Ihmiset väittelivät tietenkin siitä, onko ulkomailla hyvä olla, miksi ja miksi ei. Mikä siellä on paremmin, miksi sinne mennään. Minusta on ihan "normaalia" (miten kukin normaaliuden määritteleekään) haikailla ulkomaille, jos työelämä ei kotimaassa avaa oviaan - miksei muutenkin. Esimerkiksi omalla alallani (siis humanistisella noin yleisesti) töitä ei suoranaisesti tarjottimella ojenneta, joten voisin ihan hyvin kuvitella lähteväni mualimalle, jos nyt tuon kumppanin kanssa sopisi suunnitelmat yhteen ja mahdollisuuksia ilmenisi. En koe sinänsä olevani velkaa suomalaiselle yhteiskunnalle saati Kunnialliselle Suomalaiselle Veronmaksajalle™ siten, että minun pitäisi jäädä tänne väkisin tekemään töitä, joita ei edes välttämättä ole. En myöskään suostu ottamaan suoranaista vastuuta opiskelualani valinnasta niin, että minun pitäisi potea huonoa omatuntoa siitä, että kouluttaudun alalle, joka ei esimerkiksi kansantalouden näkökulmasta suoraan huuda ammattitaitoani. Kaikkea ei mitata rahassa ja bruttokansantuotteessa, sano. Syy on laajemmin koulutuspolitiikassa, ei yksittäisten ihmisten valinnoissa. Jos jokin ala tuottaa liikaa ammattilaisia, sisäänottopaikkoja pitää supistaa. Simppeliä. Tosin suhdannevaihtelut ovat nopeampia kuin koulutuspolitiikka, joten ajan hermolla on vaikea pysyä. Mutta jotain tarttis kuitenkin tehdä. Vaikka edes näön vuoksi.
Hesarin keskustelussa kummeksuttiin sitä, kuinka nuoret hankkivat "ilmaisen" koulutuksen Suomessa ja sitten painuvat kiittämättöminä ulkomaille paremman liksan ja työtarjonnan perässä. Maksavat perkeleet veronsakin sinne ulkomaille, eivätkä Suomeen, jonne ovat vähintään periaatteen tasolla "velkaa". Sitten palataan himaan lapset helmoissa hankkimaan niillekin "ilmainen" koulutus, jonka Kunniallinen Suomalainen Veronmaksaja™ kustantaa. On tässä maailmassa niin suuri virhe, että! Samoin palataan ottamaan vanhuuden turvaksi terveyspalveluita, jotka nekin ovat - arvatkaa kenen - veroeurojen ansiota.
Tässä nillityksessä Kunniallinen Suomalainen Veronmaksaja™ unohtaa sylki roiskuen eräitä olennaisia asioita. Esimerkiksi sen, että tarpeeksi kauan ulkomailla asuttuaan suomalainenkin menettää Kelan etuudet. Esimerkiksi sen, ettei se suomalainen terveyspalvelu nyt ihan niin loistokasta aina ole - muuallakin maailmassa hoidetaan sairaat, vammaiset ja vanhukset. Esimerkiksi sen, että Suomeen palaavat ulkomailla työskennelleet ihmiset alkavat palattuaan maksaa veroja Suomeen (jos saavat töitä ulkomaisen työkokemuksensa perusteella) ja siten osallistuvat lastensa koulutuksen kustantamiseen yhtä lailla kuin Kunniallinen Suomalainen Veronmaksajakin™. Ja ehkä olennaisimpana sen, että oman hyvinvoinnin maksimointi on ihmiselle täysin luonnollista ja "normaalia" käytöstä. Ihminen on aina pyrkinyt saamaan itselleen ja läheisilleen mahdollisimman hyvän elämän, yleensä mahdollisimman pienellä panostuksella. Ihminen on aina liikkunut toimeentulon, ruoan ja lisääntymismahdollisuuksien perässä. Ihminen on aina paennut huonoja elinoloja, sairautta, köyhyyttä. Aina.
Mitä ihmeteltävää on siis siinä, että suomalaiset korkeakoulutetut (mikseivät toki muutkin!) lähtevät ulkomaille havittelemaan parempia palkkoja, työsuhteita, asuntoja, verotusta, terveydenhoitoa, koulutusta, ylipäänsä elämää? Ja miten voi olla niin vaikeaa käsittää, että kun jokin tällaisen ihmisen arvostama asia tuntuukin jossain vaiheessa olevan Suomessa paremmin, laukut pakataan ja paluulippu hankitaan? Ihminenhän siinä vain maksimoi hyötyjä ja minimoi haittoja. Eli tuskin on maailmalle häipyvän suomalaisen ongelma, jos Kunniallinen Suomalainen Veronmaksaja™ ei itse tee samaa - johon hänellä on periaatteessa aivan samat mahdollisuudet. Ja jos niitä ei käytä, kyseessä on ihan oma valinta.
Jösses että ihmiset osaavat olla tyhmiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!