14. tammikuuta 2018

David Mitchell: Luukellot



Tiedote (Vapaa julkaistavaksi heti)

Vuoden paras romaani nyrjäyttää mielen sijoiltaan

Eniten minua kiinnostaa tie -blogin kirjoittaja Suketus luki vuoden 2017 parhaan kirjan, brittiläisen David Mitchellin Luukellot (suom. Einari Aaltonen, Sammakko 2017), kun vuosi oli jo lopuillaan ja tiimalasin hiekka valunut lähes loppuun. "En käsitä tätä kirjaa", autuaana hymyilevä kirjabloggaaja huokaa. "Miten jotain näin mahtavaa on taas päässyt Mitchellin kynästä ja mistä nämä kaikki ideat kumpuavat? Hemmetin Mitchell saa ihmisen ihan sekaisin kirjallaan!".

Monin silmin nähtynä

David Mitchell on kirjoittanut useita kokeilevia, kaleidoskooppimaisia romaaneja, joista bloggari Suketus on pökertynyt ennenkin. Luukellot jatkaa tyynesti samanlaista, laadukasta ja haastavaa kirjallisuudenlajia – sitoen romaaninsa myös osaksi muiden teostensa jatkumoa pienin elein ja vihjein. Luukellojen päähenkilö on teini-ikäinen brittityttö Holly Sykes, joka kyllästyy vanhempiensa rajoitteisiin ja petolliseen poikaystäväänsä ja karkaa kotoa kesällä 1984. Tästä matkasta alkaa seikkailu, joka kestää Hollyn koko elämän ajan.

"Holly on tarinan päähenkilö, mutta romaanin myöhemmät vaiheet kerrotaan aina uusien henkilöiden näkökulmasta, ja aika vain jatkaa sinnikkäästi kulkuaan", Suketus kertoo. Romaanissa kohdataan omahyväinen opiskelijanuorukainen Hugo Lamb sveitsiläisessä hiihtokeskuksessa 1990-luvun alussa, Hollyn puoliso, sotatoimittaja Ed Brubeck ja heidän tyttärensä Aoife Irakin sodan pauhatessa taustalla, kaikin puolin epämiellyttävä kirjailija Crispin Hershey, salaperäinen tohtori Marinus sekä kokonainen kylällinen ihmisiä Irlannin rannikolla vuonna 2043, kun maailmanloppu tuntuu olevan ovella ja ihmisyyden rippeet valmiit heitettäväksi ihmiskunnan tunkiolle.

"Holly on tavalla tai toisella mukana kaikissa osioissa, mutta minäkertojaksi hän pääsee vain aluksi ja lopuksi. Muun osan kirjasta lukija pääsee mitä erikoisempien henkilöiden näkökulmien sisään", bloggaaja koettaa tiivistää. Tarinan aikajänne kattaa kuutisenkymmentä vuotta kesästä 1984 vuoteen 2043 saakka. Yksi kokonainen ihmiselämä – mutta niin paljon muutakin.


Taistelua aikaa ja ajattomuutta vastaan

Luukellot on kokeileva, maagisesta realismista ja fantasiasta ammentava romaani, jonka keskeisenä teemana on aika ja sen kulku, kuolema, kuolemattomuus, sodankäynti ja elämän sattumanvaraisuus. Siinä missä tavalliset kuolevaiset ovat – tietämättään – heikkoja "luukelloja", maailmassa on myös ajassa kulkevia ja sitä hallitsevia horologeja ja ankoriitteja. Horologit ovat kuolevaisten puolella, ankoriitit puolestaan käyttävät näitä oman kuolemattomuutensa vahvistamiseen väkivaltaisten riittien kautta. He näyttävät tavallisilta ihmisiltä, mutta ovat kaikkea muuta – ja tietävät liikaa.

"Holly joutuu kohtaamaan sekä horologit että ankoriitit lähempää kuin kukaan haluaisi", Suketus toteaa. "Hän on syystäkin epäileväinen, mutta tapahtumat romaanin toiseksi viimeisessä osiossa lähtevät niin lujaa lapasesta, ettei Hollynkaan auta kuin hypätä kyytiin."

Kirjan juonta on lähes mahdotonta tiivistää selkeästi. Juuri siksi se nouseekin yli puolitoistasataa kirjaa vuodessa lukevan kirjabloggarin timanttisimpaan kärkeen. "Ei tässä voi muuta kirjalta edes toivoa", Suketus huokaa. "Luukellot on klassinen esimerkki kirjasta, joka vie totaalisesti mukanaan. Luin sitä päivällä ja luin sitä yöllä, nukkuminen ei tullut kyseeseenkään. Onneksi satuin ottamaan sen lomalukemiseksi, niin muu elämä ei kärsinyt, ainakaan paljoa", hän hymähtää.


Tyylilajien sankari

David Mitchell on noussut maailmanmaineeseen huikean Pilvikartasto-romaaninsa myötä. Se on vielä Luukellojakin vahvemmin erilaisista tekstityyleistä ammentava, monikerroksinen kertomuskudelma. Luukellot kietoutuu selkeämmin tietyn yksilön ympärille, ja Holly onkin eräänlainen avain koko romaaniin.

Mitchellin tekstissä on paljon tavaraa, mutta vaikka turboähkyn vaara on ilmeinen, se ei kuitenkaan toteudu. Kirjailija sitoo lankoja tarinaansa tavalla, jonka äärellä voi vain nyökytellä tyytyväisenä. Henkilöhahmoihin hän puhaltaa elämää taiturimaisesti, ja etenkin vastenmielisten, omahyväisten ja puutteellisten ihmisten kuvaajana hän on vailla vertaa.

"Mitchell on hymähdyttäjä, itkettäjä, pohdituttaja", Suketus summaa näkemyksensä. "Tässäkin tarinassa ihmisyys kaikkine puolineen nousee keskeiseen rooliin. Miten elämme, mistä nautimme, mitä teemme toisillemme, mihin olemme valmiita ja missä rajamme kulkevat. Suoria vastauksia kirja ei anna, vaan pakottaa itse miettimään. Viimeisen osion tulevaisuuskuvaus on dystooppinen ja kammottava. Siinä vaikuttaisi olevan sellaisia elementtejä, jotka antavat myös joitakin selityksiä Pilvikartastolle."

Suketus ei heti keksi ketään toista kirjailijaa, jolla olisi vastaavanlainen taika tekstissään. "Kyllä Mitchell on aivan ehdottomasti minulle kaikkein kovinta kärkeä, mitä parhaisiin kirjailijoihin tulee", hän ilmoittaa. "Vaikka luen paljon, välillä varmaan liikaakin, enää harvoin kohtaa sitä kaikkein timanttisinta tavaraa. Ehkä olen tullut nirsoksi."

David Mitchellin Luukellot nousee siis Suketuksen ykköskirjaksi vuoden 2017 lukuelämysten joukossa. Se on romaani, jonka kanssa lukemisen ilo nousee ylimmilleen ja mieli löytää yhä uusia väyliä, joita pitkin virrata. "Mitchell pitää kokea itse", bloggari toteaa. "Ei tätä pysty toiselle selittämään!"


David Mitchell: Luukellot
Suomentaja: Einari Aaltonen
Ulkoasu: Riikka Majanen
Sammakko 2017
644 s.
The Bone Clocks (2014)

Omasta hyllystä.

_________

Toisaalla: Kirjavinkit, Laura Väänänen / Maailmankirjat

16 kommenttia:

  1. Vau, mikä teksti! Tästä huokuu innostus ja vaikuttuneisuus, se on hauska ja kekseliäs - ja suorastaan pakottaa lukemaan tämän kirjan mitä pikimmin. Vähän kyllä jännittää, miten käy töiden, jos kirja on noin vaikuttava. Ehkä lomalukemistoksi siis muillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietotoimistomme antaa ehdottoman suosituksensa kirjan lukemiselle – ensisijaisesti loma-aikaan!

      Poista
  2. Mahtava tiedote! Tuntuu, että olen jotenkin ohittanut koko romaanin, tätä minullekin on kyllä eräässä keskustelussa varovasti suositeltu, mutten näemmä oikein osannut ottaa siitä vaaria, kun viimeksi kirjastossa hypistellessäkin jäi vielä hyllyyn. Ehkä nyt sinun myötäsi ymmärrän sen potentiaalin paremmin, ja lisään viimein loputtoman oloiselle lukulistalleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitchellin paikka on ehdottomasti lukulistalla! Aivan ilmiömäinen tarinankertoja.

      Poista
  3. Kiva postaus :)
    Kiinnosta kirja, kiitos vinkistä. Pilvikartasto on luettu ja loistavaksi havaittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, Pilvikartasto on aivan loistava. Ja niin on tosiaan tämäkin, Mitchellissa vain on jokin salaperäinen taika.

      Poista
  4. Kiitos tiedotteesta! Luotan Suketukseen. En ole lukenut muita Mitchelliltä kuin Jacob de Zoetin tuhat syksyä, sekin täältä bongattuna. Arvioissa Pilvikartastosta ja myös tässä Luukelloissa minua tökkii fantasia & dystopia-osasto, mutta ehkä se olisi sitten nieltävä ja opittava sitäkin lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa antaa mahdollisuus. Mitchell venyttää lajityyppien rajoja mielikuvituksellisella tavalla, ja lukija saa irti juuri sen, minkä on valmis ottamaan. Luukelloissa on lankoja Jacob de Zoetiin, joka on edelleen minulle yksi parhaista lukukokemuksista koskaan.

      Poista
  5. Voi kiitos tästä postauksesta, todella vauhdikkaasti kuvaat tätä kirjaa. Minulle tämä kirja on ihan uusi tuttavuus, eli kiitos vinkistä. Kirjassa on hieno kansi. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on tosiaan silmiinpistävä ja liittyy yhteen kirjan osioon hyvin olennaisesti. Mitchell ei kovin suuresti näy suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa, ehkä hänen kirjojensa varsin massiivinen mitta hieman kammoksuttaa. Mutta kyllä nämä kaikki lukemani ovat olleet aivan erinomaisia, parhaimpien ikinä lukemieni kirjojen joukossa hyvin vahvasti.

      Poista
  6. Pyörrythän nyt vähän lisää kun kerron, että en ole koskaan lukenut Mitchelliä. Please!

    Tämän postauksen tyylilaji on aivan loistava ja lehtijuttumainen vaikutelma vahva kuin mikä. Hurraa! Encore!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pyörryn todellakin! Kuule, Mitchell on jotain melkoista. Tyylilajien ja tarinankerronnan mestari, mielikuvitukseltaan villi ja pidättelemätön. Kiitän kehuista!

      Poista
  7. Mainiota, innostavaa, nautittavaa! Siis juttusi. Siirryn Ompun duopariksi, sillä en ole ylistämääsi mestaria lukenut. Vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, Mitchell on melkoinen kirjailija. Uskon tosin hänen tyylinsä olevan vedenjakaja: joko siihen hullaantuu tai sitten sen kanssa uupuu. Mutta mitä tarinoita hän tuottaakaan, uskomatonta!

      Poista
  8. Ah, KYLLÄ! Mitchell kuuluu johonkin aivan omaan luokkaansa ainakin minun "Top X kirjailijat" -listallani. Luettuna häneltä on number9dream, Cloud Atlas, The Thousand Autumns of Jacob de Zoet,
    The Bone Clocks ja Slade House - pari teosta siis vielä kokematta. Mitchellillä on joku huikaiseva taikakosketus; jokaisella teoksella on oma, erikoinen äänensä, mutta silti käsien jäljet tunnistaa, koska eihän kukaan muu edes pystyisi tällaiseen. :)

    Hieno arvostelu taas, tyylisi on pettämätön ja tuuletin täällä ääneen huomioillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitchell on aivan omaa luokkaansa. Minua hieman kauhistuttaa ajatus lukea häntä alkuperäiskielellä, vaikka englanti luonnistuukin, jotenkin nämä tarinat ovat niin moniulotteisia, että menisikö jotain ohi sitten kuitenkin... Toivottavasti suomentamattomat suomennetaan pian ja lisää tulee.

      Kiitos kehuista, Meu. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!