki-istunnon, väitellyt ulkovaatteiden käytöstä ruokalassa (mikä siinä on niin vaikeaa, kertokaa?) ja onnitellut ilosta itkevää kollegaa (hän sai lopultakin viran, toisesta koulusta).

Tänään esimieheni kysyi, olenko käytettävissä ensi vuodelle, jos hän saa järjestettyä asiat niin, että toimeni säilyy. Kysymys tuli yllättäen, mutta onneksi osasin silti vastata niin kuin ajattelen: haluan täydet tunnit. Muuten kyllä. Niitä ei voida luvata. Mutta peli on auki. Ainakin voinen päätellä, että työhöni ollaan tyytyväisiä.

Olisinpa itsekin varmempi siitä. Viime viikkoina vain on ollut enenevissä määrin päiviä, jolloin mietin, mitä ihmettä luulen olevani tekemässä ja miten oikein kuvittelen osaavani yhtään mitään. On ollut vähän ikäviä tilanteita, joissa en ole osannut toimia järkevästi ja jotka ovat jääneet kalvamaan mieltä. Joidenkin oppilaiden kanssa on menty tunnevuoristoradalla sen verran vauhdikkaasti, ettei meinaa perässä pysyä: tunnetilat vaihtelevat laidasta laitaan, vaikka välissä on vain välitunti. Huh. Ja itse mietin omaa ammattilaisuuttani ja osaamistani. Tai lähinnä niiden puutteita.

Päivät venyvät pitkiksi, vaikka olen yrittänyt vähentää iltapäiväkuormitusta ja kotiin kannettavien töiden määrää. Ne vähäisetkin tuntisuunnitelmat on heitetty jo ajat sitten paperinkeräykseen – nyt mennään tilanteen mukaan. Silti päivät tuntuvat raskailta ja kotiin päästessä väsyttää, päivittäin. En ole jaksanut viime aikoina keskittyä lukemiseenkaan juuri ollenkaan, mutta nyt on lopultakin kesken kirja, joka on imaissut mukaansa: Jonathan Carrollin Valkoiset omenat. Lukutoukkaa surettaa, kun lukeminen ei maistu ja keskittymiskyky on hukassa. Mielummin nukkuisin vain, kaiken vapaa-ajan.

Toisaalta päivät pitenevät ja valo lisääntyy. Kesäloma häämöttää jo reilun kahden kuukauden päässä, uskomatonta. Minulle on kerrottu, että pian alkaa se kenties raskain pyöritys, kun lukuvuotta aletaan koostaa kasaan ja yseille puuhataan päättöarviointia. Yhteishaku on sentään jo kunnialla hoidettu, ja vaikkei se tänä vuonna toimenkuvaani varsinaisesti kuulunut, seurasin toki omien oppilaideni tekemisiä mielenkiinnolla. Monessa alkaa jo näkyä sitä ihan oikeaa kypsymistä, seuraava askel kohti aikuisuutta on jo aloitettu.

Mutta niin hurjasti on vielä tekemistä, etten ole uskaltanut edes tehdä to do -listaa, koska pelkään siitä tulevan tolkuttoman pitkän. Ja sitäpaitsi haluan nyt keskittyä löytämään hukkaamani energian jostain. Ainakin salikortti vinkuu ahkerasti ja vitamiinipaukut vetäisen joka aamu. Vastaus löytynee jostain syvemmältä. Mistä – jääköön nähtäväksi.

(Mutta toivottavasti se löytyisi pian, koska tämä levottomuuden ja väsymyksen yhdistelmä on aika pirun kuluttavaa.)

22 kommenttia:

  1. Työelämä voi olla aikaa raastavaa. Salikortti on kyllä hyvä tapa ammentaa voimaa arkeen, ainakin omalla kohdalla se toimii suht hyvin. Hetki kerrallaan eteenpäin, asiat lutviutuvat joskus aivan itsestäänkin. Tsemppiä kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen kyllä, että noin vuosi sitten oli vähän samanlaiset fiilikset, kun yritin opona saada yhteishakua kunnialla purkkiin. Sen jälkeen kyllä helpotti, eikä vastaavaa piikkiä enää kevään aikana tullut. Nyt se huippu menee näköjään hieman myöhäisemmälle...

      Kiitos tsempeistä, MarikaOksa. :)

      Poista
  2. Nyt ihan hirveästi tsemppiä loppurutistukseen. Ja olet kyllä reipas, kun jaksat kuitenkin salille raahautua raskaan työpäivän päälle. Moni (lue: minä) ei jaksaisi sitäkään, vaikka se hyväksi olisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jaana. Jossakin on pakko pysyä kovana ja nyt se on ilokseni liikkuminen. Ilman sitä olo olisi varmaan aika paljon huonompi vielä.

      Poista
  3. Tsemppiä arjen haasteisiin ja kevätväsymykseen! Minuakin väsyttää, vaikka olen lyhennetyillä työpäivillä ja työ on vielä suht kevyttä (kirjastossa!!!!!). Mutta onhan se joka aamuinen herääminen, ihmisten kohtaaminen, oman mukavuusalueen ulkopuolella heiluminen, epävarmuus jne väsyttäviä tekijöitä. Itse yritän nykyään ehtiä ajoissa sänkyyn, jotta ehtisin lukea. Olen vähän lukenutkin, mutta enimmäkseen "mennyt ajoissa sänkyyn" on yhtä kuin "ajoissa nukkumaan" eli sammun kirja naamalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katri. Joka päivä on hieman valoisampaa (ja yksi päivä vähemmän kesään, heh). Stressiä ja jännitettä tulee ihan kaikenlaisesta työstä, mutta onhan tällaiset ihmis- ja asiakaspalveluammatit sellaisia ihan omalla tavallaan. Aina ei sitten millään jaksaisi sitä vuorovaikutusta, vaan olisi ihanaa hautautua omaan rauhaansa... ;)

      Poista
  4. Tsemppiä, heilutan täällä pompomeja! Oikeasti olet ihan super, tiedäthän.

    Siitä kertoo myös se, että luet ihan loistavaa kirjaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, yritetään selvitä, vaikka välillä niin pirusti väsyttääkin... Ja kirja on mainio, ihan jo loppumetreillä. :)

      Poista
  5. Tsemppiä! Kyllä se siitä. :) Kukaan seppä syntyessään ja niin päin pois... ja kertoohan se jotain, että kokeneemmat kollegat ovat sitä mieltä että olet tehnyt hyvää työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta tuo, että pitäisi jaksaa treenata (ja vielä kauan!), mutta välillä toivoisi olevansa aikakoneessa ja hyppäävänsä jo siihen vaiheeseen uraa, kun jo vähän enemmän tietää, mitä on tekemässä. ;)

      Poista
  6. Voi, tsemppiä, tsemppiä! Kesäloma häämöttää. Tässä vaiheessa lukuvuotta todella eletään kädestä suuhun ja lomasta lomaan. Se ei ikävä kyllä muutu, vaikka työvuosia kertyy - mutta ehkä tuo oppilaiden kanssa oleminen vähän helpottuu, vuoristorataan tottuu.

    Selvästi taitoihisi luotetaan! Teet arvokasta työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen on uskottava. Viikot kuluvat kyllä oikeasti aivan uskomatonta vauhtia, ja pianhan se on sitten kolme vajaata viikkoa putkeen ja kaikenlaista mahdollista... Mutta kyllähän sitä pitäisi silti jaksaa painaa täysillä loppuun asti. Kiitos kivoista sanoistasi Elina. :)

      Poista
  7. Voimia arkeen,kevät tekee sen taas, se saa jokaisen hymyilemään.
    Työ vielä omaa identiteettiään hakevien nuorten kanssa on kuluttavaa, se vie valtavasti voimia.
    On jaksettava olla se aikuinen. Epävarmuutta tuntee jokainen joskus, mutta se ei tarkoita ettet osaisi työtäsi. Kun matka väsyttää, on lyhennettävä askelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuohan se on, pitäisi jaksaa olla aikuinen ja johdonmukainen. Tässä on minulla paljon opittavaa. Ehkä se vielä jonain päivänä helpottuu ja vahvistuu.

      Kiitos kannustuksesta. :)

      Poista
  8. On lupa väsyä. On lupa tuntea riittämättömyyttä. Olet tärkeä useammille kuin tiedätkään. Halit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Omppu. Kommenttisi lämmittää mieltäni.

      Poista
  9. Suunnaton voimalähetys täältäkin.

    VastaaPoista
  10. Superpaljon voimia täältäkin! Olen kaukaa ihaillut suunnatonta uskallustasi hypätä mukaan peliin, jonka sääntöjä vasta opettelet ja jotka vieläpä muuttuvat päivittäin - ja kaikesta tästä olet selvinnyt. Hyvin tämä sujuu tämä loppukin. Ihan silkkaa alamäkeä ja nautiskelua kesäkuuta kohti...!

    Tiukimmat niuho-opet ovat niitä, joita muistellaan lämpimimmin! Ja se, että aikuinenkin tekee virheitä (ja osaa pyytää niitä anteeksi) on tärkeä läksy myös.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna. Eiköhän tämä tästä taas iloksi muutu. Asiakkaat kyllä piristävät päivittäin, ainakin osa on joka päivä hyvällä tuulella. Välillä tulee onnistumisia, onneksi. Kuten tänään, kun kokeensa tyhjänä aiemmin palauttanut suostui tekemään suullisen täydennyksen siihen - ja hyvinhän se osasi, tietenkin. Kunhan vain jaksoi yrittää.

      Mutta nyt: viikonloppu!

      Poista
  11. Suketus, tämä outo talvikin, kuin pidennetty julma huhtikuu, voi viedä voimia. Olen pitkästä aikaa keväällä niin väysynyt, että en sanotuksi saa. Ja minäkin jaksan pitää enää kiinni vain lenkkeilystä. Kaikki kokeet otatin yksityisellä ja arvot ovat huimat, mutta kun väsyttää. Olen selvästi kunnon talvien ja etenkin syyskesän ja syksyn lapsi. Normaalisti olisin nyt hiihtänyt satoja kilometrejä, mutta jäälle ei ole saatu edes latuja vedettyä...

    Taidan aloittaa Upiqinon Gold -kuurin. Joskus aloitin sen aina ennen marraskuuta, mutta nyt marraskuu on mun salarakas.

    Sinulla on ihmissuhdetyö, joka vie voimia. Paras ystäväni on koulukuraattori, joten tiedän vähän työn kuormittavuudesta. Hän tekee viransijaisuutta, joten...Tämän päivän trendi on epävarmuus. Mikäään ei ole niin varmaa kuin epävarma.

    Jaksamista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Väsymys on suurta ja valo vielä aika raakaa, vaikka tietynlaista lämpöäkin on jo havaittavissa... onneksi. Minua ei lumen puute ole haitannut, mutta ymmärrän kyllä, kuinka suuri vaikutus sillä on talvi-ihmisiin väistämättä.

      Ihmissuhdetyö on tosiaan omalla tavallaan todella raskasta, vaikka antaa myös paljon. Onneksi työyhteisöni on hyvä, en halua edes ajatella, millaista olisi, jos kollegoista ei saisi tukea.

      Kiitos, Leena. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!