Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Lucia Berlin (1936–2004) eli monipuolisen, osin rähjäisenkin elämän. Hän asui ja työskenteli erilaisissa hanttihommissa ympäri Yhdysvaltoja, näki elämän nurjan puolen ja myös eli itse sen, oli neljän lapsen yksinhuoltaja, alkoholisti, yliopisto-opettaja ja erinomainen novellikirjailija.

Kristiina Drewsin terävästi suomentama kokoelma Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (Aula & Co 2017) sisältää 25 Berlinin novellia. Tyyli on tyly ja kuitenkin pieni pilke silmäkulmassa näkyy aina. Berlin kirjoittaa pienen suuren elämän novelleja: niissä päähänpotkitut, hylätyt, karanneet, hukatut, yksinäiset ja köyhät nousevat esiin, puhuvat äänellään, jota ei aina jakseta kuunnella, jolle ei aina anneta sijaa.

Lucia Berlinillä on persoonallinen, oma ääni, joka välittyy suomennoksen kautta erinomaisesti. Hän kirjoittaa havainnoiden, teräviä huomioita tehden, mutta kuitenkin aina yksilön, yleensä heikommassa asemassa olevan, näkökulmasta. Novelleissa paljastetaan paikkoja, toimintatapoja ja henkilöitä, jotka muuten jäävät vaille parrasvaloja. Niissä kuljetaan viinakaupoista pesuloihin, luostarikouluista aborttiklinikoille, eikä mikään inhimillisen kirjon sävy tunnu olevan Berlinille vieras. Tai ainakaan sellainen, mistä ei voisi kirjoittaa.

Novelli Tiikerinpuremia vie mukanaan nuoren naisen elämään ja valintoihin, joita on tehtävä. Hän on nuoresta iästään huolimatta jo äiti, ja seuraava lapsi on ilmoittanut tulostaan. Nainen ei ole varma, onko hänestä saamaan toista lasta, ja lapsen isänkin innostus on vähän niin ja näin. Naisen serkku tietää keinon: salaisen aborttiklinikan Meksikon puolella. Nainen viettää siellä yön, jota ei unohda koskaan. Novellin tunnelma on huumaavan hieno, valintojen väistämättömyys ja se hetki, kun ihminen päättää lopultakin toimia niin kuin itse haluaa, eikä niin kuin muut kehottavat – se jysähtää.

Ensiapupolin päiväkirja, 1977 kertoo puolestaan nimensä mukaisesti arjesta sairaalaan päivystyksessä avustavaan henkilökuntaan kuuluvan kertojansa kautta. Mitä kaikkea polin kautta kulkeekaan, millaisia ihmisiä siellä käy, miten elämän hauraus ja ihmisten vahvuus näkyvät. Ja miten mustaa on hoitohenkilökunnan huumorin oltava, jotta jaksaa eteenpäin ilman täyttä kyynistymistä.

Kaikki karkaa käsistä on novelli, jossa krapulan kynsissä oleva perheenäiti käy läpi lähes ylivoimaisen odysseian saadakseen lisää viinaa. Novelli on hengästyttävän hiostuttava kuvaus alkoholismista ja keinoista, joihin sen vuoksi on valmis ryhtymään. Berlin kirjoittaa kuin riivattu, novellin rytmi ja tunnelma ovat ainutlaatuisia.

Niminovelli Siivoojan käsikirja ansaitsee Novellihaaste 2:n peukun teemastaan. Se kertoo yksityiskotien siivoojana toimivasta naisesta, joka on vastikään jäänyt leskeksi. Samalla kun hienostorouvien pölyt ja tahrat saavat kyytiä (tai ovat saavinaan), nainen itse käy läpi omaa menetystään. Novellin viimeinen lause kruunaa kaiken.





Voinee myöntää, että Lucia Berlin livahti suosikkinovellistieni listalle. Novellit eivät ole yksioikoisia, vaan ne jättävät myös paljon kysymyksiä, aukkoja ja tulkinnanvaraa. Osa niistä ärsytti olemalla niin anteeksipyytelemättömiä ja räkäisiä – ja sitäkin suuremmin ne minua lopulta ilahduttivat. Berlin pakottaa lukijansa elämän nurjalle puolelle ilman pienintäkään moralisointia. Hän vain näyttää asiat niin kuin ne ovat, elämän sellaisena kuin se miljoonille ihmisille on, vaikka moni siltä yrittää sulkea silmänsä.

Elämä ei todellakaan ole aina helppoa tai kaunista, mutta pienetkin välähdykset hyvää voivat antaa paljon. Ja yhtä nopeasti ne myös katoavat.


Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Suomentaja: Kristiina Drews
Ulkoasu: Sanna-Reeta Meilahti
Aula & Co 2017
293 s.
A Manual for Cleaning Women: Selected Stories (2015)

Arvostelukappale.

________

Toisaalla: Lukuisa, Reader, why did I marry him?, Mitä luimme kerran, KosminenK, Kirjapolkuni, Kirjojen keskellä, Joonas Säntti / Kiiltomato

Haasteet: Novellihaaste 2