Lisää töitä, töitä, töitä

Sarasvuon Jartsa on taas pudotellut timantteja suustaan.

Melkein tekee mieli nostaa kädet pystyyn ja sanoa, että antaapa olla. Mutta en nyt millään viitsisi. Sen verran kaihertaa mieltä ja kieltä tuollainen urpoilu. Jartsan mukaan media on 1990-luvun puolivälistä alkaen lietsonut työnvastaista propagandaa, joka nyt sitten näkyy siinä, etteivät suomalaiset halua tehdä töitä - oikeastaan he inhoavat työtä. Jartsa on sitä mieltä, että suomalaiset elävät kollektiivisessa harhassa luullen hautautuvansa työtaakan alle, vaikka todellisuudessa täällä ei tehdä töitä millään mittapuulla liikaa tai edes kovin paljon. "Meille on syntynyt käsitys, että työ on rangaistus jostain pahasta", hän messuaa.

Voi Jari, mitä viisauden voimaa suustasi pulppuaakaan! Mikset jo ole presidentti? Tai pääministeri? Mikseivät ottaneet Sinua Nokian johtoon? Nuo typerykset! Kyllä kai Suomi yhdestä lamasta nostetaan ihan vain Sinun taitojesi avulla! Ratkaisuhan on selkeä: tehdään lisää töitä. Lisää lisää. Töitä. Enemmän. Lisää töitä. Vielä. Töitätöitä.

Jartsalla on myös ratkaisu loppuunpalamisen uhkaan: lisää töitä. Hän kertoo tälle laiskalle, sairaslomalla makaavalle kansalle jumalallisen viisauden: "Elämä on kuitenkin sellaista, että aina joskus tulee paha mieli". Mit vit? Jätkä kusettaa! Lääkkeeksi sopii kovempi työnteko, tietenkin. Hyvä isä jumala, miksi et jo ole tehnyt Jartsasta messiasta? Mainittiinko jo lisätyö?

Toisaalta Jartsaliini muistaa kuitenkin mainita, ettei työn inho koske aivan kaikkia. Osa suomalaisista nimittäin kärsii Jartsan kaikella lääketieteellisellä taidollaan diagnosoimasta mielenvikaisuudesta, ylitunnollisuudesta. Nuo ylitunnolliset pipipäät suostuvat kaikkeen, noudattavat orjallisesti sääntöjä ja kaiken lisäksi vielä palavat loppuun tehdessään "ihan turhaa työtä". Horray for the boobies! Moiset mielenterveyspotilaat vissiin sitten saavatkin uupua taakkansa alle ja poistua häritsemästä innovatiivista yritysmaailmaa. Kukaan ei kaipaa heikkoja! Ei kukaan! Vähiten kuningas Jari I Innovaattori.

En voi kuin huokaista ja miettiä kaikessa rauhassa kukkia ja perhosia. Syy tälle tarkan analyyttiselle työinholle ei tietenkään voi olla esimerkiksi paskoissa palkoissa, korkeakoulutettujen surkeissa pätkäduuneissa, epävarmuudessa, huonoissa esimiehissä, onnettomissa työyhteisöissä, väärin organisoiduissa työtehtävissä tai väärässä uravalinnassa. Ei. Syy on siinä, että joukkohysterian valtaama Suomen kansa yksinkertaisesti inhoaa työntekoa. Näin se on. Case closed.

Se on muuten jännä, että vaikka tässä on ajoittain tullut tehtyä kahta duunia opiskelun ohella, vetänyt usean viikon putkia ilman ainoatakaan vapaapäivää ja joka ikinen palkkapäivä tuijottanut epäuskoisena onnettoman pientä summaa palkkanauhan perässä, en siltikään ole koskaan inhonnut työntekoa. Ei töihin meno aina mitään juhlaa ole, mutta toisaalta on kivempi, kun tili on plussan puolella. Ei töissä olemisesta aina nauti, mutta ei siitä nyt mitään ylitsepääsemätöntä fyysistä tuskaa tule. Eivät työpaikkani ole tai ole olleet täydellisiä, mutta hei - en ole minäkään. Enkä tosiaankaan ole aina tehnyt työtä, jolla olisi tarkoitus, mutta ketä kiinnostaa? Työtähän se vain on - se jännä ilmiö, jossa minä myyn aikaani ja taitojani rahallista korvausta vastaan niistä kohtuullisesti maksavalle työnantajalle.

Sitäpaitsi kuka on koskaan missään todistanut, että työn edes pitäisi olla missään mielessä tärkein asia ihmisen elämässä? Onko sellaista absoluuttista totuutta olemassa? Jos on, kuulen siitä mielelläni ja olen valmis muuttamaan kantaani. Että terveisiä vaan Jartsaliinille.