14. tammikuuta 2011

Pakkaamista vain

Sisustushommelit tuntuvat vähän lähempänä olevilta, kun on nähnyt muutaman kuvan tulevasta asunnosta. Pääkallopaikkallahan en ole itse edes käynyt, joten on luotettava kuriirin sanaan. Seinille tulee julistetauluja ym., mutta kangastakin sinne kaipaan. Marimekkoa tietenkin.

Esimerkiksi mustavalkoinen Fokus.


Tai vihreäsävyinen Siirtolapuutarha.


Keskustelemme asiasta V:n kanssa tarkemmin, kunhan olennaisemmat asiat saadaan kuntoon. Kuten esim. se muutto. Ja uudet kirjahyllyt. Ja kaiken kaman ahtaaminen 42 neliöön.

Tänään asuntoni tyhjeni taas hieman, kun kirjahyllyni pantiin palasiksi ja vietiin ystäväni R:n kotiin. Kuulemma näyttää hyvältä ja kamat mahtui justiinsa. Kyseinen hyvinpalvellut Expedit muutti luokseni syksyllä 2005 Kaisun ja miehensä kotoa, ja aika monta kasausta ja purkua se ehti minunkin hoivissani kokea. Nyt oli aika siirtää omistusvastuu seuraavalle. Meidän (hihi) uudet hyllymme odottavat vielä kaupassa (Ikeassa toki nekin), toivottavasti muuton yhteydessä saamme ne sieltä muuttoauton kyytiin.

Kaksi viikkoa enää, sitten on aika hyvästellä Tampere kotikaupunkina. Aikamoista.

6 kommenttia:

  1. Miehet on aikamoisia kun sinutkin vie.

    Mä tykkään tästä, vaikka se taitaakin olla lastenhuoneen kangas:
    http://www.marimekko.fi/tuotteet/sisustus/kankaat/puuvillakankaat/kulkue-kangas-101

    VastaaPoista
  2. Mäkin tykkään tosta Kulkueesta! Se on yks vaihtoehto, vaikka V sille vähän naureskelikin. Tosin - miksei sisustukselle saisi naureskella. Kyllähän kotona saa hauskaa olla :D

    VastaaPoista
  3. Kaksi viikkoa kulkenee kuin siivillä, sitten pitää valmistautua junamatkoihin että pääsee sua kiusaamaan. "Onneksi" pedaopinnot pitävät sua vielä jonkun verran täällä suunnalla.

    p.s. Ilmaista pakkaus/laatikonkantoapua tarjolla!

    VastaaPoista
  4. Mari, tarviin sijoitusta ainakin silloin helmikuun ekalla viikolla pariksi yöksi. Onks ookoo?

    VastaaPoista
  5. Mä olen itse asiassa taipunut Sannan ehdottaman Kulkueen puolelle, ja V:n mielestäkin se ois hyvä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!