Runokuu on käynnissä. Eilen koimme rakkauden hetkiä Reader, why did I marry him? -blogissa. Huomenna tunteet päästää valloilleen Kirja vieköön!. Nyt on minun vuoroni.
En ole kovin hyvä lukemaan rakkausrunoja. Runoihin noin yleensä olen kehittänyt lämpimän ja ystävällismielisen suhteen kuluneen vuoden ja Runo100-haasteen myötä, mutta erityisesti rakkausrunot eivät olet kuuluneet valikoimaan. Ei minulla ole mitään rakkautta vastaan, runoissa tai muutenkaan, mutta jotenkin ehkä toisenlaiset teemat ovat puhutelleet enemmän.
Tätä viikkoa ja haastetta varten kyselin ystäviltäni vinkkejä suosikkirakkausrunoihin, ja Arno Kotron menestyskokoelma Sanovat sitä rakkaudeksi sai kyselyssäni mainintoja. Kirjan nimi olikin etukäteen tuttu, kuten ovat Kotron kolumnitkin, mutta ensimmäistä kertaa luin nyt Kotron lyriikkaa.
ne hetket silloin
arkisetkin ja oikeastaan
juuri ne
ottivat muiston muodon
etukäteen
jo silloin kun niitä eli
mennyt on rakastamisen aikamuoto
muistot
edeltä käsin eletyt
Sanovat sitä rakkaudeksi on runoelma, runomuodossa kulkeva tarina. Sen kaava on sinänsä simppeli: ensin tavataan, ihastutaan ja rakastutaan. Sitten rakennetaan yhteinen elämä, eletään ja rakastetaan. Ja sitten tulevat säröt, lopulta ero. Mitä viimeiseksi? Milloin rakkaus on lopultakin ohi? Milloin on päässyt yli menneestä, joka sai sydämen kipristelemään?
onnellisuuden vierellä elää aina pelko
ja kaikki pelko
on menettämisen pelkoa
on olemassa
aivan yksinkertaisesti on olemassa
sellaista
onnellisuutta
jota ei voi säilyttää edes
hyvällä onnella
Yllätyin kirjan draamallisuudesta. Se on selkeä, iso kokonaisuus, josta voi poimia osan sieltä, toisen täältä, mutta parhaimmillaan se lienee juuri yhtenäisenä, alusta loppuun, innosta apatiaan. Parisuhde syntyy ja elää omanlaisensa elämän, lähestulkoon itsenäisenä olentona. Se valtaa runojen puhujan mielen, se vaikuttaa suuresti. Eikä ihme! Melkoisesta suosta onkin kyse, ainakin kun sitä jälkikäteen tarkastelee.
Ehkä jäin kaipaamaan jonkinlaista ulkopuolelle asettumista ja näkemistä. Sanovat sitä rakkaudeksi on jollain tapaa jälkiviisas. Se tarkastelee elettyä elämää ja rakkautta alusta alkaen muistona, kuvana, koettuna. Vaikka tunteet ja niiden muutokset ovat suuria, ne elävät silti jo puhujan muistoina, jälkikäteen analysoituina.
Kieli on tiivistä, rivit lyhyitä, sanasto tyylikästä. Kotro antaa lukijalle tilaa, sillä runot ovat väljiä, moneen johdettavia ja eri tavoin ajateltavia. Pätkän sieltä, toisen täältä voi hyvin napata, eikä ole välttämätöntä lukea tai lainata pitkää osiota, sillä runot ja niiden osat toimivat yksinäänkin ja irti toisistaan. Rytmi runoissa on lyhyiden rivien ja asettelun vuoksi hieman levoton, ikään kuin tarina nakuttaisi eteenpäin kirjoituskoneen lailla. Mutta kun siihen tottuu, silmät etenevät riviltä toiselle rauhassa ja ajatellen.
ei se että tehtyä ei saa tekemättömäksi
vaan se että
tekemätöntä ei saa tehdyksi
kaipuuta kuopatuksi
surua surruksi
Sanovat sitä rakkaudeksi on kokoelma, joka tulee montaa ja monella tapaa lähelle. Siitä tunnistaa itseään, ystäviään, kokemuksiaan, ajatuksiaan, oletuksiaan, ärsytyksiään. Ei rakkaus ole pelkkää iloa, tietenkään se ei ole. Joskus rakkauden on aika loppua, aina se ei voi jatkua ikuisuuteen. Kotro antaa tarjoilemiensa kolhujen kautta samastuttavan äänen 2000-lukulaiselle parisuhteelle.
Ehkä juuri siksi Sanovat sitä rakkaudeksi on numeroiltaan hyvin harvinaislaatuinen runokokoelma: sitä on myyty noin 20 000 kappaletta, se oli ilmestymisvuonnaan Suomen myydyin runokirja ja painoksia on otettu useita (minulle sattunut teos oli 7. painoksesta). Poikkeuksellinen tapaus runokirjaksi, epäilyksettä.
Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi
Like 2003
134 s.
Kirjastosta.
______________
Runokuu jatkuu vielä! Muistathan haasteemme: sunnuntaina 27.8. haastamme sinut, bloggaaja tai blogin lukija, mukaan muistelemaan ikimuistoisia tai muunlaisia rakkausrunokokemuksia. Kirjoita, kuvaa, kommentoi – tyyli on vapaa!
Rakkausrunokokemukset ilmestyvät seuraavasti:
21.8. Tuijata
22.8. Hyönteisdokumentti
23.8. Reader, why did I marry him?
24.8. Eniten minua kiinnostaa tie
25.8. Kirja vieköön!
26.8. Lumiomena
Kiitoksia, teoksen nimi tuli tutuksi silloin kun aikoinaan ilmestyi ja näkyi mutta ei minulla oikein ollut mitään käsitystä mitä se pitää sisällään...
VastaaPoistaMinullakaan ei itse asiassa ollut, ajattelin tätä vielä enemmän rakkauden positiivisiin puoliin keskittyväksi, eroaspekti tuli yllätyksenä.
PoistaEn muistanutkaan, että tämä oli ilmestyessään niin suosittu. Jäi tekstistäsi tunne, että Kotro tarkastelee rakkautta ulkoa päin, mutta ei ole varsinaisesti ns. rakkauden vallassa. No, sillä tavoin varmaan näkee parhaiten, mutte intohimopuolella kenties menettää.
VastaaPoistaMinä muistin kirjan nimen ilmestymisajoilta, ja koska tuolloin 2003 en ollut oikein mitenkään mukana kirjaskenessä (muuten kuin satunnaisena kirjastolainaajana), se kertonee kyseisen kirjan suosiosta jotain. Tässä on tosiaan paljon sellaista jälkiviisautta, ei tässä hetkessä eletyn huumaa.
PoistaOlen ohittanut Kotron tyystin. Sait kiinnostumaan! Kuvailet runojen lähestymistapaa kerrassaan havainnollisesti, analyyttishoukuttavasti.
VastaaPoistaMinäkin olen aiemmin lukenut vain hänen kolumnejaan. Kyllä kannattaa tutustua, ihan jo yleissivistyksen vuoksi. ;)
PoistaTämä on ollut lukulistalla jo pitkään ja lainasin sen kirjsatosta Runokuun teeman innoistamana. Kyllä se vielä lukuun tulee!
VastaaPoista"Sanaston tyylikkyys" on mainio vastine juuri lukemalleni Petri Turusen Oodeja kuun orvokille -rakkausrunokokoelmalle. Se ei ollut paikoin tyylikäs ollenkaan. Pääsenpähän vertailemaan tunnemia.
Tämä on runokokoelmaksi sangen nopealukuinen, ainakin minusta. Kronologia ja parisuhteen elämänkaari houkuttavat lukemaan romaanityylillä, mutta ei se minua ainakaan haitannut. Hyviä lukuhetkiä!
Poista