Mamman kulta palasi kotiin

Sain tietokoneeni takaisin tänään. Olen onnellinen nainen. Tekemättömät työt kasaantuvat tosin niskaan, huomenna olisi ollut yksi hallintotieteen tenttikin, mutta antaa olla vaan. Suoriuduin sentään lauantaina viimeisestä pakollisesta metodiopintotentistä. Nyt puuttuu enää pari hassua toimenpidettä, jotta voin hakea tutkintotodistuksen parempaan talteen. Ehkä ensi kuussa, kuten suunnittelinkin.

Sain toisenkin työtarjouksen! Olen ihan hämmentynyt. Kieltäydyin siitä, sillä ensimmäinen on parempi. Mutta on todettava, että ilmeisesti taloudellinen taantuma tekee hyvää humanistille, jolla ei edes ole oman alan työkokemusta. Tällaista ei nimittäin ole aiempina vuosina tapahtunut. Kiitän kaikesta Jyrkiä, kiitos!

Aiemmin lupaamiani tilastotietoja kesätyöhausta:

Lähetettyjä hakemuksia (sähköisiä ja kirjallisia): 20
Vastauksia hakemuksiin (hakemus saapunut/valintamme ei kohdistunut sinuun): 11
Kutsuja haastatteluun: 3 (joista 1 peruttiin taloudellisten ongelmien vuoksi)
Tarjottuja paikkoja: 2

Loppujen lopuksi ei lainkaan paha tulos! (No ei tietenkään, koska kerran sain töitä!) Luultavasti vielä soittavat TAYSista jossain vaiheessa ja kysyvät, koska aloitan kesätyöt, mutta tällä kertaa joudun ja saan sanoa ei kiitos.

Lisäksi karmani ei pettänyt vieläkään: joka kerta päästyäni työhaastatteluun saakka olen saanut töitä. Joka kerta. Pitänee alkaa jatkossa kirjoittaa ne hakemukset paremmin, että pääsen useammin haastatteluun.

Minun pitäisi ehkä siivota ja tiskata. Miksen ole saanut järjestelijän ominaisuutta? Miksi en halua siivota, järjestää, mapittaa, huolehtia, pitää siistinä? Joskus ajoittain tulee hetkellisiä puuskia, mutta ne menevät lähes yhtä nopeasti ohi. Onneksi kukaan toinen (kämppistä lukuun ottamatta) ei joudu kärsimään epäjärjestelmällisyydestäni. En minä mitään perhettä osaisi pitää kasassa, hyvänen aika. Juuri ja juuri saattaisin muistaa ruokkia ja vaatettaa lapseni. Ehkä on ihmiskunnalle parempi, etten edes harkitse lisääntymistä.

Kävin tänään salilla, mutta sikailin myöhemmin illalla. Laihduttaminen ei ole helppoa, varsinkaan kun paino pysyy tiukasti liian korkealla, eikä tunnu putoavan sitten millään tiukasta kontrolloinnista huolimatta. Kai sitä pitäisi vaan syödä kaalia, mutta kun sekään ei auta. Balanssia kaipaan, mutta en osaa sellaista tavoitella. Yritän kyllä. Yritän olla itselleni armollinen ja pysyä pitkäpinnaisena, mutta itseinho on aika korkealla useimmiten. Miksi muut, mutten minä? Perkele!

Siinäpä pohdittavaa.