23. marraskuuta 2009

Näin on hyvä

On pidellyt. Ilmoja. Töissäkin tuli oltua, ja Helsingissä. Kävin ihan virallisesti tekemässä tutkimusmatkan teologisen tiedekunnan kirjastoon, se oli jännä paikka. Ihmiset siellä puhuivat harjoittelupaikoista eri seurakunnissa ja hyllyissä olevissa kirjoissa oli ristejä. Löysin sen mitä menin etsimään, joten olen tyytyväinen tuloksiin. Varsinaista tutkimusta en ole vielä jaksanut aloittaa, ajattelin odottaa torstaihin, jolloin saan toivoakseni ansiokasta kritiikkiä tutkimussuunnitelmastani. Sain sen valmiiksi lauantaiyönä siiderin voimin (ja sen kyllä huomasi varsin... lennokkaista lauseista, joita seuraavana päivänä kaukaa viisasti vielä hieman siivoilin). Intoa on, ja se on hyvä asia. Johtolangat johdattavat, sivupolut kiehtovat, mutta yritän pysytellä tiukassa rajauksessa, sillä ei se esitelmä ole kuin 30 sivun mittainen. Jatkan pohdintojani sitten gradussa. (Kuulenko mietoja aplodeja?)

Helsinki oli kaunis sunnuntaisena iltana bussin ikkunasta katsottuna. Myöhempikin ilta oli mukava, olin V:n luona, katsoimme telkkaria (minulle ylellisyyttä, kun en moista kapinetta enää omista) ja söimme nachoja. Oli hyvä olla niin. Vieläkin on. Ajoittain tuntuu, että lähes viiden vuoden jälkeen alan vähitellen tottua kaukosuhteeseen. Näkeminen on mukavaa, kun tietää sen olevan harvinaista herkkua. Yhdessä nukkuminen on luksusta, koska sitä ei tapahdu joka yö, eikä edes joka toinen tai kolmas tai neljäs. Mutta mutta... en voi silti valehdella nauttivani tästä. Toki itsenäisyys on meille molemmille tärkeää (olemme varmaan molemmat jotain itsekkäitä ja paskapäisiä überindividualisteja), enkä voi väittää, etten viihtyisi erinomaisesti yksinkin ja nauttisi yksin asumisen hyvistä puolista, mutta mutta... Niin. Kai sitä laumaeläin sitten kaipaa kaltaisensa seuraan, useamminkin kuin nykyisin. Monimutkaistahan tämä on, mutta toistaiseksi edelleen siedettävää. Pakkohan sen on olla, ei ihmisen pidä väkisin elämästään murheellista tehdä ja märehtijäksi ryhtyä. Junassa istuminen on seikkailu sekin. Ehkä hieman tylsä sellainen, mutta kuitenkin.

Tekisi mieli istua pimeässä ja polttaa kynttilöitä, imeskellä hehkuvaa glögiä ja kietoutua villaiseen vilttiin. Rauhoittuminen kaoottisen syksyn jäljiltä tuntuu kuitenkin vaikealta - olen ihan liian levoton koko ajan. Ehkä jossain vaiheessa on pakko hidastaa ja ihan todella löytää taas itsensä tuolta jostain stressin alta.



So beware of the big fall
We don't have to change at all
And our life will not burn out
It's what freedom's all about

Into the night we went to sleep
You and I were meant for peace
Into the night we'll go to play
You and I

The Cranberries: I Really Hope

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!