Yksi kesä, kiitos! (Ja sopiva työ)

Kesäkuu on alkanut ja kesä siinä samalla. Aamuisin on ihanaa kurkistaa verhonraosta ulos ja huomata, että niin se vain on. Pyöräily töihin sujuu jo ilman takapuolen puutumista (hiki kyllä edelleen tulee, mutta antaa tulla vaan!) (100 kilometrin raja täyttyi tämänaamuisella työmatkalla), eikä työnteko sinänsä harmita niin paljon, vaikka vapaata ei oikein olekaan luvassa (mikä ei siis kuitenkaan näy palkkapussissa...). Viimeksi tänään, puolitoista tuntia sitten, mietin, kuinka onnekas olen, kun saan asua ihan meren rannassa. Pohjoisrannan laakereillaan lepäilevät veneet hivelevät silmää, Otso-jäänmurtaja ikkunan takana keräilee voimia ensi talvea varten, pihan vaahtera humisee kutsuvasti. Tänään join aamukahvit terassilla, katselin ohi kulkevia rekkuja ja join hiljaksiin kahvia. Näin on hyvä.

Olen lukenut viime päivinä paljon naistenlehtiä ja välillä silmäillyt ihan kirjallisuuttakin. Klikkailin itselleni asumislisät tälle ja ensi kuulle - nyt kun on viimeinen hetki hakea niitä ilman, että ne verottaisivat varsinaisia tukikuukausia. Tarkoituksena olisi muutama opintopiste kasata kesän aikana, mutta en ota niistä sen kummempaa stressiä. Jokainen niistä vie lähemmäs valmistumista, ja niillä kaikilla on joku tarkoitus (esimerkiksi saada valmiiksi sivuainekokonaisuuksia). Työkaverini työstää gradunsa viimeisiä senttimetrejä, ja se on saanut minutkin innostumaan omastani. Kyllä se sieltä vielä tulee, ensi talven aikana. Sitten ei muuta kuin taistelemaan työpaikoista. Nami.

Ensi viikolla lähden käymään Lapissa mummin luona. Oli melkoinen puserrus saada vapaata, mistä olen hieman ärtynyt. Ihan kuin tällä palkalla ja näillä työehdoilla haluaisin sitoutua olemaan aina saatavilla. Joo, tiedän, olen tehnyt työsopimuksen ja tämä kaikki on sen ehtojen mukaista, mutta silti. Silloin tällöin käy mielessä, mitä väliä tälläkään on. Milloin löydän sen työn, jota haluan tehdä, ja josta minulle myös maksetaan kohtuullinen korvaus? Jää nähtäväksi. Vaikka inhoankin sitä, että ihmiset valittavat, kuinka eivät ikinä saa mitään oikeita töitä, välillä sorrun siihen itsekin. Tosin oikeiden töiden sijaan pohdin nykyään sitä, milloin löydän opettajan hommia. Sitä kun haluaisin kuitenkin tehdä. Olen kyllä hieman etuajassa "valituksineni", enhän ole vielä edes valmistunut. Katsotaan vuoden päästä uudestaan, mikä on meno.

Mutta kunnianhimosta, yritteliäisyydestä ja viitsimisestä ei ainakaan voi syyttää. Liiasta realismista ehkä sen sijaan sitäkin enemmän.