Jarmo Ihalaisen kirjat ovat kiilanneet aika yllättäen takavasemmalta kotimaisten suosikkieni joukkoon. Perheestä ja alastomana juoksemisesta lämmitti mieltäni kovin, eikä edellinen miesten maailmaan uppoava Mitä miehen pitää jäänyt kauaskaan esikoisen taiasta.
Ihalaisen uusin romaani Oikea elämä laajentaa ja syventää aiemmista romaaneista tuttua tematiikkaa: perhettä, ihmissuhteita, elämän menetyksiä ja aukkokohtia. Ihalaisella on taito tarkastella luomiaan henkilöhahmoja lämmöllä ja empatialla mutta niin, ettei sokerihuurteesta ole merkkiäkään.
Oikea elämä on kolmen ihmisen tarina. He ovat kaikki menettäneet elämästään paljon. Juri on menestyvä liikkeenjohdon konsultti, piinkova bisnesmies, jonka kiireisessä arjessa ei ole aikaa miettiä tyhjiä paikkoja. Salaa – ehkä jopa itseltään? – hän kaipaa lapsuuden päiviin ja aikaan ennen korvaamattomia menetyksiä, niihin pitkiin talvipäiviin, jolloin pulkka ylitti suurimmatkin hyppyrit ja räkä jäätyi ylähuuleen. Lotta on terveyskeskuslääkäri, joka on päässyt lopultakin eroon väkivaltaisesta miehestään ja keskittyy nyt löytämään elämänilonsa uudelleen, niin kuin vain kapinoivan teini-ikäisen keski-ikäinen vanhempi ja rikkonaisen lapsuuden satuttama ihminen voi. Antti ei ole koskaan päässyt yli pikkusiskonsa kuolemasta, vaan puhuu siskolleen jatkuvasti, uskoo tämän kuulevan. Päivätyönsä ministeriön neuvottelemana virkamiehenä hän hoitaa viivasuorasti ja poukkoilematta – oma perhe puolestaan alkaa kärsiä poissaolevan isän ja aviomiehen haipuvasta olemuksesta.
Ihalainen kirjoittaa henkilönsä eläviksi, todellisiksi, juuri niiksi ihmisiksi, jotka tulevat jossain vastaan, kulkevat ohi, ehkä hipaisevat hetken. Heillä on kullakin raskas paino harteillaan, mutta hyvin he sen peittävät. Niin kai kaikki tekevät, ainakin jossain määrin. Helppo on uskoa Juriin, Lottaan ja Anttiinkin – kuka vain voisi olla he, meillä jokaisella jotain samaa.
Oikea elämä näyttää, miten pienestä asiat ovat kiinni. Kuulostaa tutulta, kalutulta, käsitellyltä, mutta ei se ole sitä. Tuskin kukaan voi ymmärtää, miltä sattuma todella tuntuu, ennen kuin se kolahtaa naamaa vasten ihan tosissaan. Ihalaisen käsissä satuttavatkaan asiat eivät kuitenkaan lannista: tarinat kasvavat suuriksi, inhimillisiksi, todellisiksi. Niistä saa kiinni, niiden matkaan on helppoa kuvitella itsensä. Ne näyttävät, kuinka lopulta osaamme ehkä sittenkin olla toisillemme ihan vain ihmisiä.
Vain unissa alut ja loput kietoutuvat toisiinsa kiinni. Todellisuudessa ollaan aina alun ja lopun välissä. (s. 221)
Jarmo Ihalainen: Oikea elämä
Ulkoasu: Elina Warsta
Atena 2018
299 s.
Arvostelukappale.
Toisaalla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Ihalaisen tuotannosta tulin lukeneeksi kaksi mainitsemaasi kirjaa, siitä se alkoi.
VastaaPoistaKirjat olivat lukemisen ja kokemisen arvoisia. Ihalainen kirjoittaa ihmisenä ihmiselle. Elämä kuljettaa, se ravistelee, koettelee ja kantaa, kaikki on yhden henkäyksen päässä.
En vieläkään ihan ymmärrä, miten niin suuresti ihastuin Ihalaisen esikoiskirjaan. Mutta eipä kaikkea tarvitse aina järjellä selittääkään, onneksi! Hyvin määritelty, minustakin hän tuntuu kirjoittavan juuri noin: ihmiseltä toiselle, elämästä jota kuka tahansa voisi elää.
PoistaKirjan henkilöt vaikuttavat uskottavilta. Tosielämässä jokaisella on varmasti oma taakkansa kannettavanaan.
VastaaPoistaSano muuta. Meillä on kaikilla salaisuudet ja surut, joita ei ehkä muille kerro, ennen kuin on pakko.
PoistaLuin tämän eilen, enkä tiedä, mitä sanoa. Nämä tyypit olivat pliisuja ottaen huomioon rankat taustat. Pystyin samaistumaan 70-lukuun, mutta en heidän nykyisyyteensä. Vasta epilogi lukiessani innostuin vähän. Taidan jättää arvion välistä, koska teos ei vaan ollut minua varten...se ei tarkoita, että se olisi ollut huono. Ehkä en vain ole vähäeleisen "understatementin" ystävä. Kiva siis lukea aivan erilaisesta kokemuksesta!
VastaaPoistaKiva kuulla myös sinun mielipiteesi kirjasta, vaikket siitä laillani innostunutkaan. Minä puolestaan koin juuri sen nykyhetken aitona, jotenkin juuri se sellainen kulissien takana tapahtuva karuus kolahti. Pidin varsinkin Antista, jonka kireälle kiertyvät ajatukset ja vähittäinen luisuminen niiden painon alle tuntui kovin surulliselta.
PoistaIhalainen on aivan vieras nimi minulle, mutta pohdin bloggaustasi lukiessani sitä, kuinka parhaat kirjat iskevät yleensä niihin kohtiin itsessä, joita ei oikein osaa sannallistaa tai joiden olemassaolosta ei ole tietoinen ennen kuin tulee lukeneeksi jotain sellaista, joka tunkeutuu siihen johonkin tiedostamattomaan. Ne ovat aina parhaita hetkiä.
VastaaPoistaIhan totta. Tässä kirjassa puri kovasti lapsuuden surujen kuvaaminen, sellaisten käännekohtien, joiden jälkeen mikään ei ole ennallaan. On sellaisia osunut omaankin elämään, ja muistot heräsivät pintaan.
PoistaMinäkin olen Kirjavarkaan tavoin onnistunut olemaan kuulematta Jarmo Ihalaisesta aiemmin. Kirjoja tietenkin on ja julkaistaan niin paljon, ettei mintenkään voi pysyä kaikessa mukana. Ainakin tämä Ihalaisen teos vaikuttaa siltä, että voisi olla minua kutkuttavaa luettavaa.
VastaaPoistaMeillä kullakin taitaa tosiaan olla omat taakkamme ja varjomme, kukin sitten kulkee niiden kanssa tavallaan.
Niinpä, eihän sitä millään pysy kaikesta kärryillä, ellei nyt sitten työkseen seuraa kaikkea uutta julkaistavaa. Suosittelen kyllä Ihalaiseen tutustumista. Etenkin esikoisteoksensa on jäänyt mieleeni vahvasti, tämä uusin on puolestaan kielellisesti vaikuttavin.
PoistaTärkeää on, että jaksaa taakkansa kantaa tavalla tai toisella, mutta se ei ole todellakaan aina ihan helppoa.
Ihan minulle vieras kirjailija. Voisi kuitenkin olla mielenkiintoista lukea tämä kirja. Aika harvoin osuu vastaan (muuten kuin jossain jännärissa tai huumorikirjassa) henkilöhahmoja, jotka liippaavat aika läheltä omaa työympäristöä. Voisi olla mielenkiintoista nähdä, miten kirjailija käsittelee liikkeenjohdon konsultin sielunelämää...
VastaaPoistaHaa, totta! Saattaisitpa löytää jotain tuttua tai sitten jotain ihan uutta... Minä olen tosiaan tykästynyt Ihalaisen kerrontaan, joten suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan.
PoistaMinulle myös Ihalainen oli uusi nimi. Näin sitä aina viisastuu vaikka luulisi olevan kenttä hallussa,mutta kun ei ole. Kuulostaa ihan mielenkiintoiselta, täytyypä katsella sillä silmällä, jos joku kirjoista sattuisi tulemaan vastaan.
VastaaPoistaAmma, ei voi olla! Jotenkin ihan selvästi näen näissä Ihalaisen kirjoissa jotain sinun makuusi osuvaa – kokeile ihmeessä, jos on lukupinossa tilaa ja kerro sitten, miten kävi!
PoistaMiten tämä Ihalainen aina katoaa tutkastani, vaikken pahaa sanaa ole kirjoistaan lukenut, kehuja vain. Sitten vaan jotenkin aina tulee jotain, ja se Helmet-tilauskin jää tekemättä.
VastaaPoistaNyt ryhdistäydyn, ainakin laitan nimen listalle vaikkei tähän sumaan uutta pinonkasvattajaa kestä ottaakaan.
Minna /Kirsin Book Club
Niinpä, helposti kiinnostavatkin kirjat unohtuvat, kun lukulistat ja -pinot ovat niin pitkiä ja huojuvia. Pakkohan se vain on hyväksyä, ettei kaikkea kuitenkaan ehdi koskaan lukea. Mutta Ihalaista silti kannattaa kokeilla jossain välissä, hänellä on mainio tarinankerronnan tyyli.
PoistaPiinkovat bisnesmiehet eivät ole lempihahmojani kirjallisuudessa mutta ehkä tälle voisi antaa mahdollisuuden? Perheestä ja alastomana juoksemisesta on joskus ollut harkinnassa, erikoinen nimi on jäänyt mieleen.
VastaaPoistaTässä on onneksi kaksi muutakin päähenkilöä, jotka eivät ole bisnesmaailmassa. Kannattaa testata! Esikoisteos on erikoisen nimensä vuoksi mieleenpainuva, mutta se on myös mainio romaani kaikkinensa.
Poista