Syys saa

On syksy, jos ei joku ole vielä huomannut.

Hengitys huuruaa iltalenkillä, aamulla ikkunan takaa näky ihana kirkas syksyaurinko. Kaulahuivia saa pitää joka päivä (ja joka päivä erilaista), mutta lapasia en vielä ole kaivanut esiin. Nyt on vielä hanska-aika. Ehkä kuun vaihtuessa on siirryttävä villaan. Pidän syksystä juuri nyt, se on kaunis ja inspiroiva, siitä saa voimaa. Mutta sateiden tullessa mieli muuttuu. Silloin aina toivoo, että saisi hautautua villasukissa ja collegehousuissa peiton alle ja juoda kolme litraa rooibosteetä putkeen ilman, että tarvitsee koskaan enää mennä ulos (ainakaan vielä silloin kun sataa).

Lääkärini sanoi minun olevan jo paljon paremman oloinen. Jatkamme hoitoa kuitenkin vähintään kevääseen, etteivät hyvät vaikutukset mene hukkaan. Nyt juuri tuntuu siltä, että kyllä tästä noustaan. Rutiinien ja puuhastelun täyttämä arki ja rennot viikonloput ovat taanneet sen, että olo on tasapainoinen ja hyvä. Tätä on sellainen arkielämä, jota minäkin jaksan elää. Piti ilmeisesti todella kovalla kantapään kolauksella oppia, mitä on liian paljon. Juuri näin on nyt hyvä.

Pieni kotini täyttyy yhä uusista tenttikirjoista (yksi on sentään jo tälle syksylle suoritettuna, eli tili on ikään kuin avattu), mutta ne eivät tunnu vierailta tai pahoilta. Tällä hetkellä on itse asiassa jonkinlainen tarve oppia ja opiskella. Vaikka omat harjoitustuntini eivät olekaan vielä alkaneet, olen jo oppinut, että opettajan hommissa ei voi koskaan tietää liikaa. Aina on heikkous. Useampikin. Olen siihen valmis, siis kestämään ne heikkoudet, jotka ne pirun penskat löytävät saman tien, mutta tokihan täytyy olla aseet valmiina. Eli eipä muuta kuin googleen.

Kunpa ei vielä tulisi pimeää. Tosin ostin jo purkillisen apteekin vahvinta D-vitamiinia. Aseeni talvea vastaan ovat jo latautumassa!