On siis kesä!

Näissä tunnelmissa tänään, joskin kuvan laituria joudun kaipaamaan juhannukseen saakka.

Kyllä, nyt se alkoi: kesä ja loma! Suvivirsi on veisattu, todistukset ja stipendit jaettu, ysiluokkalaiset lähetetty maailmalle silmät säkenöiden (ja vähän silmäkulmia pyyhkien). Opo kun olen, palaan hetkeksi töihin vielä kuun puolivälissä yhteishaun tulosten tullessa, mutta se ei yhtään lannista olotilaa, joka on itse asiassa edelleen aivan pöllämystynyt. Nytkö se päättyi? Onko tämä ehkä maailman pisin talvi takana, ensimmäinen opetusalan duuni lähes hanskassa, tuhat kokemusta ja opetusta rikkaampana? Kyllä!

Uskomaton puoli vuotta takana. Ihania kollegoja, paljon opittua, mokattua ja hämmästeltyä. Mielettömiä oppilaita, teini-ikää, angstia, äksyilyä, hymyjä. Tappelupukareiden erottamista, luokasta poistamisia, pitkiä ja hartaita keskusteluja elämästä ja tulevaisuudesta. Yksi treffikutsu. Soveltuvuuskoepreppauksia, pettymyksen ja onnistumisen hetkiä. Kehuja ja moitteita.

Sain hyvää palautetta sekä kollegoilta, esimieheltä että oppilailta. En varmasti ollut kaikkien mieleen, ja aivan takuulla olisin voinut tehdä monta asiaa toisin ja huomattavasti paremmin, mutta niinhän se on aina. Kun tänään kyynelehdin työparini olkapäätä vasten, tajusin, että sain ainakin puoli vuotta olla todella onnekas. Minulla oli hyvä työ, jota sain tehdä hyvien ihmisten kanssa. Aina ei ole niin.

Nyt kun palkka juoksee vielä kuukauden päivät, en vielä murehdi mitään. Kyllä se uusi työ löytyy. Ja siellä odottavat uudet ihmiset: oppilaat ja työkaverit, juuri ne, jotka tekevät tästä työstä maailman parhaan.

Ja sitä ennen on kesä!