Katri Rauanjoen Jonain keväänä herään on romaani vuodesta, jonka masennus syö mukanaan. Päähenkilö on luokanopettaja Kerttu, joka sairastuu masennukseen, joutuu jäämään sairauslomalle ja panee tahtomattaankin perheensä, puolisonsa Lassen ja lapsensa Inarin ja Eelin, koville.
Romaanissa vuorottelevat Kertun ja Lassen näkökulma, saapa ääntä Inarikin. Äidin masennus vaikuttaa painavan täkin lailla koko perheeseen, painaa kaikkia alaspäin, vaikka isä tekee paljon arjen eteen. Syksy ja talvi ovat piinallisen pitkiä, päivät toistuvat, pahenevat, joskus paranevatkin.
Jonain keväänä herään paljastaa masennuksesta sen monet rumat puolet, mutta samalla se on toiveikas olematta ällöpositiivinen tai väkinäistä energiaa tuputtava. Rauanjoki kirjoittaa tyynesti ja samalla vaikuttavasti, ja tarina kietoo mukaansa, saa ymmärtämään, kummastelemaan, suuttumaan. Kirjan Kerttu saa apua terapiasta, joka kuvataan ristiriitaisia tunteita herättävänä mutta lopulta hyödyllisenä.
Kirjassa masennuksen konkretisoituminen saa viimeisen sysäyksensä Kertun esimiehen asiattomasta käytöksestä, mutta rakennuspalikat sitä varten ovat olleet olemassa jo pitkään. Kerttu on ollut pitkälti tunnollinen tyttö ja tunnollinen nainen, tunnollinen opettaja ja tunnollinen äiti. Löytyy syitä lapsuudestakin: sisaruskateutta, vanhempien välisiä ja muuhun perheeseen heijastuneita asioita. Näitä seikkoja romaani avaa vähitellen, ja niitä tarkastellaan huolella. Ydin on selvä: masennusta voi olla vaikeaa määrittää, sen syitä ei ole aina aivan yksinkertaista selvittää, ja usein kyse on niin monen osan kokonaisuudesta, että syyttävä sormi kannattaa laskea ennen kuin sitä on nostanutkaan.
Siinä missä Kerttu kirjoittaa unikkokantiseen vihkoonsa suunnitelmia itsemurhastaan, maailma hänen ympärillään kulkee radallaan. Rauanjoki onnistuu masentuneen mielenmaiseman kuvaamisessa hyvin: kuinka ristiriitaista on tiedostaa, että arki jatkaa eteenpäin, vaikka itse jäisi peiton alle päivästä toiseen.
Tällaista aihetta käsittelevän kirjan yhteydessä tuntuu luontevalta verrata sitä omiin kokemuksiin. Opiskeluaikana sairastin lievän masennuksen, johon onnekseni sain hyvää ja asiantuntevaa apua YTHS:ltä. Syitä sen kummemmin tässä ruotimatta on todettava, että monien asioiden summan tuottama kakofonia, ristiriitainen olo, maailman sävyjen muuttuminen harmaiksi ja vääristyneiksi sekä oman käytöksen osittainen kontrolloimattomuus ovat asioita, joihin pystyin tämän romaanin sivuilla samastumaan erinomaisesti.
Jonain keväänä herään on romaani, joka antaa mietittävää ja koettavaa. Lisäksi se on taitavaa proosaa, joka jättää kikkailun ja krumeluurin väliin ja keskittyy kirkkaisiin, selkeisiin lauseisiin, joiden muodostama kokonaisuus on tyylikäs ja ammattimainen.
Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään
Ulkoasu: Anna Makkonen
Atena 2016
270 s.
Arvostelukappale.
_______
Toisaalla: Kirjakaapin kummitus, Illuusioita, Rakkaudesta kirjoihin, Ullan Luetut kirjat, Krista/Suomi lukee
Minäkin pystyin samaistumaan tähän todella hyvin. Ihanaa, miten kirjassa oli kuitenkin sitä toivoa, vaikka minulle kokonaisuus näyttäytyikin tummasävyisenä. Niin kuin oikeastaan pitääkin olla: sitähän masennus on.
VastaaPoistaOli tämä tosiaan tummasävyinen, ja siksi juuri niin uskottava ja aito.
PoistaVaatii kyllä taitoa kirjoittaa tästä aiheesta. Rauanjoki kykenee hienosti kuvaamaan toivoa sortumatta liialliseen positiivisuuteen ja toisaalta myös synkkyyttä vaipumatta pelkkään synkkyyteen. Ajatuksia kirja todella herättää.
VastaaPoistaNäin on. Huomaa, että tekisi mieli ravistella Kerttua ja käskeä ryhdistäytymään – vaikka se ei todellakaan masentunutta auta, tiedän sen ihan hyvin itsekin! Tunteita suuntaan ja toiseen, hyvä niin.
PoistaLuin samaan postaukseen tämän ja Vanhatalon Keskivaikea vuoden. Kummassakin kirjassa käsitellään hyvin tätä aihetta. Huokasin helpotuksesta, että vasta näiden jälkeen luin Sylvia Plathin Lasikellon alla ja katsoin dvd:n Sylvia. Ne ovat vain niin voimakkaita kokemuksia, että niiden rinnalla kaikki muu himmenee.
VastaaPoistaMinäkin olen nähnyt Sylvian joskus, ahdistava elokuva todellakin. Joskus vielä aion lukeakin Plathin teoksia, vielä en ole oikein uskaltanut.
PoistaMinulla on sinulle palkintohaaste blogissani :)
VastaaPoistahttp://catsbooksandme.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html
Kiitos haasteesta, Kirsi!
PoistaMinäkin olen lukenut nuo molemmat masennuskirjat, tämän ja Vanhatalon Keskivaikean vuoden. Pidin Rauankosken kirjasta enemmän. Kummassakaan kirjassa ei olla kovin syvästi masentuneita.
VastaaPoistaRauankosken kirjassa on hyvin kaunis kieli ja pidän siitä, että omat kokemukset saavat fiktion muodon.
Totta, masennus ei ole tässä sitä kaikkein kaameinta muotoa. En tiedä, saisiko siitä kirjaa, jota pystyisi lukemaan. Ehkä saisikin, mutta erilaisen.
PoistaTämä kirja on hyvä!