29. tammikuuta 2011

Oodi Tampereelle

Huomenna päättyy 5,5 vuotta kestänyt tamperelainen elämäni. Olo on haikea ja hämmentynyt. Olen manselaistunut huomaamattani vuosien saatossa melko vahvasti. Turku-vihaa en ole onnistunut synnyttämään, enkä kannata mitään lätkäjengiä, mutta kaupungista minä diggaan. Täällä on paljon hyvää.

Yliopisto

Tampereen yliopiston on huippukiva opiskelupaikka. Historiatieteen ja filosofian laitos on suositeltava. Tosin enäähän meillä ei ole laitoksia vaan tieteenalayksiköitä, ja oma kotilaitoksenikin kuuluu nykyisin yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikköön. No, hissan laitoksena se minulle pysyy siihen saakka, kunnes valmistun. En olisi halunnut opiskella missään muualla. Laitoksella on hyviä opettajia (no, toki niitä toisenlaisiakin), siellä on kannustettu tekemään hyviä opinnäytetöitä ja ohjaus on jees. Kurssitarjonta tuntuisi paranevan vuosi vuodelta. Lisäksi yliopistossa on (ainakin toistaiseksi) vapaa sivuaineoikeus, mikä ei suinkaan ole itsestäänselvää. Itse olen käyttänyt kyseistä oikeutta huolella hyväkseni. Ehkä vähän turhankin tehokkaasti... Tokikaan suhteeni yliopistoon ei lopu mihinkään, vaikka muutankin, mutta luonnollisesti opiskelijaelämäni Tampereella kietoutuu tiukasti sen ympärille.

Työt

Tampereella asuessani olen ollut työsuhteessa viiteen eri paikkaan, joista neljä sijaitsee täällä. Työelämästä Tampereella en sinänsä paljoakaan tiedä, mutta ainakin itse olen aina saanut töitä niitä rivakasti etsiessäni. En tosin ole ollut kovin nuuka työnkuvan suhteen. Opetusalalla Tampere ei taida olla kaikkein avonaisin, sillä paikkoja kaiketi hieman supistetaan, mutta minkäs tuolle mahtaa. Tamperelaiset työpaikkani ovat olleet ihan jees, eivät nyt mitään tajuntaaräjäyttäviä, mutta kyllä niistä on elannon tienannut. Ja tutustunut ihmisiin.

Asuminen

Ehdin asua Tampereella kolmessa eri osoitteessa ja kuukauden hyyryläisenä neljännessä. Ei liene syytä tehdä sen tarkempaa katsausta Pispalan katastrofiin, mutta sanottava kyllä on, että kotini siellä on ollut aika pitkälti ainoa, jossa on lapsuudenkodin jälkeen tuntunut Oikeasti Kodilta. Pispalaan ikävöin melkein joka päivä, ainakin aina silloin, kun uskallan ajatella sitä, minkä menetin ilman omaa syytäni. Hatanpään kämpässä sain nauttia kahden eri kämppiksen seurasta ja pidin siellä asumisesta, vaikka asunto hieman rappeutunut olikin. Tämä nykyinen yksiöni on ollut mukava pesä, mutta tuntunut koko ajan väliaikaiselta. En jää tätä ikävöimään.

Mestat

Ehdoton vakkaripaikkani on Telakka. Muita hyviä mestoja ovat Klubi, Café Europa, Tentti ja Doris. Tässä cityssä ei menomestat lopu kesken. Eikä istuskelupaikatkaan. Litroittain kaljaa on tullut kiskottua erinäisissä anniskelupaikoissa. Kaikkein parhaita mestoja ovat kuitenkin kavereiden kodit ja niissä vietetyt bileet ja illanistujaiset ja leffakerhon kokoontumiset. Olen löytänyt Tampereelta niin mahtavia ihmisiä, etten koskaan olisi uskonut sellaisia olemassa olevankaan. Kiitos niille, jotka tätä lukevat ja niillekin, jotka eivät. Ilman ihmisiä ei Tampereellakaan tee mitään.

Elämä

Tampereella olen tutustunut kunnolla liikunnan maailmaan. Olen juossut Kaupin metsissä, nostanut rautaa Kalevan Elixiassa, iskenyt sulkapalloa Atalpalla ja lenkkeillyt maailmanparantamishengessä pitkin kaupunkia Jennin seurassa. Kuten jo yllä mainitsin, olen myös luuhannut pitkin kyliä sekä alkoholilla että ilman. Külttüüria, tai siis sen seuraamista olen harrastanut elokuvissa ja Ylioppilasteatterissa ja kaikenmaailman klubeilla sekä museoissa, joista ykköseksi ehdotan Vapriikkia. Kyllä täällä kerkeää harrastamaan vaikka mitä jos vain haluaa.

Tampereen paikallispolitiikkaa en ole juurikaan seurannut, vaikka toki äänioikeuteni viime kuntavaaleissa käytinkin. En periaatesyistä lue Aamulehteä (koska se on paska), ja niinpä olen ns. pihalla siitä, mitä kaupungissa tapahtuu. Hyvin olen silti pärjännyt. Mitään mullistavaa ei elämässäni tamperelaisena kuntalaisena ole ehtinyt tapahtua. Bussit kulkevat ja viemärit vetävät, kadutkin aurataan. Ei valittamista.

Tämä on kiva kaupunki, mutta mieli vetää etelään. Kun on kerran pääkaupunkiseutulaisena syntynyt, ei kai siitäkään kokonaan eroon pääse - ja miksipä pitäisikään. Odotan jo innolla, miltä Helsinki näyttää kotikaupunkina. Sen verran levottomat jalat minulla on, että aina silloin tällöin täytyy jatkaa matkaa. Nyt teen sen miehen takia, mutta eiköhän jossain vaiheessa olisi jokin muukin syy syntynyt, että olisi tullut aika sanoa Tampereelle moro.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!