Alice Munro: Liian paljon onnea

Alice Munro: Liian paljon onnea
Suomentaja: Kristiina Rikman
Ulkoasu: Markko Taina
Tammi 2013 (1. painos 2010)
366 s.
Too Much Happiness (2009)

Kirjakauppaostos.


Alice Munron novellikokoelma Liian paljon onnea on jälleen yksi osoitus kanadalaiskirjailijan vahvuudesta, taituruudesta ja monipuolisuudesta. Mukana on kymmenen novellia, joiden aihepiirit vaihtelevat perhe-elämän vavahduksista brutaaliin väkivaltaan, lapsuuskokemuksista kuolinvuoteelle, sairaudesta satunnaiseen pahuuteen, hyviin hetkiin ja onnen murusiin. Etenkin viisi novellia nousee tavalla tai toisella yli muiden.

Wenlock Edge on kertomus opiskelemaan lähtevästä nuoresta naisesta, joka kohtaa yliopistokaupungissa uusia puolia elämästä. Erikoislaatuinen ystävyys johtaa kummallisiin tapahtumiin, joiden kokonaisuutta niin lukija kuin päähenkilö joutuvat miettimään useampaan otteeseen eri näkökulmista. Munrolla on taito tehdä tutusta outoa ja oudosta tuttua, ja hänen käsissään hyvinkin absurdit tapahtumat muotoutuvat huomaamatta osaksi normaalia ja tavanomaista.

Lasten leikkiä pureutuu syyllisyyteen ja nuorten tyttöjen julmuuteen. Se kertoo eräästä kesäisestä päivästä leirillä, vesileikeistä ja samaan aikaan se käsittelee erilaisuuden pelkäämistä ja sen kohtaamisen mahdottomuutta. Novelli saa miettimään, kuinka kapea on raja lapsen avoimen mielen ja opittujen ennakkoluulojen välillä.

Vapaat radikaalit tarjoaa yllätyksiä. Sen henkilöt eivät ole lainkaan sitä, miltä näyttävät ja uusia puolia paljastuu joka hetki. Novellin tunnelma on samaan aikaan latautunut ja ahdistava ja sen käänteet hämmentävät ja samalla ihastuttavat oveluudellaan. Aikatasot limittyvät, muistot, toiveet ja pelot yhdistyvät.

Kokoelman niminovelli Liian paljon onnea kertoo oikeasta, eläneestä ihmisestä: venäläisestä matemaatikosta Sofja Kovalevskajasta, joka joutui näkemään 1800-luvun lopulla paljon vaivaa saadakseen tehdä kykyjensä mukaista uraa. Novellin runko sijoittuu muutaman päivän ajanjaksolle, mutta takaumien ja muistojen kautta Kovalevskajan elämä saa pinnan ja sisällön. Tyyliltään novelli ei ole aivan perinteisintä Munroa, vaan tarinallisempi ja juonellisesti laajempi. Kokonaisuus on kaikin tavoin pakoton, vapaasti kehkeytyvä ja eheä.

Ja sitten on Ulottuvuuksia. Kokoelman avaava, luun kurkkuun iskevä, terävä, raadollinen ja surullinen. Vaikket koskaan lukisi muuta Munrolta, lue tämä novelli. Se on tunnelmaltaan tiivis, käänteiltään yllättävä ja kauheasta aiheestaan huolimatta kaikkea muuta kuin toivoton. Ulottuvuuksia pureutuu syvälle perhetragediaan, taustoittaa ja kyseenalaistaa, analysoi muttei tarjoile mitään valmiina. Lukija saa hämmästyä, ihmetellä, ihailla ja nieleskellä. Ulottuvuuksia on novellitaidetta parhaimmillaan.

Alice Munro on niin taitava kirjailija, että hänen teostensa äärellä on pakko nöyrtyä. Aiheet pulppuavat arjesta, mutta ovat kaikkea muuta kuin tylsiä tai ankeita. Yllätykset, muutokset, pienet liikahdukset ja käännökset tekevät Munron novelleista kirjallisuutta, joka ei jätä kylmäksi. Hän käsittelee rumia, brutaaleja, jopa tavallaan kiellettyjä aiheita, muttei koskaan ylly mässäilemään tai moralisoimaan. Ihmiset saavat hänen novelleissaan elää elämäänsä valintojensa, virheidensä ja toisinaan myös onnensa kanssa. Liikaa onnea ei kuitenkaan kukaan lopulta saa. Siitä pitää elämän vaaka huolen.

___

Liian paljon onnea on laajalti luettu kirja. Muutamia muiden arvioita: Lurun luvut, Kirjanainen, Kirjapeto, Mustikkakummun Anna, Sinisen linnan kirjasto.

Osallistun kirjalla 14 nobelistia -haasteeseen.