1. kesäkuuta 2013

On siis kesä!



Näissä tunnelmissa tänään, joskin kuvan laituria joudun kaipaamaan juhannukseen saakka.

Kyllä, nyt se alkoi: kesä ja loma! Suvivirsi on veisattu, todistukset ja stipendit jaettu, ysiluokkalaiset lähetetty maailmalle silmät säkenöiden (ja vähän silmäkulmia pyyhkien). Opo kun olen, palaan hetkeksi töihin vielä kuun puolivälissä yhteishaun tulosten tullessa, mutta se ei yhtään lannista olotilaa, joka on itse asiassa edelleen aivan pöllämystynyt. Nytkö se päättyi? Onko tämä ehkä maailman pisin talvi takana, ensimmäinen opetusalan duuni lähes hanskassa, tuhat kokemusta ja opetusta rikkaampana? Kyllä!

Uskomaton puoli vuotta takana. Ihania kollegoja, paljon opittua, mokattua ja hämmästeltyä. Mielettömiä oppilaita, teini-ikää, angstia, äksyilyä, hymyjä. Tappelupukareiden erottamista, luokasta poistamisia, pitkiä ja hartaita keskusteluja elämästä ja tulevaisuudesta. Yksi treffikutsu. Soveltuvuuskoepreppauksia, pettymyksen ja onnistumisen hetkiä. Kehuja ja moitteita.

Sain hyvää palautetta sekä kollegoilta, esimieheltä että oppilailta. En varmasti ollut kaikkien mieleen, ja aivan takuulla olisin voinut tehdä monta asiaa toisin ja huomattavasti paremmin, mutta niinhän se on aina. Kun tänään kyynelehdin työparini olkapäätä vasten, tajusin, että sain ainakin puoli vuotta olla todella onnekas. Minulla oli hyvä työ, jota sain tehdä hyvien ihmisten kanssa. Aina ei ole niin.

Nyt kun palkka juoksee vielä kuukauden päivät, en vielä murehdi mitään. Kyllä se uusi työ löytyy. Ja siellä odottavat uudet ihmiset: oppilaat ja työkaverit, juuri ne, jotka tekevät tästä työstä maailman parhaan.

Ja sitä ennen on kesä!

8 kommenttia:

  1. Ihana teksti. Minä onnistuin olemaan suht kuivin silmin, opetin ysejä niin vähän, mutta kyllä se herkisti kun koulun ovesta marssiessani yksi ysityttö tuli vielä halaamaan. Symppikset. <3

    Ja sie oot niin hyvä tyyppi että kyllä se työ tulee, ihan varmasti.

    Nauti, fiilistele!

    ps. Ja sen lisäksi on Harjukaupunkikin kesken, ah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin hanat aukesivat kunnolla vasta juhlan jälkeen kollegoita hyvästellessä ja hyvää kesää toivotellessa, juhlassa pysyi pokka. ;)

      Voi, nautin kyllä! Kunhan tässä tosiaan tajuaisi, että se loma ihan oikeasti alkaa nyt. Vaikea tajuta, ettei tarvitse huomenna mennä töihin.

      Poista
  2. Ihana teksti :). Mahtavaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kyllä minäkin uskon että se työ sieltä tulee, ihan varmasti. :)

    Mahtavaa kesää täältäkin, nauti täysillä ja lue. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinne, Krista! Hassu tunne näin maanantaiaamuna: kahvia kupissa ja hidas aamupalan nauttiminen, surffailua ja lehden lukemista – eikä kiire minnekään vaikka kello on jo kymmenen!

      Poista
  4. Kyllä se uusi työ löytyy, olen ihan varma. Oikein ihanaa ja rentouttavaa kesää! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!