9. syyskuuta 2007

Romahdan melko pian

Viikonloppu oli ihana ja rentouttava, kiitos V.

--

Kotona ei ole rentouttavaa. Olen melko varma, että kylpyhuoneessani on kosteutta. Olen myös melko varma, että ylipäänsä seinissäni on kosteutta, sillä niihin on ilmestynyt outoja viiruja ja tahroja pitkään paikallaan olleiden esineiden kohdalle. Lisäksi tuossa vuodenvaihteessa korjatussa seinässä näkyy tummempia kohtia, jotka kuultavat selkeästi maalipinnan alta.

Naapurissa on kylpyhuoneremontti, ja asukki (taloyhtiön hallituksen pj) lupasi, että kun siihen tehdään loppumittaukset, samalla käydään myös minun asunnossani. Mutta en tiedä, koska se on valmis. Pääni alkaa olla hajoamispisteessä, vaikka yritänkin nyt pysyä rauhallisena ja odottaa siihen, että se mittaaja tulee.

Mutta kun tahtoisin, että se mittaus tehtäisiin nyt.
Ajatus uudesta remontista aiheuttaa huomattavia rytmihäiriöitä ja käsien tärinää. Vaikka tiedän, etten itse joudu siitä rahalliseen vastuuseen ainakaan kokonaan, se ei auta yhtään. En kestä, miksei tämä koti voi vain olla ihan tavallinen koti, hyvässä kunnossa ja mukava asua? Miksi minun pitää koko ajan olla haistelemassa nurkkia ja miettimässä, onko tuossa ja tuossa nyt sitten kosteutta vai mitä ihmettä, miten tuolta seinästä voi näkyä tuollainen varjo, miksei siitä saa valokuvaa, miten on mahdollista etten ole huomannut tarkkailla seiniäni aiemmin kunnolla, mistä nuo viirut ja tahrat ovat tulleet ja mikseivät ne lähde irti, miksi nenäni on koko ajan tukossa, olenko saanut jonkun keuhkoahtauman, onko kotini täynnä sinne kuulumattomia eliöitä, mistä tuo haju tulee, miksei se lähde vaikka hinkkaan lattioita niska hikisenä? Ja miten ihmeessä se kosteus ei ole näkynyt taloyhtiöön tehdyssä kuntokartoituksessa ja miksi se tulee juuri nyt ja miten saan koskaan myytyä tätä asuntoa yhtään kellekään, kukaan muu ei voi olla yhtä tyhmä kuin minä ja ostaa asunnon olematta kyyninen paska!

Niin. Olen pikkuhiljaa tulossa vainoharhaiseksi. En tahtoisi viettää aikaani täällä kotona, koska vilkuilen koko ajan häiriintyneenä ympärilleni ja pelkään. Pelkään aivan hirveästi, että joudun täältä jälleen karkuun, minne saan muka Riesan hoitoon siksi aikaa ja missä nukun itse yöni? En voi paeta Järvenpäähän, minulla on paljon luentoja ja töitä on joka arkiaamu!

Minä en jaksa enää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!