23. tammikuuta 2018

Sarjakuvamuistelmia kahdelta mantereelta



Sarjakuvien ja sarjakuvaromaanien kautta on mahdollista käsitellä näennäisen kepeästi aiheita, jotka jossain toisessa kirjallisuusmuodossa saattaisivat musertaa alleen. Alison Bechdelin Hautuukoti ja Lorina Mapan Duran Duran, Imelda Marcos, and Me tekevät juuri niin. Molemmat ovat sarjakuvaromaaneja tekijänsä elämän käännekohdasta: kun isä yllättäen kuolee, joutuu aikuinen tytär väistämättä pohtimaan, millainen suhde isään oli, mistä oma lapsuus ja nuoruus rakentuivat ja miten elämä jatkuu tästä eteenpäin.




Alison Bechdel on palkittu yhdysvaltalainen sarjakuvataiteilija. Hautuukoti on ensimmäinen hänen tuotannostaan lukemani teos, muttei jää taatusti viimeiseksi. Pidin ennen kaikkea tarinan tiukasta sävystä ja Bechdelin tyylikkäästä piirrosjäljestä. Vihertävänharmaa värimaailma tuntuu raikkaalta ja rakentaa tarinalle muistoja vahvistavaa sävyä. Bechel käyttää hienoja perspektiivejä ja kuvakulmia, joita voi jäädä vain ihastelemaan.

Hautuukoti on Bechdelin omaan elämään perustuva muistelmateos. Hän joutuu kohtaamaan isänsä yllättävän kuoleman varoittamatta ja valmistautumatta, vain vähän sen jälkeen kun on kertonut vanhemmilleen olevansa lesbo. Oma lapsuus ja nuoruus nousevat väistämättä mieleen, kun isän menetystä on käsiteltävä.


Tarinaan tuo särmää se, ettei Bechdelin perhe ole missään määrin tavanomainen. Vanhempien avioliiton taustat alkavat vähitellen aueta ja isän persoonasta aukaistaan yhä uusia kerroksia – eivätkä ne ole pelkästään positiivisia.

Hautuukodin henkilöhahmot ovat hivenen hyytäviä. Heidät on piirrettykin niin, ettei pelkkää pumpulia ole luvassa. Perheen sisäiset suhteet ovat osin jäiset, osin välinpitämättömät. Ja silti yhteys on mahdollista löytää.

Tarinassa on merkittäviä kirjallisuusviitteitä. Bechdeliä ja isää yhdistää kiinnostus kirjallisuuteen, ja mitä pidemmälle isän kuoleman ja kasvuvuosien käsittely etenee, sitä syvempiä kirjallisuusviittauksista tulee. Bechdel tuntee ymmärtävänsä isäänsä, ainakin osittain, mutta petollisesti liian myöhään.

Oman konfliktinsa tarinaan tuo isän kuolemaan liittyvä epävarmuus. Oliko kyse puhtaasta onnettomuudesta vai olisiko se voinut olla itsemurha? Sitä ei saada selville, ehkei aivan halutakaan saada.

Hautuukoti käsittelee perhesuhteiden ja menetyksen lisäksi paljon identiteettiä, sen muodostumista ja merkitystä. Bechdelin perhe pitää pikkukaupungissa hautaustoimistoa, mutta oikeasti perheenisä haluaisi olla jotain muuta. Hän rakastaa antiikkia, entisöintiä ja taidetta, ja perheen kotikin on monella tapaa kuin museo. Synkkä puoli on isän peitelty homoseksuaalisuus ja hänen suhteensa nuoriin miehiin, myös alaikäisiin poikiin, joista hän ei joudu vastuuseen.

Bechdelin perhetausta ei ole onnea täynnä, mutta siitä huolimatta Hautuukoti on muistelmateos, jossa on myös lämpöä – mustan huumorin kuorruttamana, mutta kuitenkin. Bechdel ei jää säälittelemään itseään, vaan hänen asenteensa on pikemminkin raa'an rehellinen. Oma aikuiselämä on väistämättä lapsuuden sävyttämä, mutta sen uhriksi ei pidä heittäytyä.


Lorina Mapan Duran Duran, Imelda Marcos, and Me on Hautuukotia positiivisemman lapsuuden kuvaus. Mapan isä kuolee auto-onnettomuudessa ja Kanadassa vuosikaudet asuneen sarjakuvapiirtäjän on palattava kotiin Filippiineille surutyötä tekemään ja hautaamaan isä. Samalla tuntuvat hautautuvan vuosikaudet turvaa tuoneet muistot ja perhesuhteet.

Mapa kertoo rehdisti omasta menneisyydestään ja esimerkiksi kipuilustaan sukupuoleen liittyvissä oletuksissa ja asenteissa. Hän on aina ollut "poikatyttö", mitä ei Filippiineillä ollut helppoa niellä. Mapa on hyväosaisen, rikkaan perheen tytär, mikä teoksessa myös vahvasti näkyy. Kouluttautuneet ja korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat vanhemmat pystyvät takaamaan perheelleen huomattavia etuja maassa, jossa yhteiskunnalliset epäkohdat ovat suuria.

Duran Duran, Imelda Marcos, and Me on muistelmateos erään naisen matkasta omaksi itsekseen, mutta lisäksi se on Filippiinien yhteiskunnan historiaa avaava kirja. Yksinvaltiaaksi julistautunut presidentti Ferdinand Marcos ja hänen vaimonsa Imelda Marcos, 1980-luvun poliittinen kuohunta ja lopulta Marcosien syrjäyttäminen vuoden 1986 vaaleissa käsitellään Mapan ruuduissa tietopohjaisesti mutta niin, että kokemusten vaikutus yksilö- ja perhetasolle välittyy.


Mapa on asunut vuosikaudet Pohjois-Amerikan mantereella, mutta sarjakuvamuistelmat sijoittuvat pääosin ja vahvasti nimenomaan lapsuuden ja nuoruuden maisemiin Aasiaan. Mapan perheen korkea asema yhteiskunnassa näkyy monella tapaa: käydään yksityiskouluja, on varaa teknologiaan ja länsimaiseen viihteeseen, köyhät maatyöläiset ovat suvun omistamien tilusten luonnollinen resurssi, elämässä muutenkin on helpotuksia, joihin läheskään kaikki filippiiniläiset eivät voi edes kuvitella pääsevänsä kiinni.

Toisaalta koetaan turtumusta ja voimattomuutta maan korruptoituneen hallinnon takia, joudutaan kohtaamaan kolhuja, riitoja ja erimielisyyksiä. Nuoruus ei ole helppoa aikaa missään päin maailmaa, mutta ainakin Lorina Mapalla on mahdollisuus muuhunkin kuin raatamiseen.

Mapan piirrosjälki on selkeää ja hän hyödyntää sivujen pinta-alaa monipuolisesti erikokoisilla ruuduilla, ihmisjoukkojen kuvauksilla ja yksityiskohdilla. Aikatasot nykyhetkessä ja menneisyydessä limittyvät luontevasti, ja viimeisten sivujen tunnekuohu päättää albumin koskettavasti.

Sarjakuva on luonteva esitystapa perhe-elämän muistoille, lapsuuden ja nuoruuden kuvauksille ja toisaalta myös poliittisen historian käsittelylle. Sekä Bechdel että Mapa vievät lukijan mukanaan omiin muistoihinsa, syvälle perheiden salaisuuksiin ja yksityisiin hetkiin ja asioihin. Kumpikin teos on vahva sarjakuvaromaani, joiden lukeminen on ilo.





Alison Bechdel: Hautuukoti. Tragikoominen perheeni
Suomentaja: Taina Aarne
Like 2009
238 s.
Fun Home: A Family Tragicomic (2006)

Kirjastosta.


Lorina Mapa: Duran Duran, Imelda Marcos, and Me. A Graphic Memoir
Conundrum Press 2017
131 s.

Kirjastosta.

_________

Haasteet: Kummallakin teoksella osallistun Naisen tie -haasteeseen ja Sarjakuvahaasteeseen. Bechdelin kirjalla kuittaan lisäksi Helmet-haasteen kohdan 16. Kirjassa luetaan kirjaa ja Yhdysvallat-lukuhaasteessa sijoitan sen kategoriaan Pikkukaupunkiin sijoittuva kirja. Mapan kirjalla nappaan Helmet-haasteen kohdan 22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin sekä johdattelen Kukko kainalossa -haasteen ja Maailmanvalloituksen Filippiineille.

28 kommenttia:

  1. Rakastan Bechdelin tyyliä, mutta en ole ikinä oikeasti lukenut tätä. Tässä taas yksi puute lukulistalla mikä tulee korjata nopeasti. "Bechdelin testin" takia nimi ainakin pysyy muistissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin lukiessa, mistä hänen nimensä on tuttu, ja sitten muistin tuon Bechdelin testin. Ehdottomasti luen muunkin hänen tuotantonsa, se on nimittäin yllättävän suppea – ajattelin että tehtyjä kirjoja olisi vino pino, mutta ei niitä olekaan kuin muutamia.

      Poista
  2. Hienoa vuoropuhelua kahden vaikuttavan teoksen välillä. Näistä lukisin heti kättelyssä tuon Lorina Mapan teoksen, koska sekä Duran Duran että Imelda Marcos herättävät akuutteja muistoja. Minulla oli 80-luvulla kirjekaveri Filippiineiltä, joka oli aika terävä poliittisesti ja joka ilmaantui sosiaaliseen mediaan joku vuosi sitten. Hän elätti silloin neljää lastaan Dubaista käsin alakoulun opettajana. Tuntuu, että koko Filippiinit on isovanhempien pyörittämä yhteiskunta - siirtolaisvanhemmat käyvät lapsiaan katsomassa silloin, kun kynnelle kykenevät. Noissa kasarimuistoissa ei taida vielä olla Dubai-ulottuvuutta, mutta siirtolaisuusteemaa silti. Kiitos tästä vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh miten hieno linkki sinulla on tähän teemaan! Lue ihmeessä Lorina Mapan kirja, se on monipuolinen ja mukaansatempaava ja antaa varmasti paljon, kun tuo ajanjakso on sinulle tuttu. Minulla on samanlainen käsitys Filippiineistä, että ihmiset ovat siirtolaistyöläisinä (etenkin palveluammateissa) ympäri maailmaa ja lähettävät rahaa kotiin perheelleen, mutta joutuvat olemaan pitkiä aikoja erossa.

      Poista
  3. Minä innostuin Helmet-haasteen ansiosta sarjakuvaromaaneista. Nämä esittelemäsi teokset kuulostavat todella kiinnostavilta. Minä hurahdin Paco Rocan sarjakuviin, erityisesti vanhainkotia ja Alzheimeria käsittelevä Ryppyjä oli voimakas kokemus. Luin sen espanjaksi ja sen luettuani ostin heti suomennetun painoksen äidilleni. Mummollani on Alzheimer ja äidin kanssa olemme löytäneet lohtua ja vertaistukea nimenomaan kaunokirjallisuudesta. Olin todella hämmästynyt, miten koskettavasti tällaisia teemoja voi käsitellä sarjakuvan avulla. Kuten tuossa mainitsetkin, sarjakuva mahdollistaa raskaiden aiheiden käsittelyn kepeälläkin tyylillä. Ehkä siksi juuri muistisairauteen liittyvä koomisuus toimii hyvin sarjakuvana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla sarjisinto heräsi jo (vai vasta?) viime vuonna, eikä loppua ole näkyvissä. Oikein harmittaa, kuinka paljon hyvää sarjislukuaikaa on mennyt hukkaan, kun en ole kyseisen genren olemassaoloa kunnolla tiedostanut, mutta onneksi sen voi paikata nytkin. Kiitos kirjavinkistä, laitetaan tuo muistiin!

      Poista
  4. Olen surkea lukemaan sarjakuvaromaaneja. Pitää yrittää laajentaa horisonttia, koska se ilmiselvästi kannattaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä kokeilemaan, sarjakuvaromaaneista löytyy hurjan hienoja teemoja monipuolisesti käsiteltynä.

      Poista
  5. En lue oikeastaan ollenkaan sarjakuvaromaaneja. Mielenkiintoista, että vaikeita aiheita käsitellään sarjakuvien kautta. En osaa sanoa, minkä kirjan lukisin helmet lukuhaasteen kohtaan, joka koskee sarjakuvia. Ehkä jotain kevyempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vain kirjaston sarjisosastolle kiertelemään, sieltä löytyy varmasti jotakin luettavaksi sopivaa, joka ei ole ihan näin raskaista aiheista.

      Poista
  6. Hautuukoti on kyllä hieno teos (joskaan en ole ihan varma uskallanko suositella sitä ihmisille jotka eivät yleensä lue sarjakuvia, kun siinä tulee se etäisyys ja tunnekylmyys niin hyvin esiin...)

    Mapan teos sen sijaan ei ole tuttu, Satrapin Persepolis on varmaan innoittanut näitä lapsuusmuisteloja ympäri maailmaa enemmänkin mutta onhan sarjakuva toimiva tapa muistella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvin olla, että Persepolis on innoittanut muita. Sekin on kyllä erinomainen. Olen nyt innostunut sarjiksien lukemisesta, ja tämä into on varmaankin pysyvää sorttia. Mahtavaa, kun on löytänyt uuden genren, johon tutustua!

      Poista
  7. Hautuukoti taisi olla ensimmäinen lukemani sarjakuvaromaani, ja se tosiaan kolahti ja lujaa. Aikeena oli ihan vilpittömästi tutustua sarjakuvaromaaneihin enemmänkin, mutta lannistuin kirjaston sarjakuvaosastolla. En osaa käyttää :( Into on valitettavasti muutenkin hiipunut, mutta juttusi kyllä kieltämättä nostaa taas aietta aktiivisemmaksi. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko esiin nostetuista mitään iloa? Varmasti henkilökunnasta löytyy niitä, jotka osaisivat suositella jotakin. Minä puolestani suosittelisin Timo Mäkelän Emil ja Sofi -teosta, josta bloggasinkin vasta. Se on hieno!

      Poista
  8. Sinun kuvaamanasi nämä kirjat vaikuttavat hyvin kiinnostavilta, mutta en tiedä, saisinko niistä itse yhtä paljon irti. En tiedä nimittäin, osaanko lukea sarjakuvakirjoja, jotka ovat minulle vähän vierasta aluetta.

    Olen Bechdeliltä tosin lukenut yhden Lepakkoelämää teoksen ja Satrapilta Persepoliksen. Niin ja tietysti nyt ihan vähän aikaa sitten journalistista sarjakuvaa eli Vihan ja inhon internetin.

    Pitäisi kyllä perehtyä sarjakuvamuotoon laajemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta Omppu, sinähän olet rohkea uuden kokeilija (runohaaste!!), joten ei muuta kuin haastetta päin vain!

      Poista
  9. Minä olen kauhean huono lukemaan sarjakuvia nykyään. Nuorena kyllä tuli selattua Akuja, Alixit, Tintit sekä tietysti Asterixig, mutta "aikuisten" sarjakuvaromaaneja en ole tainnut lukea koskaan. Pitäisi varmaan edes kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, olen nyt huomannut, että nämä aiheet antavat paljon mietittävää ja käsittelytapa on sarjakuvamuodossa kuitenkin jotenkin armollisempi kuin suorassa proosassa. Riippuu toki aiheestakin.

      Poista
  10. Olen tosi huono sarjakuvien lukija, varsinkin jos piirrosjälki on haastavaa. Mutta Mapan kuvat näyttävät todella selkeiltä ja suorastaan kutsuvilta. Kyseiseen teokseen tutustuisin mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile, Amma! Minä pidin näistä muistelmista paljon, molemmissa oli myös naisen roolin pohdintaa freesillä tavalla.

      Poista
  11. Lorina Mapan teos kiinnostaa, kiitos vinkistä!

    Hautuukodin olen lukenut joskus "vuosia" sitten, samoin Bechdelin Are You My Mother? -teoksen. Muistaakseni pidin molemmista ja tyylistään pidän myös kovasti.

    Vinkkaan sulle tähän mahtavan sarjakuvan eli Richard McGuiren Here-teoksen. Voisit tykätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos innostut sen lukemaan! Oli minulle ihan vieras nimi, mutta löysin sen kun etsin Filippiinit-asiasanalla (mitä tahansa) luettavaa Kukko kainalossa -haasteen loppukiriä varten.

      Kiitos vinkistä, laitan sen muistiin!

      Poista
  12. Olen alkanut tutustua sarjakuviin vasta viime vuoden loppupuolella ja osallistuin sarjakuvahaasteeseen vauhdittaakseni tätä tutkimusmatkaa. Tosin olen ollut aika hukassa, mistä ihmeestä pitäisi aloittaa, mistä voisin tykätä ja mitä kaikkea on ylipäätään tarjolla. Siksi kaikki sarjakuasuositukset ovat enemmän kuin tervetulleita. Nämä kumpikin vaikuttavat kiinnostavilta, joten lisään ne lukulistalleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vain kirjaston sarjisosastolle selailemaan ja ihmettelemään. Taatusti löydät kiinnostavaa luettavaa sieltä. Sarjisosastojen etu on niiden tiivis tila: yleensä kaikki on saatavilla aika kompaktissa paikassa, joten ei tule tuskanhikeä, kun pitäisi hyllykaupalla kierrellä satunnaisotantaa tekemässä.

      Poista
  13. Olen lukenut Bechdelin albumin, ja kun kävin kurkkaamassa omaa arviotani, se oli muistikuviani nuivempi mutta kolme tähteä olin sentään antanut sarjakuvalle. Olin kaivannut lisää "outoutta" sarjakuvaan, mutta nyt kyllä tuntuu ettei se ehkä ihan ollut se pääpointti tässä kirjassa. :) Mapan kirja alkoi kiinnostamaan. Sarjakuvaformaatti toimii parhaimmillaan tosi hyvin muistelmissa, joten sitä yhdistelmää on aina kiva kokeilla.

    VastaaPoista
  14. Kylläpä kutkuttelee tarttua sarjakuvaromaaniin, itselleni vielä toistaiseksi täysin vieraaseen lajiin Olen kohtalaisen kuvanlukutaidoton (lapsena luin Akkarista vain tekstit), mutta jospa vanhakin koira vielä oppisi uusia temppuja...

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
  15. Hautuukoti on ehdottomasti parhain omaelämäkerrallien sarjakuvaromaani, johon olen tähän mennessä törmännyt. Olen lukenut sen vasta kerran, mutta harkinnassa on lukea toisen kerran, mikä on nykyään tosi suuri kunnianosoitus, sillä harvoin enää luen mitään uudestaan.

    VastaaPoista
  16. Kun luin tätä postausta, mulla oli ihan sellainen fiilis, että olisin jo kommentoinut tätä... Mutta joka tapauksessa, sarjakuvat kiinnostaa aina! Tämä vaikuttaa aiheeltaan kiinnostavalta, tosin piirrosjälki ei ehkä ole sellaista, mitä yleensä suosin sarjakuvissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!