13. syyskuuta 2007

Hunajainen muki

Tänään alkoi proseminaari. Olin ahdistunut. Harkitsin vakavasti vielä tuntia aiemmin paikalta karkaamista, sillä minua pelotti. No, totesin realiteetit, enkä karannut minnekään. Katsotaan, tuleeko siitä yhtään mitään. - Vaikka onko minulla edes vaihtoehtoja?

Olen väsynyt, ärtynyt ja viluinen. En muistanut, että tenttiin lukeminen on näin hidasta. Vaikka lopetinkin muistiinpanojen tekemisen jo maanantaina, en silti ole edennyt, niin kuin oli tarkoitus. Huominen enää aikaa lukea, enkä ole saanut loppuun keskimmäistäkään kirjaa. Mutta onneksi tosiaan yritin lukea noita samoja kirjoja jo keväällä, sen nyt avaamattoman kirjan luin kyllä kunnolla silloin. Ehkä siitä läpi pääsee, jorinalla vaan jos ei muuten, eikä minulla nyt niin äärettömän kunnianhimoisia tavoitteita tuon suhteen olekaan. Napsahtaisivatpa vain syksyn ensimmäiset opintopisteet tilille. (Suorittaja...)

Ostin Ruohonjuuresta todella hyvää minttu-kamomillateetä, ja olen lipittänyt sitä lähes joka ilta. Hyvää on, varsinkin hunajalla. Ajattelin aiemmin, että minun tulisi pyrkiä eroon teen makeuttamisesta, varsinkin eläinkunnan tuotteella, mutta kun hunaja on teessä niin hyvää! Sokerin jätän nykyisin useammin väliin, vaikka saatavilla ei olisikaan hunajaa. Joten ehkä osatavoite on saavutettu? Ketä kiinnostaa?

Pelottaa, ettei elämäntaparemontista tule mitään, koska pitkien ja energiaakuluttavien päivien jälkeen raahustaessani kotiin tekee mieleni yleensä mutustella jotakin, ja se jokin on usein suklaa. Karkkipäivän pitäisi olla kerran viikossa, harmi, ettei äiti enää määrää, milloin karkkia saa. Muistan, kun kerran tokalla luokalla murtauduin salaa säästöpossuuni, otin sieltä kympin kolikon ja kävin lähi-Siwassa ostamassa pussillisen vadelmakarkkeja. Söin ne kotimatkalla metsässä ja jätin tyhjän pussin jonkun naapurin roskikseen, ettei todistusaineistoa jäisi. Kukaan ei saanut koskaan tietää, mutta eivät ne karkit kyllä kovin hyvältä maistuneet, koska tiesin, ettei keskellä viikkoa kuuluisi niitä syödä.

Olen ollut liian kiltti tyttö, kuten todettua, ja luulen sen olevan syynä aika moneen myöhempään mutkaan, mutta siitä ehkä joskus toiste sitten (enkä minä ole mikään psykologi). Kohta alan katsoa Housea, nam.

2 kommenttia:

  1. HYvä, että joku muukin harkitsi karkaamista. Ajattelin itse karata heti ryhmätyötunnin alussa ja antaa paikkani jollekin toiselle, kun se Nenonen oli niin pelottava aluksi. Mitenköhän se tyttö minun vieressä pärjää prosenaarin, kun se raukka tuntui olevan niin hukassa...

    VastaaPoista
  2. Kiltin tytön roolista ulos murtautuminen alkaa murtautumalla vaatekaappiin: pois kaikki pikkuhousut, joissa on navan alla pieni rusetti!

    Joukkovoimaa! ARRRR

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!