Ei laiska / laiska

Itsekehussa pyöriskelyn määrä alkaa olla maksimaalinen, mutta kerrottavahan se on, että tänään soitettiin kolmanteen työhaastatteluun kuukauden sisään. Ilmoitin olevani kiinnostunut keikkahommista vastatessani soittopyyntöön bussissa kotimatkalla töistä. Silloin tunsin olevani täynnä energiaa ja haluani paiskoa töitä myös sivutulot mielessäni. Puoli tuntia myöhemmin, kun kömmin pöhnäisenä ulos ratikasta kotipysäkillä, mieli oli jo muuttunut. Miksi edes vastasin siihen soittopyyntöön. Jumalauta en muuten varmasti jaksa enää toista (kolmatta) työtä tähän soppaan.

En, vaikka raha tulee tarpeeseen ja sitä pitää takoa, kun siihen on vain mahdollisuus.

Tänään kirjoitin nimen alle työsopimukseen ja kolmen kuukauden koeaika alkoi. Ehdot työnteolle ovat kohtuulliset, joskaan eivät tietenkään vastaa työhön vaadittavaa taito- ja asiantuntijuustasoa. Museoalan ongelma yleisesti. Tehkää asialle jotain, ihmiset! Minä en jaksa. Toisaalta uudella työpaikalla opastuksista maksetaan erillinen palkkio, niin kuin nähdäkseni asianmukaista on. Että eipä sitten muuta kuin varauskirjoja täyttelemään! (Tosin ehkä kannattaisi yrittää ensin sisäistää näyttelyiden aihealueet, jotka eivät todellakaan vastaa basic-tietojani... edes Trivialista) Hienolta kuulosti myös esimiehen suunnitelma kevään mittaan tehtävästä tulospalkkiojärjestelmästä, jonka avulla hinnoitellaan mahdolliset erikoisemmat museopedagogiset ja palvelutyöt, kuten työpajojen ja oppimispolkujen suunnittelu. Saattaisi potkia työntekoon huomattavasti pelkkää tuntipalkkaa paremmin.

En jaksanut mennä sittenkään salille, vaikka tarkoitus oli ja mies käski. Meillä on tässä huushollissa meneillään jonkinlainen urheiluproggis, johon minä saan tai en saa osallistua. V treenaa lihaksia, minun pitäisi laihduttaa. Toisaalta minäkin haluan treenata lihaksia, mutta proteiinipirtelöt jäävät kyllä tuon toisen juotaviksi. Toivoa sopii, että hektinen joskin suhteellisen säännöllinen elämä auttaa popsimaan jälleen kunnollista ja parempaa ruokaa. Ihan kivasti on jopa tehnyt mieli kokkailla safkaa, kun sitä on joku toinen syömässä ja arvostamassa. Urheilukärpänen on myös puraissut uudelleen syksyn ja talven kestäneen kooman jälkeen - onneksi. Mennessäni Elixiaan treenaamaan pitkästä aikaa, ohjaaja totesi, ettei moisesta tauosta kannata kantaa ainakaan huonoa omatuntoa. Tärkeämpää on se, että treeni jatkuu. Odottelen myös lumien sulamista, jotta pääsen taas tamppaamaan lenkkipolkuja. Pieni kriisi on kehittymässä siitäkin, kuinka pärjään helsinkiläisessä lenkkiskenessä pömppikseni kanssa, mutta jääköön se huoli tuonnemmaksi. Jos jollakulla on lenkkeillessä aikaa kyylätä muita, hän lienee väärässä paikassa. Eikä minua saa kirveelläkään telomaan itseäni tuonne jäisille kaduille tai poluille. Sula, saakelin lumi, sula! NYT!