17. syyskuuta 2007

Ilmaa kevyempi

No niin, nyt voitte kaikki kuorossa sanoa "mitä minä sanoin", sillä irtisanouduin työpaikastani tänään. Lupasin olla ensi viikon loppuun saakka. Sitten se loppuu siihen. Tänä aamuna nojatessani päänsärkyisenä ja apaattisena päätäni bussin ikkunaan kellon ollessa 05.37 tajusin, ettei tämä voi jatkua näin. En voi mitenkään saada aikaiseksi proseminaariesitelmää ja kandin tutkielmaa, kahden sivuaineen perusopintoja, pakollisia kieliopintoja ja pääaineen menetelmäopintoja, ellei minulla ole vuorokaudessa ainoatakaan virkeää hetkeä. Päivät ovat liian pitkiä ja työn tekeminen vituttaa - se on niin merkityksetöntä ja typerää. Esimies oli varsin ymmärtäväinen ja sanoi, että opiskelun täytyy olla tärkeintä. Kiitos hänelle siitä. Vaikka sama kai sillekin on.

Pari kuukautta siis saan elää jossakin kuplassa, ja sitten varmaan tajuan, että rahaa ei tule mistään. Se on sen ajan murhe. Nyt en vain jaksa enempää. Ehkä ei ole pakko? Eihän?

Saanko olla heikko luovuttaja?

2 kommenttia:

  1. Et ole luovuttaja. Ihminen ei kaikkea kestä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Uskon tämän ehkä vielä jonakin päivänä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!