Olen ollut tien päällä kolme päivää. Tänään saimme karskien apuvoimien avulla haettua minulle pöydän ja muutamia elintärkeitä kirjoja. Minusta tuntuu, että kaikki haisee homeelta. Koko omaisuuteni. Haju seuraa minua ikuisesti, ja se pysyy kirjoissa, kansissa, huonekaluissa, vaatteissa ja hiuksissa. Se kammottaa minua.
Nämä päivät ovat olleet raskaita. Pitkiä, synkkiä ja surullisia. On itkettänytkin, eilenkin bussissa. Bussikuski katsoi turvonneita silmiäni säälien. Olisin ehkä säälinyt itsekin itseäni.
Kissani on karannut eilen. Toivon että se löytyy mahdollisimman pian. Tuntuu pahalta ja ahdistavalta, en olisi halunnut tässä käyvän näin. En itselleni enkä kissalleni. En asunnollenikaan.
Riikalainen kuohuviini voisi maistua paremmaltakin. Juomaseura on hyvää, mutta minua silti surettaa ihan mahdottoman paljon. Mikään ei nyt tunnu menevän niin kuin pitäisi.
Voi ei. Kyllä se kissasi löytää takaisin. Ihan varmasti.
VastaaPoistaÄlä itke. Kaikki kääntyy parhain päin.