Nathan Hill: Nix

Kerron heti alkuun – ettei tarvitse turhaan jännittää – että tämän kirjan lukeminen oli lukemisen iloa parhaimmillaan. Runsas, moni-ilmeinen, eri näkökulmista, eri aikoina, eri tyylein kerrottu mehevä tarina. Kirjallisuutta juuri minulle, ja vieläpä, tai tietenkin, Yhdysvalloista, joka on minuun kovasti kolahtava kirjallisuusmaa noin yleisesti. Ja teemoja, joita rakastan: perhe- ja muissa ihmissuhteissa tehtyjä virheitä, kapinointia, kivistävää ymmärrystä elämän hallitsemattomuudesta ja arvoituksellisuudesta.

Nathan Hill kirjoitti esikoisromaaniaan Nix vuosikymmenen. Yli 700-sivuinen järkäle jysähtääkin sellaisella voimalla lukijan tajuntaan, että sitä on huolella mietitty ja hiottu. Toisaalta kymmenen vuotta on myös niin pitkä aika, että tarina alkaa jo väistämättä elää omaa elämäänsä ja kasvaa omin voimin eteenpäin, versoja lähtee joka suuntaan – jopa niin, että niissä olisi aineksia ihan omaksi romaanikseen. Ken tietää.

Nixin päähenkilö on Samuel Andresen-Anderson. Äitinsä lapsena hylkäämä, chicagolaisen collegen kirjallisuudenopettaja (tai -professori, kuten ne kaikki Yhdysvalloissa ovat), mehevän kustannussopimuksen saanut mutta kirjansa kanssa jumissa oleva kirjailija. Samuel on menettänyt jo paljon: äitinsä, elämänsä rakkauden, työn imun, itsekunnioituksensa. Päivät kuluvat luennoilla opiskelijoita plagioinnista ja laiskasta ajattelusta käräytellen ja nettipelejä pelaten.

Yllättäen Samuel saa elonmerkin äidistään Fayesta, kun tämä nousee koko maan median ykköspuheenaiheeksi "Packer Attackerina" – naisena, joka heitti kuvernööriä ja tulevaa presidenttiehdokasta kivillä puistossa. Samalla paljastuu Fayen menneisyys 1960-luvun lopun radikaalina. Samuel on ymmällään, sillä hänen tuntemassaan perhekronikassa äiti on aina ollut kiltti pikkukaupungin kasvatti ja kotirouva, joka jätti perheensä syytä ilmoittamatta.

Samuelin kustantaja saa loistoidean: raaka paljastuskirja Fayesta kuittaa Samuelin velat kustantamolle ja saa tämän kirjoittamaan taas. Mitä pidemmälle Samuelin tutkimus etenee, sen monimutkaisemmaksi äidin elämä paljastuu. Ympärillä Yhdysvallat elää 2000-lukua vuoroin henkitoreissaan, vuoroin maanisella vauhdilla edeten.

Nix on monipuolisen tarinankerronnan taidonnäyte. Se soljuu ajassa sulavasti, vaihtaa näkökulmaa nikottelematta, laajentaa kuvaansa hivuttaen, juuri oikeanlaisella temmolla. Päähenkilöksi ja tarinan selkärangaksi Samuelin rinnalle nousee vähitellen myös Faye, jonka omin maailma ja syvin sisusta paljastuu hitaasti, jos silloinkaan. Äidin menettämisen tuska Samuelin elämässä on käsinkosketeltava, edelleen vuosikymmeniä myöhemmin. Silti Hill ei kirjoita katkeraa kostoa, vihaa tai muita äärimmäisiä tunteita. Pikemminkin eletyn elämän syyt ja seuraukset muodostuvat pienistä sirpaleista, säröistä ja sattumuksista. Ihmiset ajatuvat tapahtumien keskiöön, koskevat väärällä hetkellä tai jättävät sanomatta, mitä ajattelevat. Ja se kaikki on kokonaisuutena jo riittävän traagista: mitä menetettyjä mahdollisuuksia, mitä virheitä, mitä kompastumisia!

Sivuhenkilöiden kautta tarina saa lisää sävyjä. Samuelin nettipelituttu, Elfscape-maailman legendaarinen örkintappaja Pwnage valottaa virtuaalielämää ja selviytymisstrategioita. Hänen mukaansa kaikki kohtaamamme ihmiset ovat joko vihollisia, esteitä, arvoituksia tai ansoja. Niin ikään Samuelin pitämän kirjallisuuden johdantokurssin plagioijapimu Laura Pottsdam tuo romaaniin jotain sellaista nykyajan kuvaa pyrkyryydestä, laiskuudesta, sosiaalisten verkostojen muodostumisesta ja hallinnasta lähtevien tapahtumaketjujen synnystä, joka on yhtä aikaa hervottoman hauskaa ja hyytävän totta. Samuelin lapsuudenystävät, kaksoset Bishop ja Bethany tuovat oman olennaisen lankansa tarinan kokonaisuuteen.

Nix-sana on vastine suomen kielen näkille. Fayen isä on norjalainen siirtolainen, joka omilla kansanperinteeseen kuuluvilla kertomuksillaan on vaikuttanut Fayeen merkittävästi. Näkki edustaa sitä, mikä on ihmiselle tärkeää ja mikä voi milloin tahansa kadota näkyvistä, väkisin vietynä tai itse lähtien. Fayen tulkinta on, että se mitä ihminen eniten rakastaa, satuttaa häntä elämässä myös eniten.

Nathan Hill siis lunastaa ehdoitta paikkansa kirjailijana, joka kirjoittaa kirjallisuuttaa juuri minulle. Vaikka Nix on hurjan laaja, eri suuntiin kurkotteleva ja käsittelemiltään teemoilta jopa ahne romaani, se tarjoaa vastineeksi tunteen oivallisesti vietetyistä tunneista ja samalla pikkuruisen ajatuksen siitä, kuinka omaa elämäänsä on syytä ohjata haluaamansa suuntaan vielä vähän jämäkämmin.


Nathan Hill: Nix
Suomentaja: Raimo Salminen
Ulkoasu: Oliver Munday
Gummerus 2017
719 s.
The Nix (2016)

Arvostelukappale.

________

Toisaalla: Kirjaluotsi, Kannesta kanteen, Kirsin Book Club, Rivien välistä

Haasteet: Sadas (!) lukemani kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen!